Koska Punahilkka entisessä elämässään oli saanut tarpeekseen mustasukkaisista jokaisen askelen vahtijoista ja alituisena silmälläpidon alaisena olosta, yritti hän nyt lukea rivien välistä, antaisiko tämä Susi kumppanilleen tilaa olla ja hengittää, olisiko keskinäinen kunnioitus ja luottamus Sudelle koko suhteen kulmakivi ja mahtaisiko Punahilkka saada olla juuri sellainen hilkka, jollaiseksi hän omassa elämänkoulussaan ja perimän ja ympäristön vaikutuksesta oli muovautunut.

Vai halusiko Susi vain taloudenhoitajan, ilmaisen piian tai kenties kauniin nuken, jota voisi ystävilleen ja lähipiirilleen esitellä? Olisiko Suden itsetunto niin vahva, ettei sitä tarvitsisi toista alistamalla ja toisen olemassaoloa väheksymällä ja halventamalla korostaa? Voisiko Punahilkka luottaa siihen, että tässä suhteessa tasa-arvo, anteeksianto ja molemminpuolinen ihmisyyden kunnioitus hyväksynnällä ja rakkaudella höystettyinä nousisivat kirkkaasti oman edun tavoittelun yläpuolelle ja johtotähtinä ohjaisivat Suden ja Punahilkan yhteistä matkaa.

Tällaisia Punahilkka mietti. Mutta toimentyttö kun oli, päätti sitten, ettei asia yksin miettimällä miksikään muuttuisi, vaan yhdessä näitä asioita olisi ensin pohdittava ja yhteisiä ja eriäviä näkökantoja saatava esiin. Eikä pelkkä pohtiminenkaan riittäisi, vaan käytäntö ja arki sen sitten lopulta osoittaisivat, oliko Punahilkasta ja Sudesta edes samalle polulle, saati rinnakkain taivaltamaan.

Eipä siis muuta kuin viesti Sudelle ja siihen loppuun puhelinnumero, josta Punahilkka vastaisi. Punahilkka muistaa vieläkin kuin eilisen päivän, että päivä, jona hän puhelinnumeronsa Sudelle laittoi, oli keskiviikko. Jo samana iltana Susi soitti. Ensimmäinen puhelu kesti reilun tunnin. Puhumista tuntui riittävän.

Puhelu ei ollut toisen osapuolen hermostunutta selitystä itsestään ja tekemisistään toisen kyllästyneenä ja silmiään pyöritellen odotellessa milloin olisi hänen vuoronsa. Se oli juuri sellaista mukavaa vastavuoroista keskustelua elämän eri puolista, jota Punahilkka erityisesti arvosti. Se oli vuorovaikutusta, jossa kaiken lisäksi tuntui tällä kertaa olevan itse Rouva Fortuna läsnä.  Ennen hyvänyöntoivotuksia sovittiin, että tavattaisiin mahdollisimman pian, ehkä jo tulevana viikonloppuna. Asia varmistettaisiin seuraavana päivänä, kun kumpainenkin olisi saanut tsekattua vielä mahdolliset esteet.

Sinä iltana nukkumaan käydessään tunsi Punahilkka kummia väristyksiä sisällään. Hän yritti vakuutella itselleen, että samantapaisia väristyksiä oli tuntunut ennenkin eivätkä ne mihinkään pysyvään olleet johtaneet. Jostain syystä vakuuttelut eivät nyt oikein tehonneet, ja Punahilkka nukahti vähän levottomissa, mutta samalla kihelmöivän jännittyneissä tunnelmissa.