Eilen mää olin illalla liesussa, niin etten sitte tultuani jaksanu enää mitään tänne horista. Ei sillä, että mitään kummempaa horisemista olis ollukaan. Samat pakkaset ja kylymät kelit ne on vissiin muuallaki Suomessa, ku näillä kulumilla, ja ihimiset käy töissä tai kuluttaa muuten vaan aikaasa joka kolokalla samaan malliin ku enenki.

Eilen iltapäivällä, ku puolihorteessa makoilin peiton alla, tuli tekstari poliisilta. Ei mua sentään kissojen ja koirien kans etiskelty enkä mitään laitonta ollu teheny, vaan ne ilimotti, että sopis ny hakea passi R-kioskilta. Viikko sitte kävin sen poliisiasemalta tilaamassa, ja ny se oli sitte tullu. Kätevää, ettei tartte enää hakea sitä mistään virastoista, vaan sen saa lähikioskilta.

Se passinhakeminen oli kans oma souvisa. Olin varannu oikeen netissä ajan, ku tyttö sano, että se on kätevää, niin ku oliki. Sitte mulla oli kahenlaiset passikuvat mukana siltä varaa, että saisivat valita, kummat kävis paremmin. Toiset mää olin otattanu automaatissa kesällä, ja toiset oli ottanu oikeen ammattivalokuvaaja.

Ite aattelin, että ne automaattikuvat olis paremmat, ku niissä mulla oli silimälasit, ja aina kumminki lasit päässä oon. Niissä oli vaan se huono puoli, että mun sisko oli kammannu mun tukkani mieleisekseen, ja se oli päätä myöte ku vasikan nuolun jäliltä. Kuvaajan ottamissa mulla ei ollu laseja, ja toisen silimän luomi roikku silimän päällä kurijan näkösesti. Lisäks mää olin ku hauvasta noussu, ku kuvaaja sano, ettei saa suuta yhtään vetää virneeseen. Tukka sentään oli lennokkaasti pystyssä, niin ku mää tykkään, että sen pitääki olla. Mutta mää aattelin, että kyllä on ikävää katella ihteään viis vuotta tuon näkösenä tympeänä ilimestyksenä. En tykänny kuvista yhtään. Päätin kumminki jättää valinnan passin myöntäjälle.

Siinähän oli käyvä sitte niin, ettei kummatkaan kuvat meinannu kelevata. Automaattikuvissa tuli silimälasinsanka liikaa silimän päälle. Kuvaajan ottamat oli otettu liian läheltä ja tausta oli kirijava, ku se pitäs olla ihan yksvärinen. Kyllä mua vähä ihimetytti, ettei ammattilainen paremmin tiijä, millaset kuvat kelepaa.

Mutta ku mukava virkailija aikasa veivas kuvien kans, sai se lopulta sen kuvaajan ottaman passaamaan siihen. Ny mua sitte kahteloo sieltä passin sivulta suupielet alaspäin roikkuva kuvatus, joka on olevinaan minä. Onneks ei tartte kaiken aikaa sitä tuijottaa. Sormenjäletki otettiin. Sitä ei viis vuotta sitte vielä ollu, millon lie tullu tämä uuvistus. Ny ei passaa tehä töllön töitä, ku heti jää kiinni!

Samalla ku menin iltamenoihini hain sitte passin. Sitä kohta tarvihtenki, ku lähen tytön kans sen valamistujaisiin ulukomaille. Ihan tuliterällä passilla saan nyt matkustaa. Mää yleensä käytän passissa olevan ajan niin tarkkaan ku mahollista. Viimeks ihan kysyttiin lentoasemalla, millon meinaan tulla takasi, ku passin viimenen voimassaolopäivä oli jo aika lähellä. Olivat huolissaan, että pääsen ees takasi. No, hyvähän se vaan on.

Mua ei ois illalla huvittanu yhtään lähteä sinne menoihin, mutta ku olin ilimottautunu, niin oli vähä niin ku pakko mennä. Ihan hyvä, että menin. Siellä oli hyvät sapuskat ja kaiken lisäks siellä arvottiin semmonen kaheksisenkymmentä euroa maksava tekninen laite, jonka mää voitin. Mää voin käyttää sitä töissä, eikä meijän työpaikalla taija vielä kellään muulla sellaista ollakaan. Oon edistyksellinen!

Ku sitte illalla tavallista myöhempään kiipesin orrelle, en tietenkään saanu unta. Olokapäätä pakotti ja kolotti enkä mää löytäny kunnon asentoa ollenkaan. Joskus aamuyöstä taisin vasta nukahtaa. Aamulla ois tietysti väsyttäny vaikka kuinka, mutta ei muuta ku ylös vaan ja pakkaseen. Oon ny parina aamuna menny jalakasin töihin, ja sillon on lähettävä vähä aikasemmin talsimaan, että ennättää ajoissa.