Toukokuussa lähes neljä vuotta sitten (pe 27.5.2016) kirjoitin näin:

 

Hyvät blogini mahdolliset lukijat!

Olette varmasti panneet merkille, että blogini ei päivity enää entiseen tahtiin. Syynä ei ole se, että asiani olisi loppunut. Päinvastoin nytkin meneillään oleva tarina on aivan kesken. Ja sellaiseksi se jääkin. Olen nimittäin päättänyt lopettaa vanhojen asioiden kaivelemisen tyystin ja keskittyä nykyhetkeen ja siihen, mitä tulevaisuus mahdollisesti tuo tullessaan.

Virtuaalinen kynäni tuntuu myös tylsistyneen eikä se tunnu teroittuvan yrityksistä huolimatta. Siitä olen tehnyt sen päätelmän, että kynä on aika laittaa lepäämään kokonaan. Jos se joskus käteen otettaessa tuntuu taas luistavan kuten ennen vanhaan, annan sen luistaa, mutta väkisin en sitä töihin laita.

Se, että tarina tai jokin muu asia elämässäni jää "kesken", on minulle aina ollut vaikea paikka. Jonkinlaisen pisteen olen aina pyrkinyt asioiden loppuun tuikkaamaan. Se on ollut minulle sekä vahvuus että heikkous. Tällä kertaa en pistettä loppuun laita, vaan suosiolla jätän tarinan keskeneräiseksi. Sekin tuntuu oikeastaan aika vapauttavalta. Elämässä on annettava tilaa myös keskeneräisyydelle. Tähän ikään asti minun piti elää, että sen opin. Mutta opin kuitenkin ja siitä olen enemmän kuin tyytyväinen.

En sulje tätä blogia kokonaan enkä hävitä kirjoituksiani. Näille sivuille on kirjautunut pitkä pätkä elämääni ja sen tapahtumia. Mitään kirjoittamaani en kadu, sillä jo kirjoitusvaiheessa olen tarkoin harkinnut, mitä sanon. Mutta uusia päivityksiä ei tähän blogiin enää tule. Jos joskus jatkan kirjoittamista, tapahtuu se aivan uudessa ympäristössä ja uusin, toivottavasti tuorein aihein.

Kiitän kaikkia lukijoitani. En teitä tunne, mutta luulen, että muutamat teistä ovat jaksaneet kulkea kirjoitusmatkassani melko pitkän tovin, ehkä aivan ensimmäisistä kirjoituksista alkaen. Se on pitkä aika, ja siihen mahtuu monenlaista. Nyt sille kaikelle on kuitenkin aika sanoa hyvästit. Elämä jatkuu blogien ulkopuolella ja hyvä niin!

Susimetsän Punahilkka, Noita Kuvakuva, Kärpänen

 

Silloin korostin, etten enää palaa blogikirjoittajaksi, ja jos sen joskus teenkin, on kirjoitusympäristö silloin aivan jokin muu kuin Vuodatus. Ei kuitenkaan tarvinnut elää kuin saman vuoden syyskuuhun asti, kun jo taas olin raapustelemassa tänne. Silloin lähestymiskulmani oli kuitenkin "yleishyödyllinen" eikä henkilökohtainen, jos kohta tunnenkin henkilöt, joiden asiaa toin silloin esiin.

Kymmenen päivän intensiivisen "mainostamisen" aikana tuli postattua lyhyitä tiedotuksia, jotka kaikki liittyivät samaan asiaan. Sitä en osaa sanoa, oliko minun postauksistani minkäänlaista hyötyä asian eteenpäin menemisessä, mutta tuskinpa ainakaan haittaakaan.

Kampanja loppui, eikä minullakaan ollut enää tarvetta mainostaa. Kun muutakaan sanottavaa ei ollut, vaikenin. Olin varma, että blogipostausten aika on minun osaltani ohi, kuten muillakin asioilla tuppaa olemaan alkunsa ja loppunsa. Lueskelin kyllä muiden postauksia Vuodatuksesta ja joskus muiltakin blogisivustoilta, mutta sitä kirjoittamisen paloa ja tarvetta, joka minussa aiemmin oli roihunnut, ei enää ollut.

Kaikki tuntui tulleen sanotuksi niissä 1942 postauksessa, jotka Vuodatukseen olin vuosien saatossa kirjoittanut. Olin siitä sekä helpottunut että hiukan surullinen. Helpottunut siksi, että tunsin päässeeni eroon menneitten kaivelusta ja analysoinnista sekä lähes "pakonomaisesta" tarpeesta päivittää blogiani. Surullinen taas siksi, että luulin sanottavani loppuneen niin tyystin, etten myöhemmin enää edes osaisi kirjoittaa, vaikka kuinka yrittäisin.

Kun viimeisestä varsinaisesta postauksestani tuli viime vuoden lopulla kuluneeksi kolme vuotta ja seitsemän kuukautta, huomaan nyt, ettei kirjoittaminen ole ollenkaan vaikeaa. Se tuntuu jopa mukavalta, ja sanottavaakin vaikuttaisi taas olevan. Miksi en siis jatkaisi? Jos jatkan, joudun tietysti pyörtämään aiemman "pyhän" päätökseni olla enää tarttumatta virtuaaliseen kynääni. Onneksi en kuitenkaan vannonut mitään! Ja kerrankos ihmisen mieli muuttuu?

Annan nyt siis itselleni luvan aloittaa postaukset uudestaan. Uutta blogialustaakaan en viitsi etsiä, vaan jatkan näillä tutuilla sivuilla, joilla näyttää edelleen vallitsevan sama villi meininki. 26.12.2019 näyttäisi sivullani vierailleen peräti 1736 kävijää, vaikken ole siis lähes neljään vuoteen julkaissut mitään, ja tänäänkin näitä "haamukävijöitä" on ollut jo yli kaksisataa. Uskokoon ken tahtoo. mutta on se ihmeellistä, ettei noin yksinkertaista asiaa kuin kävijälaskuria saada millään ilveellä näyttämään totuutta.

Nyt huomaan, että kaikenlaisia asioita pyörii päässäni odottaen vain tilaisuutta saada kirjoitetun ilmiasunsa blogissani. Niitä täytynee kuitenkin hiukan jäsennellä, ennen kuin päästän ne bittiavaruuteen lukijoitteni iloksi tai harmistukseksi. Mutta eihän kukaan jaksa lukea monen sivun jaarituksia, joten nyt toivotankin itseni vain tervetulleeksi takaisin blogikirjoittajien riemukkaaseen joukkoon ja palaan kirjoituspuuhiin pikimmiten, kun mahdolliset lukijani ovat ehtineet toipua ensimmäisestä postauksestani ja kenties alkavat odottaa jo seuraavaa. : )

Noita KuvaKuva : )