Punahilkka heräsi kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Ikkunaverhot oli vedetty syrjään, ja aurinko paistoi suoraan Punahilkan vuoteelle lämmittäen suloisesti raukeata kehoa. Punahilkka ojenteli tyytyväisenä jäseniään ja huomasi kohta omistavansa lihaksia, joita ei aikaisemmin ollut tiennyt olevan olemassakaan.

Eilisilta ja kulunut yö palasivat Punahilkan mieleen, ja hän tunsi kuuman punan kohoavan poskilleen. Veri kohisi suonissa saaden pienet perhoset kuin kiusoitellen leikittelemään Punahilkan vatsanpohjassa. Punahilkka ojensi kätensä vuoteen toiselle laidalle tavoitellakseen Suden lämmintä turkkia, mutta Suden paikka olikin tyhjä.

Keittiöstä kuului kolinaa ja kohta leijaili herkullinen kahvin tuoksu Punahilkan nenään. Susi oli siis noussut kahvinkeittoon. Eipä aikaakaan, kun Susi ilmestyi makuuhuoneen ovelle kahvitarjotin käsissään. Tarjottimella oli kahvin lisäksi paljon muutakin aamiaiseksi tarkoitettua. Vaikka illalla syöty ateria oli ollut runsas, tunsi Punahilkka kuitenkin olevansa jo nälkäinen. Punahilkan ja Suden yöllinen ”seurustelu” oli nälästä päätellen ollut siis varsin energiaa kuluttavaa.

Moinen huomaavaisuus Suden puolelta oli Punahilkasta mukavaa. Muistuivat mieleen ne kerrat susien pesissä, jolloin itse oli saanut kahvinsa keittää ja leipänsä paahtaa, muusta taloudenpidosta puhumattakaan. Ei sillä, että Punahilkka mitään palvelua ja erityiskohtelua olisi kaivannut tai odottanut, mutta ainahan oli mukavaa, kun keskinäinen kanssakäyminen perustui toisen tarpeiden huomioon ottamiseen ja niiden tyydyttämiseen puolin ja toisin.

Aamiainen nautittiin leppoisan tunnelman vallitessa mukavasti sängyllä istuen. Punahilkka ei voinut käsittää, mistä hänen eiliset, pelonsekaiset tuntemuksensa ja aavistuksensa oikein olivat johtuneet. Susihan oli mitä kohteliain, huomaavaisin ja rakastettavin vieraansa kaikin mahdollisin tavoin huomioon ottava isäntä.

Mielessään Punahilkka päätti visusti vaieta eilisistä, ei niin mairittelevista ajatuksistaan Sudesta ja nauttia nyt, kun kerrankin sai olla huomion keskipisteenä (johon joittenkin susien mielestä niin kovasti aina hinkui) koko rahan edestä. Ei tällaista kohtelua joka päivä saisi, tuskin joka toinenkaan.

Kun kumpainenkin oli syönyt itsensä kylläiseksi, sanoi Susi saunan olevan kohta kylpemistä vailla. Mutta ennen saunaa halusi Susi vielä Punahilkkaansa suukottaa jokaisesta kohdasta. Ei ollut Punahilkalla mitään sitä vastaan. Ja jos yöllä oli elokuun keltainen täysikuu saanut seurata verhojen raosta Punahilkan ja Suden intohimoista kisailua Susimetsän varjoissa, sai vuorostaan loppukesän heleä auringonpaiste olla todistamassa näiden kahden, jos mahdollista vielä yöllistäkin kiihkeämpää lemmenleikkiä.

Voiko tällaista olla olemassa? muistaa Punahilkka nyt silloin kysyneensä itseltään.

Niin hurmioituivat Punahilkka ja Susi toisistaan, että valmiiksi lämmitetty sauna ehti jäähtyä ja se oli lämmitettävä uudelleen. Mutta mihinkäs tässä kiire oli? Oli kesäinen, kaunis ja lämmin lauantaipäivä, molemmilla vapaata ja halu toistensa seuraan ja lämpöiseen läheisyyteen.

Kun saunaan sitten lopulta päästiin, viivyttiin sielläkin hyvä tovi. Puulämmitteisen saunan löylyt olivat pehmoiset ja ihoa hivelevät, välillä pulahdus ison järven virkistäviin aaltoihin ja tietenkin jokaisessa mahdollisessa välissä viivähti käsi toisen turkissa tai iholla ja ahnaat huulet etsivät toista yhtä ahnasta suuta suudeltavaksi.

Illaksi Susi oli luvannut lämmittää savusaunan, ja koska sen lämmitys vaati pitkän ajan, oli hän lämmityksen jo aloittanut. Punahilkkakin piti saunomisesta ja odotteli innokkaana savusaunaan pääsyä. Oli hän monta kertaa ennenkin savusaunassa kylpenyt, joten hän tiesi, mitä odotettavissa oli. Ei kylläkään ihan sitä osannut odottaa, mitä sitten lopulta tuli.

Kun ”aamusauna” oli koettu, alkoikin taas olla nälkä. Tällä kertaa nautittiin eilisiä tähteitä terassilla auringon ihanasti lämmittäessä ja loppukesäisen mäntymetsän tuoksuessa pihkalta ja jo hiukkasen syksyltä. Keskustelun aiheita tuntui riittävän, molemmilla oli rento ja miellyttävän raukea olo, toiseen tutustuminen oli kaikilta osin sujunut varsin mallikkaasti.

Ruokailun jälkeen Susi ehdotti ruokaperäisiä, eikä Punahilkalla tietenkään ollut mitään sitä vastaan. Muutaman tunnin unet Suden lämpimässä sylissä virkistäisivät varmasti, niin että illalla jaksaisi nauttia savusaunan tunnelmasta ja löylyistä.

Miten savusaunan löylyt sitten maittoivat, ja jatkuiko viikonloppu yhtä seesteisissä tunnelmissa kuin tähänkin asti?