Vaikka useimmille kommentointia seuraaville ja siihen osallistuville näytti jo valjenneen asioitten oikea laita eli se, kuka tuo salaperäinen ”aakkonen” oikein oli, ei postauksen laatijalla tuntunut olevan siitä edelleenkään harmainta haisua. Mykykeitos kuohahti oikein kunnolla. Ainakin hyvällä mielikuvittelun lahjalla varustettu kärpänen saattoi sielunsa (onko sillä sellaista, tuskinpa!) silmillä nähdä, miten mustalukki nousi takimmaisille takajaloilleen ja alkoi suomia anonyymejä, joihin hän ykskaks yllättäen yhdisti myös plagioinnin kohteeksi joutuneen blogin kirjoittajan. Hekös täällä nyt päättivät, kuka kirjoittaa ja mitä kirjoittaa? Onko kummempaa kuultu!

Sitten alkoi selittely, taas kerran, mitä kirjoituksella alun perin oli haettu. Nyt sentään raotettiin jo hiukan sitäkin mahdollisuutta, että pientä kettuilua oli mukaan saattanut ripaus lipsahtaa. Mutta kiirekö vai mikä lie oli tehnyt taas kirjoittajalle tepposet, kun hiukan myöhäsyntyisiä tuntuivat ajatukset olevan. Se vaan tuntui kummalta, että äkkiä asia olikin kääntynyt kirjoittajaa vastaa. Mutta tutkimattomia ovat Herran tiet: ehkäpä tämänkin ”vastoinkäymisen” merkitys aikanaan valkenisi.

Vielä piti kuitenkin muka tietämättömänä isoin kirjaimin kysellä, mistä ”alkulähteestä” oikein puhuttiin. Ja mitä tuo tumman värin levittäminen tarkoitti? Eikä vieläkään valjennut, kuka oli kukin. Ystävät ja tukijat saivat kuitenkin kiitokset solidaarisuusaatteesta. Kun joulu lähestyi, yritti kirjoittakin kaikin käytettävissä olevin voimin olla kiltti, vaikka se joskus aivan ylivoimaiselta tehtävältä tuntuikin.

Herra vanhaherra astui vuorostaan kehiin. ”Hauskan” pienen tekstipätkän muodossa hän taas ihmetteli samaa asiaa. Nyt jo kaikki kuulemma tiesivät, mitä kopiointi on. Jotkut vain eivät sitä noudata tai eivät halua noudattaa. Mahtoiko herra tuolla lausahduksella tarkoittaa itseään? Mahdollisesti, sillä vielä monien viikkojen päästä hän itse käytteli surutta toisten tekstejä kuin omiaan. Monien vaatimustenkaan jälkeen ei herra suostunut lähdettä erääseenkin runonpätkään merkitsemään, vaikka se hänelle ilmoitettiin. Lopulta admin lisäsi lähteen kyseiseen kirjoitukseen. Nykyisin siellä lukee taas jo aivan muuta, mikä huvittavana yksityiskohtana tässä mainittakoon. Lähde on kyllä esillä, kuten kuuluukin, mutta huomautus siitä, että sen on sinne laittanut admin eikä postaaja itse, on kadonnut. Mielenkiintoista!

Salaperäinen ”aakkonen” otti puheenvuoron. Hän oli sotkenut nikkejä, kun ei kirjoittajia tuntenut, ja monenlaiset hiukan epäselvät viittaukset sotkivat ajatuksia. Anteeksipyynnöt siis siitä. Mutta ensimmäinen kommentti näytti kaikesta huolimatta olevan ihan paikallaan, sillä kopiointia näytti olevan yhä hyväksyttyä tässä seurakunnassa. Postaajan maininta omastatunnosta oli saanut tämän kommentoijan liikkeelle.

Vielä hän ihmetteli postaajan ajatuksen juoksua, kun tämä sotki keskenään niin nikilliset, nikittömät kuin lähes kaikki muutkin kommentoijat ja blogikirjoittajat. Taasko oli plagioitu blogisti syntinen n:o 1? Hiljaako olisi pitänyt olla ja antaa kaiken jatkua entisellään? Sen verran sentään vielä jaksoi kommentoija revitellä, että toivotti hyvää loppuvuotta kaikille hauskanpitämisen merkeissä.

Vanhaherra ilmestyi sanomaan taas painavan sanansa. Eihän nyt kukaan vääryyden kohteeksi joutunutta soimannut. Oikein tämä oli tehnyt, kun kerran koki vääryyttä kärsineensä. Mutta eikä asia ollut jo ajat sitten käsitelty loppuun? Oliko, kysyy kärpänen.

”Vääryyden kohteeksi joutunut” palasi hänkin ja loukkaantunein äänenpainoin, aivan oikeutetusti, teki kaikille vielä kerran selväksi, kuka oli tai kuka ei ollut. Kyseessä ei ollut anonyymi eikä ”aakkonen”, ja joka kommentista löytyi linkki kommentoijan omaan blogiin.

Ennen kuin kommentoitavan kirjoituksen postaaja kiireiltään ennätti selontekoa lukemaan ja siihen kantaa ottamaan, ehti väliin jo monta muuta kommentaattoria, ensimmäisenä toinen admineista. Kuin tietämättömille selvennykseksi hän laveasti kertoili postaajan luonteenpiirteitä ja käyttäytymistapoja. Ilkamointia, virnuilua ja toisten tahallista ällyyttämistä tuo kaikki oli. Tutut sen jo tiesivät, eivätkä siitä erään tutun palkokasvin siemeniä hyvänäkään satovuonna nokkaansa vedelleet. Varmasti tiesi postaaja niin tekijänoikeudet kuin ajatuksen vapaudenkin ja erityisesti niiden eron. Ja omissa kirjoituksissaan piti tarkan huolen siitä, että kaikki, viimeistä hiirenhännän ripausta myöten oli linkitetty. Noinkohan ihan aina? (Kärpäsen huom!)

Räväkkyys, mutta silti kiltteys oli tämän kirjoittajan hieno ominaisuus. Ei pelännyt ”isompiaankaan”, vaan sanoi, mitä tahtoi. Joskus vain tahtoi lukunopeus olla sitä luokkaa, että aivan kaikki synapsit eivät aivoissa ennättäneet yhtä nopeasti linkittyä. Silloin tuli väärinymmärryksiä, mutta niitähän nyt sattui itse kullekin.

Moni muukin kommentoija sai vielä pienen huomion osakseen äidillisin (kärpäsen huom!) äänenpainoin, mutta kuten usein käy, niin tälläkin kertaa jäi jotakin sanomatta ja se sanottiin sitten toisessa kommentissa. Komea oli koira, oli tosiaan!

Nyt oli jbh:llekin lopullisesti avautunut postaajan tarkoitus. Mutta valitettavasti oli paljon niitäkin lukijoita ja erityisesti kommentoijia, joille se tulisi pysymään ikuisena arvoituksena. Joka tapauksessa jutut olivat yhteisön hauskimpia, usein vähän sarvipäisiä, mutta ehdottomasti eivät koskaan mitään ilkeyksiä!

Vielä tuli huomioita siitä, että tekijänoikeudet tuntuivat puhuttavan kiivain äänensävyin edelleen puolella jos toisellakin. Vaikka joidenkin mielestä asia oli jo puitu loppuun, löysivät toiset jauhamattomia jyviä edelleen lähes kahmalokaupalla. Oliko asian käsittelyä siis jatkettava?