Ulukona on niin pimeä, että ihan hirvittää. Kohta sinne kumminki pitää lähteä marssimaan, tai pyörällähän mää kulen. On vasta perijantai ja viikonloppu eessäkäsin, mikä on kyllä mukavaa. Tänä vuonna sattuu tuo loppiainenki mukavasti viikonlopun jatkoks eikä jonneki torstaille, missä siitä ei palijo iloa olis. Vaikka on vapaapäivä tietysti aina vapaapäivä, ei siinä mitään.

Mää oon ollu kovasti toimelias heti vuojen alakuun. Monta asiaa on tullu hoijettua melekeen saman tien, ku ne on päähän pällähtäny. Yleensäki oon pannu merkille, että uus vuosi antaa kummallista puhtia kaikkiin mun tekemisiini. Sen täytyy olla jotenki psykologinen juttu. Luulis, ettei mikään uus verso ja viriä pimeimpään vuojenaikaan, mutta kylläpäs vaan.

No, ei kannata huolestua. Ei mee kauaakaan, ku mää taas jo vaivun siihen autuaaseen laiskuuven nirvanaan, joka on mukavaa seki. On kermakaikkiaan taivaallista, ku on päässy semmoseen elämäntilanteeseen ja sopusointuun sisäsen minäsä kans, ettei oo pakko enää oikeastaan mitään. En ny tarkota kylläkään palakkatyötä. Sitä on vielä paiskittava jokunen vuosi.

Mutta tämä muu eläminen ja oleminen. Jos ei mua huvita laittaa ruokaa, mää en laita. Jos siivoaminen tympii, niin se saa sitte olla. Tiskaamiset mää kyllä yritän hoitaa pois mahollisimman äkkiä. Siitä mää kärsin, jos tiskiallas on kukkuroillaan likasia astioita. Keskeneräset työt mua yleensä kyllä vähä riepoo, mutta onneks niitä kaikkia ei ees muista. Ja ku ikää on tullu, ei vaan oo enää niin ripeä otteissaan, ku nuorempana. Se on hyväksyttävä, ja mää oon sen aika hyvin hyväksyny.

Just eilen juteltiin ystävättären kans lenkillä ollessa, miten jotku esimerkiks töissä yrittää pitää kaikkia lankoja käsissään. Ne haluaa tietää joka naksauksen, olla perillä jokaisesta vaihetusta viestistä, sanoa sanasa jokaiseen asiaan ja kaikkea muuta yhtä rasittavaa. Nämä tämmöset on usein esimiesasemassa olevia ihimisiä. Luulookohan ne sillä lailla olevasa jotenki pätevämpiä? Vai pelekääkö ne asemasa puolesta? Ku eihän kukaan voi kumminkaan olla asiantuntija jokaisessa asiassa.

Mun mielestä hyvä johtaja on sellainen, joka kantaa päävastuun työyhteisön tekemisistä, mutta jakaa sopivasti vastuuta muilleki. Luottaa siihen, että neki osaa jotain. Ja ennen kaikkea on työntekijöien tukena, jos tuloo tiukka paikka. Hyvä johtaja ei oo myöskään puolueellinen eikä sillä oo suosikkeja. Ja sen pitää pystyä seisomaan sanojesa ja päätöstesä takana, niin ku tietysti kaikkien muijenki. Ja kaikista tärkeintä mun mielestä on se, että näyttää samanlaista naamaa kaikkiin suuntiin.

Mää en oo ikinä halunnu johtavaan asemaan. Mää oon aina tienny, ettei musta oo siihen. Ei sen takia, etten pystys noihin asioihin, joita tuossa äskön luettelin. Pystyn noihin oikeen hyvin, varmaan vähä liianki hyvin. Ja lisäks oon liian rehellinen. Mutta mää en oo halunnu ikinä valtaa, ku mää oon ymmärtäny, että jos on palijo valtaa, sillon on kans palijo vastuuta.

Mää en halua herätä joka aamu hiestä märkänä ja syvän takoen, että mitähän tämäki päivä taas tuo tullessaan. Mulle riittää se, että teen työni niin hyvin ku taijan ja piän kiinni oikeiks kokemistani asioista. Siinäki on nykymaalimassa joskus melekonen homma. Tuntuu kummalliselta, että asioita, joita ainakin ennen piettiin itestään selevinä ja normaaliin ihimisyyteen kuuluvina, pitää nykysin perustella ja puolustella melekeen hampaat irvessä. Aivan ku tekis jotain väärää, jos yrittää pitää kiinni vaikka yhteisesti sovituista säännöistä, tai hoitaa työsä, niin ku se kunnolla kuuluu hoitaa.