Lukua 13 pidetään yleisesti epäonnen lukuna. Mistä lie moinen käsitys tullut, mutta sitkeästi se yhä elää monen mielessä. Jos luku vielä yhdistyy perjantaipäivään, liikutaan jo tosi heikoilla jäillä. Uskomus on hyvin saatu valjastettua työelämääkin palvelemaan. Vietetäänhän aina perjantaisin 13. päivänä työsuojelupäivää, mikä sinänsä ei ollenkaan huono asia ole. Yksikin onnettomuus vähemmän vaikkapa sitten juuri 13. päivä on aina parempi kuin yksi onnettomuus enemmän.

Itse olen pitänyt lukua 13 aina ennemminkin onnen kuin epäonnen lukuna. Ainakin omassa elämässäni se on ollut tärkeässä osassa monta kertaa. Näin jälkikäteen voi ja pitääkin asioita tietysti tarkastella uudesta näkökulmasta. Silloin saattaa käydä niin, että se, mikä aikoinaan oli onnekasta ja hyvää, ei nyt tarkasteltuna sitä enää olekaan. Mutta tässä, kuten monessa muussakin asiassa suhtautumistapa on lopulta se, joka ratkaisee.

Kun aikoinaan tapasin tulevan aviomieheni, oli kolmastoista päivä. Voi sanoa, että silloin nuorena tytönhupakkona rakastuin kertaheitolla itseäni huomattavasti vanhempaan mieheen. Luku 13 toi siis onnea, kun sellaisen maata järisyttävän tunteen silloin koin.

Kaikki ei kuitenkaan edennyt kuin tanssi niin, että siitä paikasta olisimme päättäneet mennä naimisiin. Miehellä oli muita sitoumuksia, ja tuskinpa hän edes minuun rakastui siten kuin minä häneen. Kului kaiken kaikkiaan seitsemän vuotta (tällä kertaa selvästi raamatullista symboliikkaa), ennen kuin menimme kihloihin. Päivä oli 13.9.

Tuosta päivästä on tänään kulunut tasan 25 vuotta. Muistan kuin eilisen päivän, miten nuorena, onnellisena, vastakihlattuna morsiamena saavuin nykyiselle kotipaikkakunnalleni. Silloin ei satanut, kuten tänään, vaan sää oli poutainen, jopa aurinkoinen, vaikka kyseinen syksy muuten oli ollut hyvin sateinen.

Elämä kuljetti sitten omalla laillaan eteenpäin. Alun onni, oliko se sitä edes silloin? vaihtui vähin erin liekanaruksi kaulaani, joka kuristusotteellaan kavensi kaiken aikaa sitä ilmatilaa, josta minun oli hengitysilmani haukottava. Kaksikymmentäkaksi vuotta myöhemmin oli se tie jo kuljettu loppuun, vaikka vielä silloin en sitä kunnolla tajunnut enkä ainakaan halunnut uskoa.

Kun nyt mietin, merkitsikö luku 13 minulle onnea vai epäonnea, voisin kai sanoa, että molempia, mutta enemmän kuitenkin onnea. Sain aviomieheni kanssa kaksi ihanaa lasta, joista toisesta on kasvanut kaunis, nuori, jo itsenäisesti toimiva fiksu nainen. Toisen luovutin kuolemalle suoraan sylistäni, ja silti useimmiten tunnen siitäkin asiasta vain syvää kiitollisuutta.

Jopa avioliiton lopputulos, se aika, mitä parhaillaan eronneena, itsenäisenä yksineläjänä elän, on hyvä. En mistään hinnasta vaihtaisi tätä olotilaani entiseen, vaikka johonkin muuhun sen kyllä saattaisin vaihtaa.

Lähipiirissäni on 13. päivänä tapahtunut muutakin merkittävää. Kolme vuotta sitten tanssittiin sisarentyttäreni häitä iloisissa tunnelmissa. Silloin korahteli oma avioliittoni jo viime metreillään, ja kun katselin nuoria, kauniita ja onnellisia ihmisiä, jotka siinä toisilleen lupasivat ikuista rakkautta ja uskollisuutta, en voinut mitään sille, että kyynel väkisinkin puristui silmänurkastani.

Tietysti toivoin, että rakkaus ja onni nuorenparin elämässä kestäisivät, mutta samalla tiesin, ettei se ole itsestään selvä asia. Elämä kun on sellainen veijari, että se joskus heittelee meitä oman halunsa mukaan sellaisillekin poluille, joille emme mitenkään haluaisi lähteä.

Pari vuotta sitten 13.6. olin toisissa häissä. Silloin vihittiin avioliittoon parhaan ystävättäreni ainoa tytär. Nekin häät olivat kauniit. Kauniit siitäkin huolimatta, että kaksi päivää aiemmin oli morsian isänsä, veljensä ja sulhasensa kanssa seisonut vakavasti sairaan äitinsä kuolinvuoteen vierellä saattelemassa häntä viimeiselle matkalle. Äidin hautajaisiin kaksi viikkoa myöhemmin kokoontui suunnilleen sama hääväki nyt hiukan erilaisissa tunnelmissa.

Tänään on 13.9.2011. Minulle on taas tapahtunut jotakin ”erikoista”. Sain nimittäin juuri tänään avatuksi valokuitulaajakaistan, joka toimii kuin unelma: nopeasti ja varmasti. Mikä on nyt surffaillessa netissä sivulla kuin sivulla. Ei töki, ei katko, ei pätki, ei vie hermoja tämä liittymä. Ja mikä parasta: voin nyt käyttää ilmaista skype-puhelinlinjaa niin paljon kuin haluan. Se on hyvin tärkeää, kun lapsi on ulkomailla.

Niin, ei se ole turha päivä tuo 13. päiväkään!