Kun mitään valmista ei näyttänyt tulevan, olin jo monta kertaa poistamassa miehen numeron puhelimeni muistista. Sitten kuitenkin ajattelin vielä odottaa, ettei minua ainakaan syytettäisi liiasta hätäilystä, johon kyllä olin taipuvainen. Ei tällainen suhde paljoa rasittanut, jos ei kyllä oikein mitään antanutkaan. Mutta minulla oli toki omiakin, jo ajat sitten sovittuja menoja, joita en olisi edes voinut perua, vaikka mies kuinka innokkaasti oli tuppautunut seuraani. Niin että parempi katsoa kuin katua, tuumin hurskaasti.

Sitten viimein aukeni linja miehen suuntaan ilman, että itse tein mitään. Sain sähköpostissa kuvia, joten antamaani osoitetta ei siis ainakaan ollut hukattu. Kuinka ollakaan ensimmäiseen kuvaan oli kuvattu miehen kotitalo kesäisessä kukkaloistossa. Muutaman päivän päästä tuli toinen kuva. Siinä komeili iso traktori. Minua vähän hymyilytti, jos kohta ajattelin kuvavalikoiman osoittavan sitä, ettei mies ainakaan yrittänyt esittää mitään muuta kuin sen, mitä oli. Se taas oli pelkkää plussaa miehen saldoon, jossa ei tällä hetkellä vielä kovin paljon tulosta ollut.

Jokunen aika vierähti eikä tapaaminen sopinut kummankaan aikatauluun. Minulla oli harrastusteni takia pakollisia viikonloppumenoja, ja miehelläkin omiaan. S-postia vaihdeltiin, ja sen perusteella päättelin, ettei mies oikein kynäniekalta vaikuttanut. En antanut sen häiritä, sillä eiväthän kaikki sellaisia ole. Toiset osaavat paremmin puhua kuin kirjoittaa.

Ikävien ”kananlentojen” eli yhteydenpitojen äkillisten ja arvaamattomien lopetusten varalta olin tätäkin miestä vannottanut, että jos hän ei halunnut yhteydenpitoa jatkaa, sen voisi sitten suoraan ja kursailematta ilmaista. Tällä periaatteella toimin aina itsekin.

Pyysin miestä taas teatteriin. Tällä kertaa olin näyttämöllä itse. Ihme ja kumma ehdottamani näytös sopi miehelle, ja hän lupasi tulla esitystäni katsomaan. Sovimme, että esityksen jälkeen tapaamme teatterin aulassa. Kun esitys oli ohi, hipsin paikalle. Miehestä ei näkynyt jälkeäkään. Ajattelin heti, että mies oli jättänyt tulematta kokonaan.

Olin jättänyt puhelimeni kotiin, niin että soittaakaan en nyt voinut, saati tarkistaa, oliko mieheltä tullut puhelua tai viestiä. Odottelin jonkin aikaa aulassa, josko mies kuitenkin jostain paikalle ilmestyisi. Ajattelin myös lähteä kotiin tutkimaan puhelintani. Tunsin, miten kiukku alkoi nousta sisälläni. Ei olisi kohta enää tarvittu kuin punainen vaate, niin olisin hyökännyt. Sen verran minua sapetti.

Päätin kuitenkin vielä kurkistaa kahvilan puolelle. Nyt sisuni vasta kuohahtikin. Siellähän mies istui kaikessa rauhassa kahvia ryystäen ja sanomalehteä selaillen. Oli vähällä, etten kääntynyt kannoillani ja marssinut kotiin. Sinne olisi mies saanut jäädä rauhassa lehteään tutkimaan, sillä ei hän mitenkään osoittanut, että olisi edes ketään odottanut. Kohteliaisuus sentään vei voiton, vaikka ilo tapaamisesta oli tipotiessään.

Lähestyin miestä tervehtien. Hän tuskin päätään käänsi lehden sivusta. En sanonut minäkään mitään, sen verran sisälläni kiehui, vaan päätin odottaa, milloin minun vuoroni tulisi. Jonkin ajan kuluttua mies sitten havahtui siihen, että minäkin olin paikan päällä. Yhtään selityksen sanaa en saanut anteeksipyynnöistä puhumattakaan. En muistaakseni viitsinyt edes kysyä mitään, sillä mitäpä se olisi hyödyttänyt. Olin ollut siinä luulossa, että mies odottaa minua aulassa ja menemme yhdessä kahville tai lähdemme minun luokseni. Nyt oli mies kuitenkin jo kahvinsa juonut eikä hänelle tullut mieleenkään, että olisi minullekin sitä tarjonnut.

Päätimme lähteä minun luokseni. Minä olin valmistautunut monenlaisten tarjottavien kanssa. Kun laittelin pöytää koreaksi, istui mies lehteä lukien sanomatta sanaakaan. Minusta alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että tapaamiset olisi kohta tapailtu. Yllättäen mies kuitenkin ennen kotiin lähtöään lämpeni, ja minä päätin vielä katsoa, saisiko asiasta kehitettyä mitään järjellistä. Kovin suuria toiveita en enää elätellyt, mutta en sentään vielä heittänyt lasta pesuveden mukana poiskaan, etten taas saisi pyyhkeitä liian hätäisestä luonteestani.

Seuraava tapaaminen sopi kummallekin vasta kahden viikon päähän. Mitään suunnitelmia ei sen varaan oikein voinut tehdä, koska ajankohta oli niin kaukana. Mutta olipahan nyt jokin kiinnekohta olemassa, vaikka minulla oli kyllä omat epäilyni sen suhteen. Monta mutkaa ja estettä ehtisi vielä ilmaantua tapaamisen tielle. Nyt ei kuitenkaan auttanut muu kuin elää elämää eteenpäin päivä kerrallaan katsoen.