On vielä muitakin ruokia, jotka äidin tekeminä ovat jääneet erityisesti mieleeni. Jouluksi meillä tehtiin aina porkkanalaatikkoa, mutta sitä saatettiin tehdä joskus muulloinkin leipomispäivinä. Oman maan porkkanoista tehtynä se oli ihanaa. En osaa sanoa, mitä erikoista siinä oli, tuskin mitään, mutta hyvää se oli, ja porkkanalaatikko kuuluu edelleen suosikkeihini jouluruuista. Jostain syystä, jota en koskaan tullut selvittäneeksi, meillä ei tehty lanttulaatikkoa, vaikka lanttuja varmasti joskus viljeltiinkin. Myöskään imelletty perunalaatikko ei kuulunut meidän jouluherkkuihimme. Siihen tutustuin ja sitä opin syömään vasta joskus aikuisena maailmalla.

Joskus kävi niin, että pullaa jää tähteeksi. Mitään ei heitetty pois, vaan kuivettuneista pullista äiti paistoi korppuja tai valmisti "pappilan hätävaraa". Se oli jälkiruuan tapainen ruokalaji, johon käytettiin vanhaa pullaa palasina, maitoa, sokeria ja puolukkahilloa. Kaikki aineet laitettiin vuokaan yhtä aikaa ja vuoka uuniin paistumaan. Kun neste oli imeynyt pulliin, oli hätävara valmista.

Minulla on kuvitelma, että äiti oli oppinut tämän ruokalajin valmistamisen piikatyttöaikoinaan pappilassa, mutta voi olla, että se on vain minun kuvitelmani. Olen itsekin löytänyt ohjeen keittokirjoista, joten on mahdollista, että sieltä äitikin sen oli napannut. Hätävara oli minusta hyvää. Meillä sitä syötiin arkiruokana, mutta varmaan siitä oli olemassa hienompiakin versioita kermavaahtoineen sun muine lisukkeineen.

Makaronivelli oli myös helppo ja nopea arkiruoka. Sitä oli joskus koulussakin, mutta minusta se oli yhtä hirveää missä tahansa tarjottuna. Tavallisia sarvimakaroneja keitettiin maidossa, kunnes ne pehmenivät. Sitten lisättiin suola, ja ruoka oli valmis. Makaronit kuumassa maidossa olivat minusta kamalia, enkä syönyt makaronivelliä kuin pakon edessä.

Lauantai-iltaisin meillä paistettiin hyvin usein lättyjä. Niitä oli jopa niin usein, että aivan kyllästyin niihin. Meillä oli oikea lättypannu, jolla sai paistettua  kahdeksan pikkulättyä kerralla. Lättyjenpaisto oli kuumaa puuhaa, sillä lätyt paistettiin yleensä puuhellan päällä. Lättyjen paisto oli tavallisesti meidän tyttöjen tehtävä, ja sekin saattaa olla yksi syy, miksi lättyihin kyllästyin.

Puuhella oli keittiön nurkassa, ja koko huonetta valaisi yksi ainoa, himmeä hehkulamppu, joka oli tietenkin laitettu keskelle kattoa. Heikko valo tuli paistajan selän takaa, ja muistan, miten vaikeaa oli nähdä, onko lätty paistunut vai ei. Lättyjä paistettiin aina iso annos, monta pannullista, ja joskus ne olivat melko paksuja, jos paistaja yritti saada taikinakulhon tyhjenemään mahdollisimman nopeasti.

Yksi lapsuudenajan herkkuruoka olivat maitoperunat. Perunat kuorittiin ja keitettiin pehmeiksi. Sitten niihin lisättiin maitoa ja ne maustettiin suolallla. Nyt oli ruoka valmis. Syödessä sai perunoitten sekaan halutessaan lisätä vielä nokareen voita ja pieneksi silputtua sipulia. Minä olen koko ikäni ollut sipulin suuri ystävä, joten totta kai lisäsi sitä annokseeni. Ja hyvää oli, oli totisesti.

Ruokia, joita inhosin makaronivellin lisäksi, olivat leipäressu ja verileipäkeitto. Leipäressuun käytettiin kuivia leivänkannikoita ja maitoa. Leipäressu oli siis vähän samantapaista kuin pappilan hätävara, mutta suolaista. Ei ollut minun herkkuani tuo ruoka, mutta vielä vähemmän pidin verileipäkeitosta.

Kun eläimiä teurastettiin, saatiin niistä myös verta. Äiti teki silloin verileipää, joka oli tummaa, mutta mausta en osaa sanoa oikein mitään. Tuskin sitä paljoa söin. Kun verileipä kuivui ja kovettui, käytettiin se verileipäkeittoon. Muina aineksina tuossa ruokalajissa olivat vesi, suola, perunat ja liha. Maku oli mielestäni epämiellyttävä, vaikka äiti ja isä varmaan siitä pitivät.