Mutta syyskuuhun ja ruska-aikaan oli vielä monta viikkoa, sillä heinäkuu oli vasta alkamassa, ja paljon ehtisi vettä virrata Suomen joissa ennen kuin heittäisimme rinkat selkään ja lähtisimme tunturiin. Niinpä kotinaisen hommista selvittyäni suuntasin kulkuni Pohjanmaalle orpanoimaan. Nykyisin pyrin käymään siellä joka kesä, ja tyttäreni vierailee siellä myös mielellään.

Nykyiseltä kotipaikaltani reissaaminen minne päin Suomea tahansa sujuu helposti, vaikken enää autoa omistakaan, sillä juna-asemalle kävelee vajaassa kymmenessä minuutissa ja yhdellä junanvaihdolla selviää matkustipa sitten pohjoiseen tai kaakkoon, joka yleensä on toinen matkasuuntani.

Niinpä eräänä kauniina heinäkuisena aamuna nousin junaan suuntana Seinäjoki. Tällä kertaa valitsin viiden tunnin junayhteyden, sillä mikään kiire minulla ei ollut. Kaikkein nopeimmalla yhteydellä olisin ollut määränpäässäni jo vajaan neljän tunnin kuluttua. Nykyisin kuitenkin matkustan mielelläni niin, ettei tarvitse hermoilla junanvaihtojen kanssa, vaan niihin on runsaasti aikaa. En myöskään, jos mahdollista, lähde matkaan kovin aikaisin aamulla tai myöhään illalla enkä ainakaan ruuhkaisimpaan aikaan. Eläkemuorin etuja nämäkin!

Iltapäivällä olin perillä, ja sisareni miehineen oli minua vastassa asemalla. Siitä hurautimme autolla Upan kaupunginosaan, jossa sisareni asuu. Olen jo useamman kerran käynyt heillä kylässä heidän nykyisessä kotikaupungissaan enkä lakkaa ihmettelemästä sitä kehitystä, mikä Seinäjoella on tapahtunut niistä vuosista, jolloin itsekin monet kerrat köröttelin juna-asemalle linja-autolla lähteäkseni "suureen maailmaan".

Rakennuskannaltaan Seinäjoki ei mitenkään kovin kaunis kaupunki ole. Kaupunkikuvaa hallitsee "Lakeuden risti", Alvar Aallon suunnittelema korkeatorninen valkoinen, moderni kirkko, joka vihittiin käyttöön 10.4.1960 eli samana päivänä, jolloin Seinäjoen kauppalasta tuli Seinäjoen kaupunki. Kirkon läheisyydessä sijaitsevat myös kirjasto ja kaupungintalo, nekin Aallon käsialaa, ja aluetta kutsutaan "Aaltokeskukseksi".

Aaltokirjasto valmistui 1965 ja lähes 50 vuotta myöhemmin se sai seurakseen lisärakennuksen, "Apilan", joka hyvin sulautuu ympäristöönsä materiaaleiltaan ja muodoiltaan, joissa ei ole matkittu "Aaltoa", mutta on otettu siitä vaikutteita. Omalla yksinkertaisella ja vähän "karulla" tavallaan Lakeuden ristin alue ja Aaltokeskus ovat kyllä vaikuttava näky.

Vanhaa rakennuskantaa on Seinäjoella säästetty todella vähän. Lähes kaikki on saanut väistyä uuden kerrostalorakentamisen tieltä, ja siksi kaupunkikuva ei ole mitenkään silmiä hivelevä. Poikkeuksen tähän tekevät isot ja rehevät puistot, joita hoidetaan hyvin. Juuri tämä hyvinhoidettujen puistojen runsaus ja pientenkin vesialueitten ja purojen, luomien, hyödyntäminen yllätti minut, kun sisareni kanssa ensi kertoja aloin tutustua kävellen Seinäjoen kaupunkiin.