Saatuaan välinsä selviksi ikärasistisuden kanssa ja ripustettuaan komeat kettutaulut seinilleen alkoi Punahilkka taas silmäillä ympärilleen Susimetsässä. Hän klikkaili auki susiväen profiileja ja surffaili näiden sivuilla ahkerasti. Aina silloin tällöin viivähti hän tovin pitempään jonkun vähän mielenkiintoisemmalta vaikuttavan susihukan profiilissa, ja sai hän toki itsekin kävijöitä omalle sivulleen.
 
Eräänä toukokuisena iltana lähestyi häntä Susi melko pitkän välimatkan päästä. Punahilkka oli mielessään päättänyt, että koska lähempänä asuvienkaan susien kanssa ei oikein mitään tahtonut syntyä, ei hän ainakaan satojen kilometrien päähän kurkottaisi. Tämän Suden luokse oli matkaa useita satoja kilometrejä, ja Punahilkasta, joka piti sadan kilometrin etäisyyttä lähes ehdottomana takarajana, koko tutustumisajatus tuntui typerältä ja ennen kaikkea turhalta.
 
Kohteliaasti Punahilkka kuitenkin vastasi jotakin Suden yhteydenottoon ja taisi siinä samalla todeta, että välimatka oli liian pitkä. Tällä Sudella oli profiilissaan kuvakin, eikä hän ainakaan kuvan perusteella hullummalta näyttänyt, vaikkei Punahilkka kuvia kumarrellutkaan, ja oli tavannut lukuisan joukon susia näkemättä etukäteen edes heidän kuvaansa.
 
Susi oli kuitenkin sinnikäs ja lähetteli pikkuviestejä, joiden perään hän lisäsi useita kysymys- tai huutomerkkejä aiheesta riippuen tai siitä kokonaan välittämättä. Punahilkka kysäisi, miksi merkkejä aina oli niin monta, eikö yksi olisi riittänyt. Kysymyksestä innostuneena Susi lätkäisi seuraavan viestin perään kaksinkertaisen määrän merkkejä.
 
Sitten Susi tuikkasi Punahilkan s-postiin puhelinnumeronsa aivan kuin olisi arvannut, että viimeistään tähän syöttiin Punahilkka tarttuisi. Niin kuin tarttuikin. Punahilkka soitti Sudelle, kun tämä juuri oli menossa kauppaan. Jotakin ympäri pyöreää siinä sanottiin ja Punahilkka kehotti Sutta valitsemaan kaupasta vain terveellisiä ruokia. Muuten ei puhelu herättänyt ainakaan Punahilkan kiinnostusta sen enempää.
 
Jossain välissä Susi tuli maininneeksi harrastavansa musiikkia hiukan enemmän kuin keskiverto susimetsäläinen. Se tarkoitti sitä, että Susi tilauksesta esitti tanssimusiikkia laulaen ja itse itseään erilaisilla soittimilla säestäen. Hän oli myös tehnyt joita kuita äänityksiä. Kun ei Punahilkkakaan aivan tietämätön musiikista ollut, innostui Susi nyt lähettämään hänelle äänityksiään kuunneltaviksi ja arvioitaviksi.
 
Punahilkka ei kyllä olisi välittänyt tipan tippaa ryhtyä moiseen kriitikon hommaan, mutta ei oikein kehdannut kieltäytyäkään. Hän kuunteli esitykset ja omaan suorasukaiseen ja rehelliseen tyyliinsä kertoi, mikä niissä hänen mielestään oli hyvää, missä taas olisi parantamisen varaa. Kuullessaan, että Punahilkan mielestä Susi lauloi nenäänsä, ei tämä enempiä arviointeja enää halunnut kuullakaan. Siitä Punahilkka oli pelkästään mielissään.
 
Tämä susipolku näytti tulleen tiensä päähän melko pian alettuaan. Vai oliko sittenkään?