Minä palasin virtuaalimaailmaan lähettämällä Jarkolle postia seuraavana päivänä. Tällä kertaa viestini ei sisältänyt pelkkää hymistelyä, sillä Jarkko oli erään viestinsä alkuun kirjoittanut väärän nimen. Se alkoi kyllä samalla kirjaimella, ja siinä oli kirjaimia yhtä monta kuin minunkin nimessäni, mutta yhtä kaikki se oli väärä nimi.

En kuitenkaan lopullisesta suuttunut moisesta erehdyksestä, vaan annoin erheen anteeksi jo ennen kuin Jarkko sitä oli edes ehtinyt pyytää. Vaikka arvelinkin, että kyseessä oli silkka erehdys, tai mistäpä minä sen niin varmasti olisin voinut tietää, kismitti asia munua kuitenkin aika tavalla. Ainakaan en mistään hinnasta olisi ollut siitä mainitsematta.

”Kiitos niistä useista viesteistä, joita ennätin Sinulta jo saada tämän vajaan vuorokauden aikana. Olin illalla poissa kotoa, joten en siihen eiliseen olisi aiemmin voinutkaan vastata. Ja sitten annan kyllä myös vähän pyyhkeitä: ei ole kovin vakuuttavaa, jos aloitat viestin minulle kirjoittamalla tervehdykseksi "Hei S..i" :)))) Mutta olen armollinen ja suon erehdyksesi anteeksi. Olivathan toiset viestisi niin mieltä lämmittäviä ja sisällöltään monipuolisia kuin myös kiinnostavia.”

Viestissäni jatkoin analyysia, jonka olimme aloittaneet ja pohdiskelin Jarkon minulle esittämiä kysymyksiä, mikä oli minun roolini tarinassa. Itse kerroin olevani pelkää sivusta seuraaja ja tarinan kertoja. Jarkolla oli asiasta oma käsityksensä, jota minä taas en allekirjoittanut, en ainakaan kokonaan.

”En oikein osaa ajatella, että jatkotarinassa samastuisin A….n rooliin. Toki sen voin tehdä, mutta se on kyllä täysin tiedostamatonta. Mutta jos se sellaiselta Sinusta vaikuttaa, niin syynä voisi olla esim. se, että itse olen nainen ja naisena tiedän, miten nainen reagoi, mitä hän tuntee, mitä hän tahtoo. Mutta tietysti on taas muistettava, etteivät kaikki naisetkaan ole samanlaisia. Eli onko sanottava, että minun tapaiseni naiset tuntevat, toivovat ja reagoivat kuvaamallani tavalla? :)

Se on kyllä totta, että vaikka usein kirjoitankin melko … kohtauksista, ei … minulle missään tapauksessa ole pelkkää …, …, … ja …. toiseen ryntäämistä eri kumppaneitten kanssa. Vaan se on juuri sitä, mitä Sinä kirjoitit: hellyyttä, rakkautta, lämpöä, läheisyyttä, toisen varauksetonta hyväksymistä, kunnioitusta, kiihkoa, halua ja tietysti myös …, … ja … . Mutta kaikkein paras … tapahtuu kyllä pääni sisällä ja käytännössä lähes täysin samanhenkisen kumppanin kanssa oikeasti. Oikeassa olet siinäkin, että en tietenkään pysy kylmänä, kun kirjoitan tarinaa Sinulle. Sen verran itsekäs olen, että asettelen sanat ja juonenkäänteet siten, että myös oma mieli ja sielu saavat ravintoa. :)))

Tuo, mitä kirjoitit loppuun voisi olla surullistakin tai ainakin vähän haikeaa luettavaa. Mutta ilmeisesti olet oppinut elämään sen kanssa, kuten kerroit. Itselläni oli niin samoin, mutta sitten päätin riuhtaista itseni irti siitä näivettävästä liitosta enkä ole katunut hetkeäkään. Tällä en tahdo sanoa, että esim. Sinun pitäisi toimia samoin. Mikä minä olen ketään neuvomaan. Kerronpahan vain oman kokemukseni. Mutta totuus on sekin, että ellen olisi eronnut, ei näitäkään rivejä koskaan olisi kirjoitettu.

Olin kyllä aika otettu, kun kirjoitit, että laitat pari ilotulitusrakettia taivaalle tekstieni takia. Voiko sitä enää kauniimmin sanoa? Ei ainakaan persoonallisemmin!
Valoa kohti ja elämää syleillen!”

Pieni näpäytykseni nimierehdyksestä osui maaliin, kuten olin tietysti tarkoittanutkin. Myös muu pohdintani oli näemmä pistetty myssyyn hautumaan.

”Lyhyesti ja ytimekkäästi, S...

Minulle sattuu ja huono olen nimien kanssa, oli kyse sitten siellâ tai täällâ olevista nimistä. Tämä lähes anteeksiantamaton moka, jonka armollisesti soit jo minulle anteeksi ei varmaankaan tule toistumaan, sorry - ei varmasti tule toistumaan.

Sulattelen allaolevaa ja palailen. Itseasiassa onhan tämä näinkin aika mielenkiintoista; yhdessä kädessä haavemaailma, toisessa todellisuuteen perustuvaa jalat maassa-keskustelua

Terkut, J”

Olin myös luvannut mahdollisesti jatkaa tarinaa, kunhan kotiutuisin illemmalla riennoistani. Sen tehtyäni sain tällaisen kommentin:

”S…, (kerrankin oikein),

Ei tuota vaikeuksia eikä ole tarvetta lukea rivien välistä, olet kuunnellut minua, olet lukenut mitä olen kirjoittanut, olet tuntenut jotakin mitä myös minä olen tuntenut. Sydäntä lâmmittäâ se mitä kirjoitit.

Jatkoa odotellen, kivaa yötä sinulle, J”

Viesti oli tullut myöhään yöllä, jolloin minä olin jo kiivennyt orrelle. Aamulla ennen töihin lähtöä ennätin kuitenkin siihen vastata.

”Jarkko, kiitos yöllisestä viestistäsi!

Tiedätkö, aina kun kirjoitan tunteista, lähinnä oletetuista toisten ihmisten tunteista, kuten tässä nimenomaisessa tapauksessa, koen olevani kuin heikoilla jäillä. Kirjoitan ja heti kohta mietin, voinko sanoa näin, loukkaanko nyt lukijaa jotenkin, olenko mennyt liian pitkälle. Olethan kyllä sanonut, että rajoille on matkaa. Oletan, että sitä on niille edelleenkin?

Mutta alunperinhän tarinasta kait oli tarkoitus tulla pelkästään …, … tihkuva jatkokertomus, jossa mielikuvitus saisi jyllätä. Nyt kotikutoisen psykologian keinoin kirjoitan, käsittelen ja erittelen ihmisten tunteita, tuntemuksia, ajatuksia, haaveita, toiveita. Ja mikä huvittavinta! En edes tunne ko. ihmisiä!

No, minut tuntien en osaa pitää erillään …, … ja tunteita. Käsittelen aina koko ihmistä vaikkakin erilaisten painotusten avulla. Ja loppujen lopuksi olemmeko me ihmiset kuitenkaan niin kovin erilaisia? Kaikilla meillä on haaveita, toiveita, käsittelemättömiä asioita, ongelmavyyhtiä, vaikka mitä!

Ja taas kerran joudun huomaamaan, että vaikka kirjoitan Sinulle ja Sinusta ja A……., kirjoitan loppujen lopuksi itselleni ja itsestäni, kuten Sinä jo tarkkanäköisesti aiemmin mainitsit. Pohdin kirjoitusteni avulla edelleen omaa olemistani, ja siksipä tulenkin tässä nyt itse siihen johtopäätelmään, että SAAN kirjoittaa juuri niin kuin minusta tuntuu tai haluan eikä minun tarvitse pohtia sitä, miten lukija siihen reagoi. Hän tekee omat valintansa.

Toivottavasti tuo yllä oleva ei nyt tunnu kovin itsekkäältä! :)) No, tuntuipa miltä tahansa, minä olen juuri tällainen kirjoittaja. Jos kirjoituksillani voin joskus tuoda iloa ja valoa päivääsi, niin hyvä sitten. Voisin jatkaa vielä tätä pohdintaa ties miten pitkälle, mutta tällä kertaa onnekse(n/s)i kello käy ja töihin lähtö pakottaa lopettamaan.
Ei kyllä yhtään huvittaisi lähteä tuonne pilkkopimeään, sateiseen aamuun.

S :)”