Päivä, jolloin Vilppu veti viimeisen henkäyksensä, oli kolea ja sateinen. Viluntunnetta varmasti lisäsivät päivän surulliset tapahtumat. Kun Vilppu nyt oli saateltu manan majoille, päätimme muistella sitä ja sen pitkää elämää hautajaistarjottavien äärellä. Ainakin lämmin juominen olisi kaikille tervetullutta, mutta toki pöytään katettiin muutakin syötävää.

Jostain kaapin perältä löytyi joulun ajoilta juomatta jäänyt glögi. Se tuntui oikein sopivalta juomalta Vilpun muisteluun. Viivyimme pöydän äärellä hyvän tovin. Vilpun umpeen luodun haudan kummulle sytytetty kynttilä loisti kirkkaana hämärtyvässä illassa. Siellä, hautakummun alla lepäsi Vilpun pieni, lepoon päässyt ruumis. Sen henki tuntui kuitenkin yhä asustelevan huoneissa, joissa oleskelimme.

Minulla oli seuraavana päivänä teatteriharjoitukset, joten tytär ja minä suuntasimme minun kotiini. En muista, kumpi meistä keksi sen, mutta kysyimme mieheltä, haluaisiko hän lähteä mukaan. Ilta yksinäisessä talossa ilman Vilppua ei varmaan olisi kovin mukava. Mies suostui, ja niin lähdimme. Vilppu jäi vartioimaan taloa, kuten monesti aiemminkin. Tällä kertaa se teki sen vain ulkopuolelta päin.

Elämä jatkui, niin kuin se tapana on, tapahtuupa meidän henkilökohtaisessa maailmassamme mitä tahansa. Kun Vilppu nyt oli kuollut, oli sen kuoleman myötä katkennut taas yksi iso säie siitä narusta, joka vielä sitoi minua jollakin lailla mieheen. Olin Vilpun eläessä ajatellut, etten voi tehdä lopullista eroa mieheen, ennen kuin Vilppu on poissa.

Aikoinaan, kun mies oli suostunut Vilpun huolehdittavakseen ottamaan, olin ajatellut, että se saattaa elää vielä jopa neljä, viisi vuotta. Ajatus oli tuntunut raskaalta ja ahdistavalta, sillä koin elämäni menevän hukkaan suhteessa, josta en kokenut saavani sitä, mitä siltä olisin toivonut ja halunnut. Kuitenkaan en missään vaiheessa toivonut Vilpun kuolemaa, vaan tavallaan ”alistuin kohtalooni”.

Niin kuin usein elämässä, pelkoni olivat turhia. Vilppu eli vain kaksi vuotta miehen luona. Taaksepäin ajatellen aika oli kulunut yllättävän nopeasti. Mutta oli muitakin asioita, jotka vielä oli selvitettävä, ennen kuin saatoin sanoa lopulliset hyvästit miehelle. Suuri osa tyttäreni tavaroista oli välivarastossa miehen suuressa kellarissa. Kun ne olisi haettu pois, katsoin olevani vapaa kaikista velvotteista. Tällä hetkellä tytär asui opiskelija-asunnossa, johon kaiken maailman romppeita ei voinut viedä. Aikaisintaan syksyllä hän muuttaisi poikaystävänsä kanssa isompaan asuntoon, ja silloinn kellarivarasto tyhjennettäisiin kokonaan. Mutta nyt oli kevät, toukokuu, ja syksyyn aikaa vielä monta kuukautta.