Mää en ymmärrä, mikä mua oikeen väsyttää. Tänäänki mää oon meinannu maan alle vaipua. Aamusta olin kyllä pirteä ja hommasin kaikellaista. Sovittelin sitä uutta pöytää parvekkeelle. Hyviin se sinne mahtu, vaikka on reilusti isompi, ku mun entinen pöytä. Muuten se on kyllä lähes tulukoon samallainen.

Mää aattelin, että saa tyttö sen sitte parvekkeelleen, jos sattuu saamaan parvekkeellisen asunnon syksyllä. Yks vaihtoehto on, että mää vien sen tuohon meijän pihamaalle keinun viereen. Siinä on semmonen iänkaikkisen vanha valakonen muovipöytä. Tai se on ollu joskus valakonen, paraina päivinään. Nyt se on likasen harmaa ja näkyy olevan rikkiki jostain kohtaa. Sitä on koitettu vissiin vähä piilotella silimiltä, ku se on tungettu puun alle. Ei se kyllä mikään pihan kaunistus ookaan. Mutta katotaan ny, mikä tämän pöyvän kohtalo tuloo olemaan.

Voihan se olla, että tämä mun väsytykseni johtuu tuosta hääräämisestäki. Päivä oli jo yli puolen, ku mää rupesin kahtelemaan murua rinnan alle. Paiston uunissa semmosen esipaistetun ranskalaisen maalaispatongin. Mää sitte tykkään niistä. Ei ollenkaan uskos, ku lämmintä patonkia järsii, että ne on tehastekosia ja missä lie maassa tehtyjä.

Sitte mulla oli sitä eilistä pataattisoppaa. Sitä lämmitin mikrossa ja heitin sekaan raakaa sipulia. En tiijä, siitäkö ny johtuu, ku mun ruokatorvea poltteloo ilikeästi. Se on vähä niin ku närästystä, mutta ylempänä. Äitivainaa tapas sanoa, että siitä se paranoo, mistä on tullukin, mutta en kyllä meinaa koittaa, asettusko polttelu raa´alla sipulilla. Jos ei asetu muuten, niin pitää vissiin paiskata Rennie poskeesa.

Tein vielä salaatinki ja sen kastikkeeks pursotin sitä sinapilla maustettua majoneesia. Oli mulla taas hyvät herkut. Salaattia tuli niin palijo, että sitä jäi aika satsi. Mutta syön sen sitte vaikka huomenissa. Mää en osaa heittää mitään pois. Kaiken syön, minkä valamistan, se on mun periaate. Ei kerralla tartte ahamasta, mutta seuraavalla kerralla sitte.

Syönnin jäläkeen mua vasta alakoki ramasta. Menin parvekkeelle lukemaan, mutta en tietenkään jaksanu lukea ku muutaman rivin. Sitte jo piti laittaa kirija pois. Se on niin mahottoman painavaki, ettei sitä jaksa käsissään kannatella kovin kauaa. Ei siinä lepotuolissa kumminkaan uni tullu. Alakaa vissiin olla jo se patja niin pilalle istuttu, että rauvat tuntuu kinttuja vaste ilikeästi.

Ku en kerran saanu nukuttua, nousin ylös. Mulla on huusholli täynnä tavaraa, ku meinaan viijä sitä kirpparille. Kahtelin vielä vähä lisääki. Voi olla, etten saa kaikkia ees mahtumaan koslaani, mutta pitää sitte vissiin tehä uus reissu. Onneks saan vähä nurkkiani tyhyjennettyä, mutta jää sitä sitteki. Pitäs kerran kuussa tehä inventaario romuistaan. Sillä keinon niitä saattas saaha vähenemään.

Vielä illansuussa lähin kahtelemaan, mitä ravattimestari oli saanu aikaan. Olihan siellä jo hyvä alaku. Nyt pitää vaan vielä katella vähä lisää punasävysiä ravattia. Ravatit oli jo koottu mallinuken päälle. Se ”nukke” tehtiin perijantaina mun mittojen mukaan. Voi taittuus, että mää näytin siinä oikeen emännältä! Kyllä pitäs saaha vähä kiloja pois, mutta niitä näyttäs tulevan koko ajan lisää vaan. On niin mahottoman vaikea saaha ihteään kuriin tuossa syömisasiassa.

Kotiin ku pääsin, kävin vielä mankeloimassa lakanat, jotka eilen pesin. Joskus mulla unohtuu pyykkiä kuivaushuoneeseen moneks päiväks. Nyt ei unohtunu. Ihan senki takia hain ne pois, ku huomenissa lähen reissuun. Ois se vähä noloa, jos ne jäis sinne roikkumaan viikoks. Siinä vois taas talon mammoilla olla päivittelemistä, ku niin huolimatonta sakkia asuu talossa!

Samalla kävin sitte varastokopissa kahtelemassa, mitä sieltä otan kirpparikuormaan. On siellä kans rompetta! En tiijä, voinko ottaa sieltäkään kaikkia, mitä aattelin. Huomenissa sen nään, ku alan pakata autoa. Nymmää alan kumminki kömpiä orrelle. Hyvää yötä vaan!