Viestiä tänne asti luettuaan alkoi Punahilkkakin alkukankeuden jälkeen vähän lämmetä asialle. Asiallisuus ei välttämättä ollut huono piirre Sudessa. Turha asiallisuus kyllä katoaisi nopeasti, jos Susi ja Punahilkka samaa ilmaa hengittämään pääsisivät ja yhteiset mannapuurot ja mansikat alkaisivat molemmille maistua. Aktiiviset sudet olivat Punahilkan mieleen, samoin viriilit.

Eniten Punahilkkaa arvelutti Suden työ. Miten mahtaisivat tapaamiset järjestyä? Toinen kysymyksiä herättävä asia olivat lapset. Punahilkka oli kuluneitten kuukausien aikana tullut huomaamaan, että monille susille lapset olivat joko oikea tai tekosyy tapaamisten peruuntumiseen. Ja vielä oli kolmaskin kanto kaskessa: välimatka. Suden mielestä se ei haitannut, mutta monenlaista suhdetta kokenut Punahilkka tiesi, että sillä oli merkitystä. Yli sadan kilometrin matka oli jo sen verran pitkä, ettei sitä voinut jokaisen ikävän iskiessä lähteä taittamaan.

Lisäksi oli Punahilkka huomannut, että pääkaupunkiseudun susille oli täysin käsittämätöntä se, että elämää ja erotiikkaa sen paremmin kuin älyä tai kauneuttakaan voisi löytyä jostain muualtakin päin Suomenmaata kuin heidän lähireviiriltään.

Tavatessaan ties kuinka monenteen kertaan Suden viestiä alkoi Punahilkasta jo tuntua siltä, että taitaisi olla vain parasta kiittää kohteliaasti viestistä ja toivotella Sudelle hyvää jatkoa ja parempaa onnea muissa yhteydenotoissa. Totta puhuakseen alkoi häntä myös vähän hirvittää ajatus, että suhteesta tulisikin jotain, ja hän joutuisi ties mihin edustustehtäviin ja emännänrooleihin kukaties hyvinkin korkea-arvoisille vieraille.

Sillä positiivisuudestaan, iloisuudestaan ja sanavalmiudestaan huolimatta ei Punahilkka ollut mikään suurissa joukoissa viihtyjä. Ei häntä kiinnostanut ihmisten arvo tai asema eikä hän halunnut julkisuutta tai kuvaansa lehtien lööppeihin. Jos Susi edustusseuralaista haki, niin Punahilkka ei ainakaan olisi sopiva siihen.

Punahilkka halusi löytää suden, jonka kanssa voisi viettää kahdenkeskistä, intiimiä aikaa, jutella asioista maan ja taivaan väliltä, elää tavallista elämää pelkäämättä, että jokin menneisyyden tekeminen kaivettaisiin esiin ja sitä riepoteltaisiin iltapäivälehtien sivuilla. Jos tämän Suden kelkkaan lähtisi, saisi takuuvarmasti heittää hyvästit yksityisyydelle ja intimiteettisuojalle. Tällä polulla Punahilkka olisi julkista riistaa, jota mukamas oli oikeus kohdella miten hyvänsä, ja jolla ei mitään omaa ja yksityistä olisi.

Tällaisia Punahilkka päässään tuumaili ja mietti, miten toimisi. Ajatus tälle susipolulle lähtemisestä sekä pelotti että kiinnosti.