”Ystävyys on se pikkuinen ukko,

jolla on taskussa avaimet ja lukko.

Niillä se sitoo ystävät yhteen,

niin kuin maamies pellolla lyhteen.”

Näinhän sitä rallateltiin ja kirjoiteltiin toisten tyttöjen ystäväkirjoihin lapsena ja nuorena. Silloin Miljasta tuntui tärkeältä, että mahdollisimman moni luokan tytöistä kirjoitti värssynsä hänen kirjaansa. Yhtä tärkeää oli se, että Milja itse sai raapustaa omat terveisensä mahdollisimman monen tytön kirjaan. Mitä useampi merkintä, sitä useampi ystävä, näin ajateltiin, vaikka kyllä ainakin Milja sisimmässään tiesi, ettei se asia aivan noin ollut. Oikea ystävyys ja kirjan merkinnät olivat yhtä kaukana toisistaan kuin itä on lännestä. Silti tuntui mukavalta, kun kirja täyttyi merkinnöistä.

Kouluaikana Miljalla oli muutama hyvä ystävä, vaikkei hän koskaan ollut luokan suosituin tyttö. Sellaiseksi päästäkseen olisi pitänyt olla kaunis ja varakkaasta kodista, jotta olisi päässyt toisten suosioon hienoilla vaatteilla ja muilla muotitavaroilla. Lisäksi olisi pitänyt olla luonteeltaan tasainen ja mielellään muita mukaileva, mutta siihen Miljasta nyt ei ainakaan ollut. Hän oli räiskyvä, helposti innostuva, nopeasti suutahtava ja yhtä nopeasti leppyvä suorasukainen tokaisija, ja sellainen hän on edelleenkin.

Ei sellaisella luonteella pärjää sen paremmin ystävyyssuhteissa kuin politiikassakaan. Sen Milja ymmärsi varsin pian. Mutta minkäpä hän luonteelleen ja perityille ominaisuuksilleen mahtoi? Ei niin mitään. Parasta oli yrittää kääntää ominaisuudet voitoksi, jos se vain suinkin oli mahdollista.

Kun oppikoulu päättyi, Miljan parhaat ystävät jatkoivat Miljan tavoin lukiossa. Uusia ystävyyksiäkin syntyi, kun lukioon tuli oppilaita muista kouluista. Mutta ylioppilaaksi pääsyn jälkeen useimmat ystävyyssuhteet katkesivat. Suurimpana syynä siihen oli se, jokainen lähti kuka millekin paikkakunnalle jatkamaan opintojaan. Muutaman lukioaikaisen ystävän kanssa yhteydenpitoa kyllä jatkettiin vielä opiskeluaikoinakin, mutta vähitellen suhteet haalenivat ja katkesivat lopulta kokonaan.

Opiskeluaika toi nuoren ihmisen elämään taas uusia tuttavuuksia. Nyt Milja sai huomata, että moni kurssikavereista hakeutui mielellään hänen seuraansa. Jos oli aikeissa lähteä elokuviin tai vaikkapa baariin, seuraa kyllä löytyi helposti. Se tuntui Miljasta hiukkasen yllättävältä, mutta yhtä kaikki mukavalta.

Mutta kun Milja sitten kesken kaiken vaihtoi toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, ystävät jäivät taas. Uudelta opiskelupaikkakunnalta ei ystäviä niin helposti löytynytkään, sillä monet olivat jo solmineet ystävyyssuhteensa opiskelujen alkuaikoina. Uuden ihmisen oli vaikea päästä jo muodostuneisiin piireihin sisälle. Yksin ei Miljan tarvinnut jäädä nytkään, sillä asuinkavereista tuli hänelle, jos ei nyt ystäviä, niin ainakin kavereita, joiden kanssa vapaa-aikaansa saattoi kuluttaa. Lisäksi opiskeluun kuuluva harjoittelu tutustutti Miljan häntä itseään muutaman vuoden vanhempaan Ireneen ja hänen kauttaan Elinaan. Elinasta tulikin niin hyvä ystävä, että Milja soittelee hänelle vieläkin ja joskus tavataankin. Irene taas osoittautui ”ystäväksi”, joka olisi halunnut saada Miljasta nöyrästi talutusnuorassa kulkevan lampaan, ja siihen ei Milja suostunut. Kun Irene sen huomasi, alkoi ystävyyskin viiletä näiden kahden välillä. Nykyisin yrittää Irene taas kovasti viritellä ystävyyttä uudestaan, mutta Miljasta nämä yritykset ovat vähän epämiellyttäviä. Irene ei puheissaan ja teoissaan ole rehellinen, ja se on kompastuskivi, jonka yli Milja ei pääse.

Kun työelämä alkoi, tuli Miljan elämään taas uusia tuttavuuksia. Jotkut niistä syvenivät ystävyydeksi asti. Mutta työpaikanvaihdokset haalensivat nämäkin suhteet hiljalleen lähes olemattomiin. Joulukortteja sentään vaihdettiin, niin että tiesi toisen olevan ainakin elossa, mutta siinä olikin kaikki.

Kun Milja meni naimisiin ja muutti taas paikkakuntaa, kaikki vanhat ystävyyssuhteet suorastaan katkesivat. Muutamat ystävistä kyllä kävivät Miljan uudessa kodissa, ja Miljakin miehineen kävi tervehtimässä heitä, mutta siihen se jäi. Miljalla oli tunne, että hänen aviomiehensä ei hyväksynyt Miljan ystäviä eikä sen puoleen hänen sukulaisiaankaan, ja se oli suurin syy suhteiden kariutumiseen. Sukulaisiin sentään oli ”pakko” pitää jonkinlaiset välit.

Kuvioihin tulivat nyt miehen entiset, jo vuosikymmenten takaiset ystävät ja miehen sukulaiset. Heihin alettiin perheenä pitää yhteyttä. He kävivät vierailuilla ja Miljan perhe vastavuoroisesti heidän luonaan. Miljan ei ollut vaikea tutustua heihin, ja muutamasta naisesta tulikin hänelle oikein hyviä ystäviä, joihin hän vieläkin silloin tällöin ottaa yhteyttä, vaikka avioliitto on jo mennyttä ja mies sen mukana.

Sitä, että suhteet säilyivät näihin muutamiin, voi oikeastaan pitää pienenä ihmeenä. Erovaiheessa, kun Milja päivitti omaa osoitekirjaansa, oli mies sitä mieltä, ettei Miljan tarvinnut siirtää kirjaan miehen sukulaisten osoitteita. Hyvä, ettei mies suorastaan kieltänyt sitä. Silloin Milja purskahti itkuun ja sanoi, että hän tekee juuri niin kuin itse haluaa. Jotkut miehen sukulaista hän koki oikeiksi ystävikseen. Yrittikö mies senkin häneltä viedä?

Entä millainen on Miljan tämän hetkinen ystävyystilanne? Miten sen laita on? Milja asuu yksin ja viihtyy hyvin. Silti on mukava joskus soittaa jollekin tai lähteä jonkun seurassa elokuviin, teatteriin, uimaan tai matkalle. Mutta jos kukaan ei halua lähteä tai on muuten estynyt, ei se Miljaa estä lähtemästä. Hän on tottunut menemään yksin, jos kohta toisen seurassa moni asia on mukavampi kokea kuin yksin.

Tällä hetkellä Miljalla on asuinpaikkakunnallaan yksi oikein hyvä ystävä, jonka kanssa mennään milloin minnekin, jos se vain molempien aikatauluun ja kukkarolle sopii. Tälle ystävälle Milja myös puhuu lähes kaikista asioistaan. Ystävä toimii samoin. Heidän välillään on luottamus, joka mahdollistaa sen, että kipeät ja salaisetkin asiat voidaan jakaa.

Omasta sisaresta on myös vuosien kuluessa tullut Miljan läheinen ystävä, mutta hän asuu niin kaukana, että tapaamisia on harvoin. Yhteydenpito on lähinnä pitkiä skype-puheluita, joissa usein on mukana myös Miljan aikuinen tytär.

Sisaruus muuttui ystävyydeksi oikeastaan siinä vaiheessa, kun Miljan pieni tytär kuoli. Milja halusi sisaren miehineen kummiksi tyttärelle, ja vaikka kummitäti ei koskaan ehtinyt nähdä pientä kummitytärtään elossa, muodostui kummisiteestä vahva. Vauva laitettiin arkkuun kummeilta saatu hopearisti kaulassaan. Ristissä oli pelkät reunukset, sen sisus oli tyhjä. Miljan mielestä se kuvasi hyvin lapsen lyhyttä elämää. Siinä oli kehykset, mutta sisältöä ei noihin kehyksiin koskaan ehtinyt tulla.

Mitä ystävyys sitten oikein Miljalle merkitsee? Elämänkokemuksensa valossa hän voisi sanoa, että ystävyys on hänelle vierellä seisomista. Se on toisen ihmisen tukemista, silloin kun toinen ei yksin jaksa. Se on jakamista, antamista ja saamista. Joskus se on myös uhrautumista, mutta tässä kohtaa Milja on tarkka. Jos ystävyys muuttuu pelkäksi uhrautumiseksi, ei se enää ole oikeaa ystävyyttä. Siitä on tullut silloin hyväksikäyttöä.

Ystävyys on myös luottamista. Ystävyydessä on lupa luottaa siihen, että se kestää, vaikka välissä olisi vaikeitakin asioita. Kun Milja luotaa taaksepäin ystävyyssuhteitaan, huomaa hän, että monet niistä ovat katkenneet, kun ystävä on muuttunut jollain lailla epäluotettavaksi. Milja muistaa, miten tyttären kuoleman aikoihin perheystävät eivät ottaneet oikeastaan mitään yhteyttä. Kun seuraavan kerran tavattiin, ei heiltä löytynyt edes halausta Miljalle ja hänen miehelleen.

Silloin Miljasta tuntui tosi pahalle. Hän olisi halunnut jakaa surunsa näiden ihmisten kanssa, mutta se ei ollut mahdollista. Suru oli vain Miljassa, ”ystävät” eivät halunneet tietää siitä mitään. Asia tuntui vielä raskaammalta ymmärtää, kun ystävien oman perheen tyttärelle oli juuri syntynyt terve lapsi. Lisäksi ystävätär oli aina vakuuttanut, miten hän kantaa huolta muista ihmisistä. Kun Milja olisi apua tarvinnut, ei sitä ollutkaan tarjolla. Mutta kokemus auttoi Miljaa ymmärtämään, että todellista ystävyyttä on vähän, jos ollenkaan.

Onneksi sitä kuitenkin on. Milja on oppinut kantapään kautta, että tuttavuuksista harvoin kehittyy ystävyyssuhteita. Ei hän niitä tavoittelekaan. Yksi tai kaksi hyvää ystävää riittää. Loput pysykööt tuttavina.

"Ystävyys on kuin ne puut,

jotka ovat ikivihreitä

ja kantavat samaan aikaan sekä kukkia että hedelmiä" (Tuntematon).