Iltapäivä oli jo pitkällä ja siivoukset edelleen pahasti kesken, kun Mikko ehdotti käyntiä vanhan äitinsä, Martan luona, joka asui samalla paikkakunnalla. Äiti asusteli Mikon kahta vuotta nuoremman Sanni-sisaren kanssa, joten samalla tulisi nähtyä tämäkin. Se sopi kyllä Soilelle, sillä pieni levähdystauko uuvuttavasta työstä oli enemmän kuin tervetullut.

Martta oli aikoinaan Aatoksesta erottuaan mennyt jokusen vuoden kuluttua naimisiin uudemman kerran. Tällä kertaa aviomies oli löytynyt lehden kirjeenvaihtopalstan kautta, joten mistään syvällisestä toisen tuntemisesta tuskin tälläkään kertaa oli ollut kyse. Siitäkö sitten johtui vai mistä, ettei tämäkään lempi pitkään jaksanut leiskua.

Niilo, jonka Martta nai, oli pinttynyt vanhapoika, joka asui kahden vanhapiikasisarensa kanssa kohtuullisen kokoista maalaistaloa. Työnjako oli sisarusten kesken vuosien kuluessa muotoutunut selväksi, joten ei liene ihme, että Martan ilmestyminen talon emännäksi aiheutti kuohuntaa koko huushollissa.

Sisaret olivat valmiit antamaan Martalle emännän paikan aivan suosiolla, mutta äkkipikainen ja muiden mielipiteistä, viisaistakaan, välittämätön Martta ei talon elämään sopeutunut. Hän joutui riitoihin sisarten kanssa eikä Niilokaan tainnut häntä ensihuuman jälkeen miellyttää, sillä avioliitto ajautui eroon vain lyhyen aikaa kestettyään.

Viimeisenä pisarana Martalle oli se, että hän oli löytänyt jostakin viinapullon, jota Niilo hänen mielestään salaa oli käynyt tyhjentämässä. Asiasta ei mitään todisteita ollut, ainakaan Niilo ei humalassa Martan edessä ollut esiintynyt, mutta pelkkä pullon löytyminen teki Niilosta Martan silmissä kaappijuopon.

Martta ei voinut sietää silmissään sen paremmin sala- kuin julkijuoppojakaan! Yhdestä hän oli jo eronnut, nyt eroaisi hän tästä toisestakin! Mitkään selittelyt tai anteeksipyynnöt eivät asiassa auttaneet. Martta oli päätöksensä tehnyt luultavasti jo ajat sitten. Nyt hänelle vain ilmestyi sopiva tekosyy aikeensa toteuttaa.

Ja niin kokosi Martta taas kerran kimpsunsa ja kampsunsa ja lähti ovet paukkuen! Hän oli nyt omien sanojensa mukaan saanut miehistä tarpeekseen. Tästä lähin eläisi hän itsellisen naisen elämää. Niin kuin sitten elikin aina siihen asti, että tuli niin vanhaksi ja huonoksi liikkumaan, ettei enää pärjännyt yksin hissittömässä kerrostalossa.

Martalle hommattiin nyt paikka palvelutalosta. Kovan taistelun jälkeen hänet sinne saatiin, sillä se tietysti maksoi sievoisen summan, eikä Martta olisi rahoistaan halunnut luopua. Tällä kertaa ei Mikko ollut ahnein sisaruksista, vaan juuri Sanni, joka vielä silloin oli naimisissa ja ehdotti, että Martta muuttaisi hänen huusholliinsa. Toiset sisarukset eivät siihen suostuneet, eikä Martta itsekään ollut halukas moisiin järjestelyihin.

Päästyään palvelutaloon ja jonkin aikaa siellä asuttuaan kehui Martta, miten hyvä hänen nyt oli olla. Kaikesta huolehdittiin: oli monipuolinen ruoka ajallaan, pyykit pestiin ja silitettiin, siivouksesta huolehdittiin. Palvelutalossa näki myös muita ihmisiä, jos halusi, ja ellei halunnut, saattoi aina sulkeutua oman huoneensa rauhaan.