Punahilkka heräsi säpsähtäen, kun tunsi kosketuksen olkapäässään. Kirkaisten hän ponkaisi pystyyn sohvalta valmiina jo juoksemaan ovesta ulos. Oli nimittäin nähnyt unta, jossa terävähampainen susi juuri kumartui häntä kohden aikeissa purra kaulasuonet poikki.

Susi ihmetteli Punahilkan äkillistä reaktiota ja säikähdystä. Hän oli vain tullut kertomaan, että ruoka oli nyt pöydässä ja odotti ruokailijoita. Oli sitten havainnut Punahilkan vaipuneen uneen sohvalla ja herätteli hänet varovasti. Tarkoitus ei ollut säikäyttää Punahilkkaa, ja Susi pyyteli vuolaasti anteeksi, kun mielestään nyt vallan tökerösti oli toiminut.

Punahilkkaa vähän nolotti oma reaktionsa, mutta minkäs unesta heränneen säikähdykselle mahtoi! Viime päivien jännitys ja odotus taisi nyt purkautua unennäkönä ja ylireagointina pieniinkin ärsykkeisiin. Ei Punahilkka kuitenkaan aikonut Sudelle uniaan kertomaan käydä, se nyt vielä olisi puuttunut! Selitteli vain, että taisi olla vähän stressaantunut ja jännittynyt uudessa tilanteessa ja paikassa vielä vieraan Suden seurassa ja siksi säpsähteli. Selitys oli totta vain osittain, sillä Punahilkka ei kokeneena treffailijana uusia tapaamisia jännittänyt. Jotain muutakin oli nyt ilmassa, mutta Punahilkka ei osannut sanoa, mitä se mahtoi olla. Ehkäpä se viikonlopun aikana selviäisi.

Nyt ei hän sellaisia kuitenkaan aikonut ryhtyä miettimään eikä ainakaan maalailemaan piruja seinille kokemuksesta kun tiesi, että osasivat ne sinne itsekin ilmaantua. Nyt keskittyi Punahilkka tähän hetkeen ja veti nenäänsä keittiöstä leijailevaa herkullisen ruuan tuoksua. Yhtäkkiä hän huomasikin olevansa kovasti nälkäinen, ja Suden johdattelemana istuutui Punahilkka pöydän päähän Suden tarjottavista nauttimaan.

Susi oli jo etukäteen kysellyt Punahilkan ruokatoiveita ja -mieltymyksiä, ja nyt saikin Punahilkka nauttia juuri mieleisestään ruuasta. Hän ei nimittäin syönyt lainkaan lihaa, vaan pysytteli kasvis- ja kalapainotteisessa ruokavaliossa. Pöytä suorastaan notkui kaikenlaisista kalaherkuista ja erilaisista kasvisruuista. Siitä sai valita kylmä- tai lämminsavustettua, paistettua tai grillattua kalaa, taisipa kalaa olla tarjolla vielä jollain tavalla haudutettuakin. Myös vihannespuolta oli varmasti jokaiseen makuun.

Punahilkka söi silmillään, nautti suullaan, herkutteli ja maistoi jokaista ruokalajia vähäsen. Hän tunsi olevansa risteilyaluksen runsaassa ruokapöydässä, paitsi että nyt hänellä oli miellyttävä henkilökohtainen, susipuolinen tarjoilija, joka herkeämättä seurasi, että Punahilkalle varmasti oli kaikkea tarjolla eikä mikään pääsisi loppumaan.
Juomapuolellakin olisi ollut valinnanvaraa, mutta Punahilkkahan ei alkoholia käyttänyt, joten raikas, sitruunalla maustettu vesi toimi hyvänä kyytipoikana. Punahilkka pani merkille, että myöskään Susi ei kajonnut alkoholijuomiin, vaikka niitä runsaasti oli pöytään katettu. Hmmm… hyvä merkki, ajatteli Punahilkka ja pisteli ruokia suuhunsa hyvällä ruokahalulla.

Koska mitään kiirettä ei ollut, aterioivat Susi ja Punahilkka kaikessa rauhassa ateriasta ja toistensa mukavasta seurasta nauttien. Puhumista riitti, ja huumorintajukin tuntui olevan samansuuntainen. Tämä Susi osasi vastata, jos Punahilkka jotakin kysyi, eikä toden totta ollut pelkkä altavastaaja, vaan esitti itsekin Punahilkalle monenlaisia kysymyksiä eri elämänaloilta, kyseli mielipiteitä, halusi kuulla Punahilkan jo eletystä elämästä.

Ei sentään asetellut kompakysymyksiä, arvoituksia tai Punahilkan nokkeluutta testaavia tehtäviä ratkottavaksi, vaan kaikissa Suden toimissa oli Punahilkka aistivinaan fiksun, humaanin, elämää nähneen ja muita ihmisiä arvostavan suden. Kylläpä sattuikin todellinen timantti tielle osumaan, ihmetteli Punahilkka mielessään, mutta yritti samalla muistaa, että oli hän ennenkin luullut sellaisiin törmänneensä. Nyt ei muuta kuin jäitä hattuun ja maltilla eteenpäin.

Siinä aterian aikana alkoi Punahilkkaa kummasti väsyttää. Runsas ruoka se varmaan alkoi vaatia veroaan. Tuntui myös siltä kuin sitruunalla maustettuun veteen olisi ilmestynyt kitkerä sivumaku. Punahilkka yritti terästäytyä, mutta ei voinut mitään ajatukselle, joka jostain oli hänen päähänsä putkahtanut. Hänestä alkoi tuntua, että Susi tarkkaili häntä ja hänen reaktioitaan. Vesilasi täyttyi aina ennen kuin se ehti kunnolla tyhjentyäkään, ja Susi kehotti Punahilkkaa juomaan runsaasti, että ruoka alkaisi sulaa nopeammin.

Punahilkka taisteli urheasti väsymystä vastaan. Silmät olivat väkisin lupsahtaa kiinni, mutta Punahilkka ei antanut periksi. Jotain oli tapahtumassa, siitä Punahilkka oli varma, ja hän aikoi myös ottaa selvää, mitä se olisi.