Kun sana ”nettikiusaaminen” oli nyt mainittu kommenteissa jo useaan kertaan ja yhdistetty se kärpäsen toimintaan, alkoi sieltä ja täältä nousta esiin rohkelikkoja, jotka paremman tietämyksen puutteessa tai jostain muusta syystä ryhtyivät rummuttamaan tämän asian puolesta. Ainahan on helppoa ajaa ns. voittajien vaunuissa, sillä epäilemättä rummuttajat olivat varmoja siitä, kuka tai ketkä tässä lopulta pitemmän korren tulisivat vetämään.

Ja mukavaa olisi toki sekin, että kärpänen saisi ansionsa mukaan. Sitä ei kukaan tietenkään ääneen lausunut: eihän nyt sellaista mennä julkisesti sanomaan! Mutta aivan varma voi siitä olla, että innokkaimmat räksyttäjät ja he, joita kärpänen sanan säilällä oli useamman kerran hivauttanut, vaikkakin aiheesta, tunsivat jo mielihyvän kutinaa nähdessään sielunsa silmin, miten kärpäspoloista kohta vietäisiin kuin pässiä narussa, ja kaikki sen tuotokset poltettaisiin julkisesti roviolla kuin pahimmat harhaoppiset julkaisut.

Siihen rovioon sopi NoitaKuvaKuva jo nimensäkin perusteella ja tietysti myös se hepsankeikka Punahilkka, joka korkokenkineen ja minihameineen oli tehnyt tuttavuutta mukamas ihan susien kanssa. Samaan kasaan (heh, heh) vaan kaikki itsensä ylentäjät ja toisten parjaajat. Mahtaisi siitä käry nousta, kun siellä palaisivat mokomat. Oikeusjuttukin siitä varmaan saataisiin kehitettyä, ja siinä olisi mennyt kärpäsen ja kumppanien maine ja kunnia sen siliän tien.

Kärpäselle entuudestaan tuntematon kommentoija sanoi nyt painavan sanansa. Nikistä tuli mieleen lähinnä kissanruoka, mutta ”eihän nikki kommentoijaa pahenna, ellei kommentoija nikkiä”. Tämä mirrien herkku kertoi katselleensa ”näitä juttuja täällä” ja kyllä: tämä oli oikeasti sitä itseään eli nettikiusaamista. Ei muuta kuin ilmoitusta eteenpäin. Se olisi ainoa viisas ratkaisu.

Olisi ollut hauska tietää vähän enemmänkin Kitekatin ajatuksista, sillä nikki ohjasi blogiin. Mutta yllätys, yllätys, blogi olikin salasanalla suojattu, joten eipä sinne niin vain menty kurkistelemaan. Ties mitä salaisuuksia mirrien herkku sivuillaan piilotteli.

Sitten seurasi kärpästä puolustava lyhyt kannanotto. Siinä mahdollisesti vieraskieliseltä alueelta, nimestä päätellen, oleva herrahenkilö kehotti narisijajoukkoa menemään itseensä ja ehkä myös muistamaan siellä käyneensä (kärpäsen huom!). Olisiko jo korkea aika ruveta lukemaan, mitä potaskaa henkilökohtaisuuksiin asti mennen olikaan tullut syydettyä kommenteissa kärpäsen niskaan muka puolustautumistarkoituksessa. Tämä kommentoija kehotti herkkiä ja haavoittuvaisia pysymään poissa kärpäsen sivulta. Ei sinne kukaan pakottanut menemään.

Seuraavankin kommentoijan, joka sattui muuten olemaan itse VK, mielestä oli turha saada kärpäsen kirjoitteluista mitään sairauskohtauksia. Yhtä turhaa oli uhkailla rikosilmoituksilla. Se kuitenkin kirpaisi VK:kin sielua, että samat kohteet tuntuivat alituiseen olevan ns. tapeetilla. Samaan hengenvetoon piti kuitenkin muistuttaa, että hyvät olivat pörinät, mitä sujuvuuteen ja selkeyteen tuli. Mukava niitä siltä kantilta katsoen oli lueskella.

Nyt ei malta kärpänen olla kysäisemättä, että jos kerran aihe itsessään otti kovasti ko. kommentoijan pattiin, miksi hän sitten ensimmäisten joukossa, ellei peräti ensimmäisenä, oli pyytämässä salasanaa, kun NoitaKuvaKuva ilmoitti muuttavansa bloginsa salasanasuojatuksi? Se on asia, jota kärpänen ei lakkaa ihmettelemästä. Vai kokiko VK NoitaKuvaKuvan blogista ja erityisesti kärpäsen surinoista löytäneensä areenan, jossa takuuvarmasti saisi äänensä kuuluville?

Olihan NKK moneen kertaan ilmoittanut, ettei se poista eikä ennakkotarkasta yhtään kommenttia, olivatpa ne sitten asiasta tai asian vierestä. Kun VK:n kommentit lähes järkeään tuppasivat olemaan av., saattoi VK siitä huolimatta luottaa siihen, että Noituuksia :) –blogissa  ne saisivat olla kertomassa hänen häikäisevästä älystään ja loistavasta ilmaisutaidostaan hamaan hautaan asti. Mene tiedä!

Seuraavaksi alkoi VK ”suomentaa” muille lukijoille kärpäsen toimintatapoja, aivan kuin hänellä olisi niistä ollut jokin varma ja luotettava tieto. Saahan sitä luulla ja vielä luulonsa esiinkin tuoda, mutta ei pidä uskoa, että kaikki minkä itse luulee olevan totta, myös sitä on. Ja jos joskus pystyisi luulonsa pitämään ihan vain omina luuloinaan levittelemättä niitä sen laajemmalle, voisi joku vielä erehtyä kuvittelemaan, että tässähän varsin fiksu kommentoija on liikkeellä.

SP, SH tai miksi häntä nyt kutsuisikaan, ei ollut aikoihin sanonut sanaakaan. Nyt hän näki tilaisuutensa koittaneen. Sormi ojossa ja HUUTAMALLA hän esitteli linkkiä, josta klikkamalla voisi ilmoittaa EPÄASIALLISESTA BLOGISTA. Jo niin monta kertaa oli SP kärsinyt kärpäselle arvovaltatappion (kärpäsen huom!), että nyt kannatti iskeä kiinni, kun mahdollisuutta tarjottiin suorastaan tarjottimella.

Käyttikö SP tilaisuutta saada lätkäistä kärpästä oikein kunnolla ja mieluummin kuolettavasti, sitä ei taru kerro. Mutta olipahan ainakin muita valistamassa, sellaisessa virassa kun kehui muutenkin toimivansa.

Vielä yritti eräs valopää heittää hiukan kevennystä kehiin kertomalla madosta, joka syö kaikki maailman valokaapelit. Mato lähestyi tätäkin pohjoista kolkkaa kovaa vauhtia, joten kohta ei enää tarvitsisi narisijoiden kärsiä sen enempää kärpäsen kuin muistakaan surinoista. Valkeus leviäisi jokaiseen soppeen kuin luomiskertomuksessa ikään.

Mahtoiko kevennysyrityksellä olla toivottua tulosta? Ja katin kontit! Sama lässytys jatkui ja yhä kovemmilla panoksilla alettiin paukutella, vaikka uusi vuosikin oli jo ajat sitten mennyt menojaan.