Seuraavalla viikolla alkoivat Punahilkankin työt loman jälkeen. Viikko kului kuin siivillä viikonloppua odotellessa. Punahilkka yritti painaa taka-alalle mieleen pyrkivät ajatukset siitä, että tämä tapaaminen Suden kanssa saattaisi olla viimeinen. Hän moitti itseään tulevan taudin sairastajaksi ja kyseli, missä oli hänen positiivisuutensa ja tulevaisuuden uskonsa. Viimeisenä levottomana vellovan mielensä rauhoituskeinona hän päätti turvautua erään ystävänsä ennustajan kykyihin.

Niinpä Punahilkka soitti tälle ystävälleen ja kysyi, mitä kortit kertoivat. Hän sai kuulla, että korttien mukaan Punahilkan ja Suden suhde oli tulinen rakkaussuhde, josta ei puuttunut sen paremmin hienovaraista erotiikkaa kuin suoranaista seksiäkään. Tällä hetkellä kaikki näytti olevan kunnossa, mutta jokin epävarmuustekijä leijui suhteen yllä.

Punahilkan kysellessä tulisiko suhde kestämään, ystävä vastasi, että susipolku näytti haarautuvan, ja Susi ja Punahilkka valitsisivat kumpikin oman polun. Se tapahtuisi varsin pian. Jonkinlaista matkustamiseen liittyvää näki ystävä myös korteistaan. Se oli kuitenkin niin epämääräistä, että se saattoi tarkoittaa vaikkapa Punahilkan viikonloppuna tapahtuvaa matkaa sudenpesään.

Tähän oli nyt Punahilkan tyytyminen. Tiedot eivät häntä mitenkään rauhoittaneet, ja kovin sekavien tuntemusten vallassa hän perjantaina istahti autoonsa ja suuntasi sen nokan kohti sudenpesää. Sinne oli vain vajaan tunnin ajomatka. Suden antamat ajo-ohjeet olivat taas selkeät, eikä aikaakaan, kun Punahilkka jo huristeli autollaan tammien reunustamaa pitkää hiekkakujaa kohti vaaleankeltaista, kartanomaista rakennusta. Pihaan päästyään hän hetken istuskeli autossa ja silmäili edessään kohoavaa jyhkeää kivirakennusta, sudenpesää.

Ei kaatuisi tämä talo tuulessa eikä tuiskussa. Eivät kastuisi sen asukkaat kovallakaan rankkasateella. Ei tarvitsisi kenenkään sisällä olijan pimeyttä valittaa, sillä niin paljon ikkunoita talossa oli. Taloa ympäröi suuri hyvin hoidettu puisto, jossa Punahilkka oli näkevinään paljon erilaisia hedelmäpuita, pensaita, koristekasveja ja ties mitä. Niihin hän halusi myöhemmin tutustua tarkemmin, sillä pihat ja puutarhat kiinnostivat häntä kovasti. Olihan hän entisessä elämässään omaa puutarhaansa innolla hoidellut.

Punahilkan siinä vielä istuskellessa autossaan sen ovi aukaistiin ja kohteliaalla äänellä Punahilkka toivotettiin tervetulleeksi sudenpesään. Tervetulotoivotukset lausui samainen autonkuljettaja, joka Punahilkkaa oli kyydinnyt kotoa helikopterilennolle ja taas takaisin kotiin. Kuljettaja pyysi Punahilkkaa nousemaan autosta, jotta hän voisi sen sitten siirtää pois ajotieltä ja parkkeerata sen viikonlopun ajaksi. Myös Punahilkan matkatavarat hän sitten toisi sisälle.

Niin Punahilkka sitten siirsi sorjat säärensä ulos autosta, nousi pihamaalle, oikoi lyhykäisen hameensa helman ja koppasi korin käsivarrelleen. Ei hän montaakaan askelta ehtinyt ottaa rakennuksen suuntaan, kun Susi jo riensi häntä vastaan ja sulki kiihkeään syleilyynsä. Siinä suudelmien ja hyväilyjen lomassa Susi toivotteli Punahilkkansa tervetulleeksi omaan pesäänsä, nosti hänet sitten käsivarsilleen, kantoi sisälle ja suoraa päätä makuuhuoneeseen.