Elettiin maaliskuuta. Minuun iski oikein kunnon flunssa, joka kaatoi minut sängyn pohjalle muutamaksi päiväksi. Ääneni painui möreäksi kuin miehen ääni, ja ajattelin, ettei tällaisella äänellä kannattanut ottaa kehenkään yhteyttä. Aika kotosalla kävi kuitenkin pitkäksi. Niinpä surffailin deittikanavalla aina, kun pääni hiukankin selvisi kuumehuuruista.

Tästäkin tutustumisesta ja sen seurauksista kirjoitin tarinan. Oikeassa elämässä se jatkui kirjoitetun tarinan päättymisen jälkeen vielä pitkään, mutta siitä myöhemmin. Tämä oli ensimmäinen tarina, jonka kirjoitin minä-muodossa. Kaikissa muissa tarinoissa oli kirjoittajana ollut joku ulkopuolinen kertoja, joka lennokkaasrti kuvaili Punahilkan edesottamuksia Susimetsässä. Tässä tarinassa kohdistin sanani myös suoraan kyseiselle miehelle. Oikeastaan se oli kuin kirje hänelle.

Mielestäni tarina kielellisesti on sen verran hyvä, että julkaisen sen nyt tässä alkuperäisessa muodossaan.

 

"Tutustuin Sinuun maaliskuun kirkkaimpina, aurinkoisimpina päivinä, kun kevät antoi vasta ensimmäisiä merkkejä itsestään. Pitkään pilven takana piilotellut aurinko sädehti taas koko valovoimallaan saaden talven jäljiltä vielä korkeat kinokset kimaltamaan timanttien tavoin. Raikas kevättuuli puhalteli puuskaisena ja innokkaana tuoden terveisiä etelästä mukanaan ensimmäisiä rohkeimpia muuttolintuja. Koko luonto alkoi rajusti liikahdella lumivaippansa alla kuin haluten jo pian karistaa päältään talven raskaana painaneen, uuvuttavan lumikuorman.

Mutta vielä ei ollut aika leskenlehtien eikä sinivuokkojen kissankelloista puhumattakaan. Silti saattoi tuulessa jo tuntea kevään kiihkeän heräämisen, kun aurinko kasvatti pälviä yhä suuremmiksi, sulava lumi kasteli maan, kuivaksi kulottuneen heinän lämmin tuoksu nosti mieleen muistoja viime kesästä, kevätpurot virtasivat valtoiminaan teiden varsilla, ja niiden solina muistutti maahan runsaana ja raukeana lankeavaa raikasta kesäsadetta.

Kevät jatkoi heräilemistään ulkona, mutta minä en siitä juurikaan nauttimaan päässyt, sillä ankara kevätflunssa oli kaatanut minut tautivuoteelle moneksi päiväksi. Niin sairas en kuitenkaan ollut, ettenkö olisi aina silloin tällöin lääkkeenoton ja torkkumisen välillä kyennyt piipahtamaan deittikanavan sivuilla katsomassa, olisiko kukaan käynyt vierailemassa profiilissani tai blogisivullani.

 Sitten kerran olit siellä käynyt Sinäkin. Käyntisi jälkeen sain Sinulta postia, ja pian panin merkille, että olit hyvin ahkera vierailija blogissani. Merkitsit blogini myös suosikiksesi, joten pysyit hyvin ajan tasalla siitä, milloin päivitin sivuani.

Minäkin kiinnostuin Sinusta. Olit sopivan ikäinen, vapaa, asuit lähellä ja profiilisikin kertoi minulle, että tämän suden turkkia kannattaisi kyllä lähemminkin silmäillä ja tarkastella. Tietysti vastasin viestiisi ja olin myös kovin imarreltu, kun huomasin Sinun järjestelmällisesti lukevan jo edellisenä kesänä aloittamaani blogia. Pystyin seuraamaan lukutahtiasi, sillä aina silloin tällöin kommentoit jo ajat sitten kirjoittamiani tekstejä.

Viestisi eivät olleet pitkiä, vain muutaman lauseen mittaisia kommentointeja joko profiilistani tai blogistani. Kuitenkin niistä henki kummallinen tuttuus. Minulle tuli tunne kuin olisimme tavanneet joskus jossakin toisessa elämässä, jos sellaista yleensä edes on olemassa. Ihmettelit ja ihastelit kirjoitustaitoani ja arvelit, että varmaan jo koulussa olin ollut kympin kirjoittaja. Omasta kirjoittamisestasi sanoit, että se oli aina ollut Sinulle enemmän tai vähemmän vaikeaa. Matematiikka oli enemmän Sinun alaasi.

Tällä tavoin viestittelimme muutaman päivän, ja koska olin sairas, en oikein tosissani jaksanut kiinnostua tästä uudesta susipolusta. Pidin sitä lähinnä mukavana ajankuluna, kun aika sängyssä yksin maaten tuppasi tulemaan kovin pitkäksi. Lisäksi elämässäni oli muutakin, mikä hiukan laimensi tutustumisintoani.

Mutta sitten aivan pyytämättä ja yllättäen lähetit minulle puhelinnumerosi…