Ja tarttuihan se! Niin tiukasti kuin tarttua voi. Nyt oli Pekka vuorostaan onnensa kukkuloilla Liisan vastausta lukiessaan. Riemu paisutti rintaa, teki mieli laulaa ja kirmailla kuin kevätlaitumelle juuri päästetty vasikka. Pekka luki viestin lukemasta päästyäänkin. Voi elämän kevät ja kukkiva nuoruus! Liisa oli sittenkin kiinnostunut hänestä! Tyhmästi olisi Pekka tehnyt, jos olisi lannistunut heti ensimmäisessä vastamäessä. Tässä se nähtiin, että sinnikkyys palkittiin.

Pekka alkoi heti väsätä vastausta Liisalle. Mutta sitten hän huomasi, että oli loppukuu: Liisan vuokranmaksupäivä olisi varmasti kohta, ellei ollut jo mennytkin. Niinpä Pekka ensi töikseen piipahti verkkopankissa ja siirsi Liisan ilmoittamalle pankkitilille reilusti enemmän rahaa kuin Liisa oli maininnut vuokraa varten tarvitsevansa. Tarvittiinhan rahaa myös muuta elämistä varten. Viestissään hän aikoi sitten selventää, etteivät rahat suinkaan olleet mikään laina, vaan Pekka halusi lahjoittaa Liisalle tämän rahasumman ja tarpeen vaatiessa enemmänkin.

Pekka ei tuntenut olevansa köyhä eikä kipeä. Hänestä oikeastaan alkoi tuntua, että kaikki se, mikä oli hänen, oli nyt myös Liisan. Vaikka Pekka ei mikään rikas mies ollutkaan, ei hän halunnut antaa Liisalle sellaista kuvaa, että olisi saita ja laskisi jokaisen sentin. Sitten kun elettäisiin yhdessä, jaettaisiin menot tietenkin mahdollisimman tasapuolisesti molempien kesken. Mutta nyt oli Liisa ainakin taloudellisesti, kuka ties muutenkin se heikompi astia. Hän tarvitsi pientä auttamista, ja Pekka oli valmis auttamaan. Pekka voisi vaikka vähän tinkiä omista menoistaan, jotta Liisalle liikenisi se, mitä tämä tarvitsi.

Pankkitilinsä lisäksi oli Liisa liittänyt kirjeen loppuun myös postilokero-osoitteen. Se merkitsi Pekan mielestä sitä, että Liisa luotti häneen ja halusi häneltä kaikenlaista postia. Ei Pekka onnensa huumassa tullut ihmetelleeksi, miksi osoite oli postilokeroon eikä suoraan Liisan kotiin. Osoite kuin osoite! Nyt oli Pekalla mahdollisuus osoittaa, että Liisa oli hänen sydämensä valittu ja sen hän totisesti tekisi!

Vihdoin viimein pääsi Pekka kirjoittamaan Liisalle. Aluksi hän moninaisin sanakääntein kuvaili iloaan siitä, että Liisa sittenkin oli katsonut armollisesti hänen puoleensa. Ymmärsihän Pekka toki sen, etteivät he ulkonäöllisesti painineet lainkaan samassa sarjassa. Pekka tunsi olevansa varsin mitätön kauniin Liisan rinnalla, joka hänen mielestään muistutti sadun haltiatarta.

Nuorempana ei Pekka olisi uskaltanut edes vilkaista Liisan näköisiin naisiin päin. Mutta nyt olivat eletty elämä ja sen mukanaan tuomat kokemukset antaneet uudenlaista itseluottamusta ja varmuutta koko Pekan olemukseen. Ja tässä iässä eivät ulkoiset seikat kai enää niin paljon painaneetkaan. Sisäinen kauneus se tärkeintä oli, joskin oli myönnettävä, ettei hyvin säilynyt ulkomuoto mikään riippakivi kenellekään ollut, päinvastoin.

Sitten Pekka selitti raha-asian. Liisan ei pitänyt kiitellä eikä ainakaan tuntea joutuvansa kiitollisuuden velkaan. Pekalla oli tunne, että aikanaan tulisivat rahat moninkertaisesti hänelle takaisin jossakin muodossa. Ja Liisan pitäisi jatkossakin kertoa, jos hän tarvitsisi rahaa enemmän. Pekkaan saattoi Liisa luottaa niin raha-asioissa kuin muutenkin. Pekanhan tässä oikeastaan pitäisi kiitollisuutta tuntea siitä, että Liisa oli osoittanut luottavansa häneen lähettämällä osoitteensakin. Pekka tulisi sitä varmasti käyttämään, sen saisi Liisa piankin huomata.

Vielä antoi Pekka virtuaalikynänsä lennellä virtuaalisella paperilla monenlaisia tunnustuksia tehden. Hän vakuutteli rakkauttaan ja uskollisuuttaan, vaikka tuttavuus näin alussa olikin. Vielä koskaan, ei edes nuorena naimisiin mennessään ollut Pekka tuntenut tällaista tunteiden paloa. Liisa oli vastaus kaikkiin hänen kysymyksiinsä, kohde hänen rintaa pakahduttaville rakkaudentunteilleen, Liisa oli täydellinen!

Pitkän viestin loppuun Pekka lisäsi oman osoitteensa ja puhelinnumeronsa. Hän toivoi Liisan ottavan yhteyttä myös puhelimitse. Tai jos se rasittaisi liikaa Liisan taloutta, soittaisi Pekka kyllä ilomielin Liisalle, kunhan saisi tämän puhelinnumeron.

Tyytyväisenä itseensä, tämän hetkiseen olotilaan ja koko maailmaan lopetti Pekka viestin ja lähetti sen Liisan postilaatikkoon. Sitten siirtyi hän naisille tarkoitettuun nettikauppaan. Sieltä löytyi silmiä hivelevän kaunis silkkipusero, jonka Pekka tilasi ja vastaanottajaksi merkitsi hän Liisan. Pusero oli kyllä kallis: Pekka joutuisi nyt hiukan tinkimään tämän viikon ruokaostoksistaan. Mutta Liisalle ei mikään ollut liian hyvää, ja pahitteeksi ei kai olisi, jos Pekka saisi vähän painoaan laskemaan.

Elämä oli enemmän kuin mallillaan…