Pekka oli vaikean valinnan edessä. Hän ei halunnut menettää työtään ja toimeentuloaan, joka kyllä tällä hetkellä maistui tervalta. Ikävyydestään huolimatta se oli kuitenkin lähes ainoa kiinnekohta normaaliin elämään, josta Pekka kuin huomaamatta oli luisumassa sivuun.

Mutta ei hän halunnut menettää myöskään tätä ainutlaatuista tilaisuutta tavata Liisa. Ties minne asti siirtyisi tapaaminen, ellei Pekka nyt pystyisi järjestämään työasioitaan. Saattoi käydä jopa niin, ettei Liisa enää haluaisi ollenkaan tavata. ”Uhrasihan” tämä nytkin ainoan vapaansa pitkään aikaan Pekan tapaamiseen. Sellaista riskiä ei Pekka voinut missään tapauksessa ottaa.

Seuraavan yön Pekka valvoi ja hikoili vuoteessaan erilaisia vaihtoehtoja pohtien. Aamun sarastaessa oli hän tehnyt päätöksensä. Hän lähetti Liisalle tekstiviestin, jossa sanoi ilomielin tulevansa Liisaa tapaamaan tämän kotipaikkakunnalle. Illalla lupasi Pekka palata asiaan soittamalla Liisalle, jotta tärkeistä yksityiskohdista voitaisiin sopia.

Työpaikalleen Pekka saapui jo hyvissä ajoin. Yön aikana oli hän hionut strategiaa, jolla ilmoittaisi, ettei voinut osallistua viikonlopun koulutukseen. Pekka koputti esimiehen työhuoneen ovelle. Siellä esimies oli jo täydessä työn touhussa. Varhaisella työpaikalle saapumisellaan halusi Pekka osoittaa esimiehelle, että kyllä hän vielä oli täydessä iskussa työssään. Lisäksi piti nyt ilmoittaa se, että koulutusviikonloppu ei Pekan aikatauluun sopinut. Pekka aikoi, totta kai, kertoa siihen syynkin ja vielä kysyä, voisiko hän myöhemmin korvata poissaoloaan jollakin tavalla.

Esimies keskeytti työnsä kuunnellakseen, mitä Pekalla oli sydämellään. Pekka aloitti selontekonsa kaukaa. Hän kysyi, muistiko esimies, että Pekka oli eronnut vajaa vuosi sitten? Kyllä, esimies muisti sen hyvin. Olihan hän ajatellut, että syy Pekan huonoon työtehoon oli juuri siinä.

Seuraavaksi alkoi Pekka selostaa, että ero oli ollut rankempi kuin hän oli osannut kuvitellakaan. Alkuhuumassa oli hän luullut uuden kumppanin löytyvän lähes pelkästään sormia napsauttamalla. Mutta ei asia ollutkaan niin yksinkertainen. Olihan Pekalla joitakin suhteita ollut, mutta ne kaikki olivat päättyneet melko lyhyeen. Pekka ei vain millään tahtonut tottua yksinoloon. Se raastoi häntä päivin ja öin ja tuntui imevän ennen niin aktiivisesta ja ulospäin suuntautuneesta miehestä kaikki mehut.

Ja sitten oli vielä tämä vakava sairaus, josta Pekka kyllä oli toipunut hyvin, mutta sairaushan oli luonteeltaan sellainen, että se saattoi aktivoitua uudestaan milloin hyvänsä. Lisäksi jatkuva, rankka lääkitys väsytti fyysisesti ja vaikutti myös psyykeen. Pekka oli nykyisin kovin itkuherkkä ja ailahtelevainen mielialoiltaan. Yhtenä päivänä tunsi hän voivansa syleillä koko maailmaa, toisena taas ei olisi halunnut ovesta ulkomaailmaan astua. Eikä yksinäisyys tietenkään ainakaan helpottanut tilannetta.

Nyt oli Pekan maailmaan astunut eräs Liisa. Liisa asui kaukana, eivätkä he voineet tavata useasti. Mutta kuinka ollakaan, juuri koulutusviikonloppu oli sellainen, jolloin heidän oli määrä tavata. Kyseessä ei ollutkaan mikä tahansa tapaaminen. Sellaisenhan olisi hyvin voinut siirtää molemmille paremmin sopivaan ajankohtaan.

Tulevana viikonloppuna vietettäisiin Liisan ja Pekan kihlajaisia. Niitä vietettäisiin oikein perinteisin menoin vieraineen kaikkineen. Vieraskutsut oli lähetetty jo ajat sitten, joten kihlajaisten peruminen oli mahdottomuus näin lyhyellä varoitusajalla.

Sitä paitsi tieto koulutuksesta oli tullut vasta pari päivää sitten, joten ei Pekka mitenkään ollut voinut tietää aikaisemmin, että kyseinen viikonloppu olisi pitänyt varata työpaikkakoulutukseen. Olisiko nyt mitenkään mahdollista Pekan olla osallistumatta koulutukseen tällaisen tärkeän yksityisasian vuoksi? Hän voisi kyllä korvata sen myöhemmin, tai ellei se ollut mahdollista, niin luopua kahden ja puolen päivän palkastaan. Kumpikin keino sopi kyllä Pekalle.