Pian haikea mieli kuitenkin unohtui. Soilen kesäloma alkoi, ja heti sen alkajaisiksi haki hän koiran Mikon hoteista itselleen. Koira saisi kulkea nyt Soilen mukana tämän loman ajan, ja sitten sen lopullinen uusi koti tulisi olemaan Soilen miesystävän luona. Siellä Soilekin lomaansa suureksi osaksi vietteli, joten koiralla oli mahdollisuus totuttautua uuteen ympäristöönsä tutun ihmisen kanssa.
 
Ajellessaan muutaman viikon kuluttua talon myynnistä ja muutosta taas kerran omaan kotiinsa päin sai Soile puhelun Mikolta. Vaikka talon myynnin piti olla selvääkin selvempi asia, sillä omaa omaisuuttaanhan Mikko oli myynyt, ei kaikki silti ollut kirkossa kuulutettua. Uudet asukkaat olivat ottaneet Mikkoon yhteyttä, koska pankki, josta he olivat hakeneet lainaa talon ostoa varten, halusi tarkan selvityksen siitä, kenelle myyty omaisuus oli kuulunut.
 
Asia pitäisi nyt todistaa sillä, että Soilen ja Mikon omaisuuden jaosta avioeron yhteydessä tehdystä osituskirjasta toimitettaisiin jäljennös pankkiin. Toinen mahdollisuus todistaa asia oli se, että Soile kirjoittaisi vapaamuotoisen ”lausunnon”, jossa hän kertoisi, että hänen omaisuutensa myynnistä ei tosiaankaan ollut kyse. Näin Mikko ainakin luuli asian hoituvan.
 
Oli perjantaipäivä. Kuinka ollakaan Mikko itse ei ollut paikkakunnalla asiaa hoitaakseen. Niinpä hän kysyi Soilelta, voisiko tämä ottaa omasta paperista kopion ja toimittaa sen pankkiin, hän kun ei mukamas tiennyt, missä laatikossa ja millä paikkakunnalla hänen oma kappaleensa oli. Ilmeisesti Mikko oletti, että Soile oikopäätä rynnistäisi kopioita hakemaan ja niitä pankkiin kuskaamaan, kun hän itse ei viitsinyt ryhtyä papereitaan penkomaan.
 
Mutta Soilekin oli vuosien saatossa oppinut tervettä itsekkyyttä. Ensinnäkin hän ihmetteli, miksi asialla mukamas oli niin kiire, ettei sitä ennättänyt hoitaa sitten, kun Mikko itse olisi sitä hoitamassa. Hän ei ainakaan laittaisi rikkaa ristiin asian hyväksi ennen maanantaita. Ja miten Mikko, aina niin säntillinen ja papereistaan tarkasti huolta pitävä ihminen ei tiennyt, missä tärkeimmät paperit olivat? Se oli jo melkoista leväperäisyyttä Soilen mielestä.
 
Seuraava ihmetyksen aihe oli se, miksi pankille tai ylipäätään kenellekään kuului tipan tippaa se, miten Soilen ja Mikon omaisuus aikoinaan oli jaettu. Avioerosta samoin kuin osituksesta oli jo vuosia. Asian olisi pitänyt olla selvääkin selvempi. Soile ainakaan ei ryhtyisi tekemään asiasta selontekoa kenellekään, ei sen paremmin pankille kuin talon ostajillekaan. Eihän se hänen asiansa ollut! Tähän oli Mikon tyytyminen tällä kertaa, mutta hän palaisi asiaan maanantaina.