Äiti oli intohimoinen käsitöiden tekijä. Joskus hän kertoikin, että olisi halunnut nuorena opiskella käsityönopettajaksi, mutta köyhistä oloista ponnistavalle tytölle se oli haavetta vain. Koko elämänsä, lähes kuolemaansa asti, äiti kuitenkin teki käsitöitä. Viimeinen käsityö, jonka häneltä sain, oli syntymäpäivälahjaksi virkatut kaksi punaista liinaa. Ne tulivat minulle postissa ja muutaman päivän kuluttua tuli tieto, että äiti oli sairastunut vakavasti. Siihen loppuivat käsityöt äidin kohdalla.

Kun perhe oli iso, ja toimeentulo niukkaa, oli erittäin suureksi hyödyksi, että äiti oli taitava käsistään. Sota-aikaan ja sen jälkeen hän ompeli vanhoista vaatteista ”uusia” kääntämällä kankaat ja lisäämällä mukaan jotain toista kangasta. Samaa harrastettiin varmaan jokaisessa taloudessa, mutta etua oli tietysti siitä, että oli taitoa tehdä itse tarvittavat muutostyöt. Äidillä tuo taito oli.

Amerikka muisti köyhää, sodan jaloista ylös ponnistelevaa Suomea monenlaisin lahjoituksin. Paketteja tuli suoraan koteihin. Meillekin tuli kaikenlaista, niin tarpeellista kuin tarpeetonta. Äiti osasi korjata vaatteista lapsille ja varmasti myös aikuisille sopivia ja kauniitakin vaatteita. Amerikkalaiset kankaat olivat hyvälaatuisia, kun niitä vertasi niihin kankaisiin, joita Suomesta noihin aikoihin sai. Vaatteet olivat myös ehjiä, sillä Amerikassa kansa, ainakin valkoinen enemmistö, voi hyvin.

Kun Suomestakin alkoi sitten saada kunnollisia kankaita, täydensi äiti kaikkien vaatevarastoa hiljalleen. Muistan, millainen kumouksellinen materiaali oli crimplene. Se oli täyttä tekokuitua, ei venynyt, ei vanunut, ei päästänyt väriä. Huonoja puolia siinä olivat tietenkin sen hengittämättömyys ja hiostavuus ja se, että se nyppääntyi helposti. Aina kun äiti kävi kangasostoksilla kaupungissa, toi hän jokaiselle tytölle ja myös itselleen crimpleneä, josta sitten ommeltiin kenelle mekko, kenelle housut. Itselläni on ollut crimplenestä tehtynä ainakin muutama mekko ja housupuku, ja sisarillani on ollut ylioppilaspuvutkin samaa materiaalia.

Kun äiti lähti kankaita ostamaan, kyseli hän jokaisen toiveita muun muassa värin suhteen. Toiveita sai esittää tietenkin kaikkia mahdollisia maan ja taivaan väliltä, mutta kovin usein ne eivät tainneet toteutua. Kerran muistan saaneeni kaikenkirjavan, hyvin rypistyvän kankaan mekkokankaaksi, vaikka olin toivonut jotakin tiettyä väriä enkä puuvillaa. En tiedä, johtuivatko äidin valinnat siitä, että toivekankaita ei ollut saatavilla, vai siitä, että hän itse piti parempana jotakin toista kangasta ja väriä.