Aamuhämärissä heräsin siihen, että Isännän iso käpälä melkein astui päälleni. Olin varmaan nukkunut samassa paikassa ja asennossa koko yön. Ainakin heräsin kyljeltäni eteisen matolta, mihin illalla olin pääni kallistanut. Nyt minulla oli jo vähän kiire ulos, ja kankeasti laskeuduin portaat pihalle. Vanhuus näkyy myös siinä, etten enää ole yhtä ketterä ja joustava kuin nuorempana. Varsinkin portaiden nouseminen ja laskeutuminen on työlästä. Jos vielä on hämärää tai aivan pimeää, on kyllä välillä melkoista arpapeliä, osuuko tassuni porraskivelle vai astunko harhaan. Tällä kertaa kaikki sujui kutakuinkin hyvin, ja alas päästyäni seisoin hyvän tovin puskan juurella kinttu taivasta kohden. Sitten kiirehdin sisälle, jossa minua jo odoteltiin.

Isäntä vaikutti hyvin tyytyväiseltä, kun keittiön lattialta ei tänä aamuna löytynytkään ylimääräistä lätäkköä. Myös virkistynyt olemukseni taisi olla ilon aihe. Siitäkö sitten johtui, että hän lähes ensi töikseen tarjosi minulle paria kinkkusiivua. Hotkaisin siivut kitaani saman tien, vaikka vähän ihmettelinkin, mistä päin nyt mahtaa tuulla. Sitä ei kuitenkaan kannattanut jäädä tuumailemaan kovin pitkäksi aikaa. Saattoihan olla, että siivut korjattaisiin pois, ellen nopeasti piilottaisi niitä vatsaani.

Kun tarkemmin ajattelen, jäi siivuista suuhuni jokin outo jälkimaku. Se ei kuitenkaan ollut niin iljettävä, että minun olisi pitänyt rynnätä oksentamaan. Sen sijaan siemaisin muutaman hörppäyksen raikasta vettä kupistani, ja asia korjaantui sillä.

Nuoleskelin tyytyväisenä huuliani. Tämä päivähän alkoi suorastaan loistavasti. Tavallisesti pihalta tultuani sain kuivan leivänkannikan jyrsittäväkseni, mutta nyt olivat sapuskat kokonaan toista maata. Vielä enemmän ihmettelin, kun kuppiini laitettiin heti aamusta oikeaa lämmitettyä ruokaa, kanarisottoa. Kävin sitäkin nuuhkimassa, mutta sitä en kuitenkaan saanut kurkustani alas. En ollut nälkäinen, joten en tietenkään syönyt. Herkkupalat ovat tietenkin eri juttu.

Kohta Isäntä lähti töihin, ja vei Jaanan mennessään kouluun. Minä jäin vahtimaan taloa. Voi olla, että nukuin suurimman osan ajasta, sillä minua väsytti edelleen kovasti. Ainakin aika kului nopeasti, ja Jaana ja Isäntä tulivat kotiin ennen kuin olin edes ehtinyt ikävöidä heitä. Veden, joka minulle oli aamulla jätetty, olin lipitellyt loppuun ja uloskin oli jo kiire, mutta yhtään lattialätäkköä ei huushollista löytynyt. Siitä olin ylpeä.

Ilta kului mukavasti. Nyt söin jo kaiken ruuan, mikä kuppiini laitettiin. Illalla kävimme vielä Isännän kanssa lenkillä. Oikaisimme pellon poikki metsään, eikä minun tarvinnut olla kovinkaan pitkää aikaa hihnassa. Se tuntui mukavalta. Iltatouhujen jälkeen olikin mukava kellistyä nukkumaan samaan paikkaan kuin eilenkin, eteisen matolle.