Oikein ihmettelin, miten mies nyt aivan oma-aloitteisesti alkoi puhua näin syvällisiä asioita. Minä olin kyllä sellaista yrittänyt useinkin esimerkiksi vaihtamissamme sähköposteissa, mutta mies oli aina kiemurrellut tilanteista ulos jättämällä vastaamatta aivan suoriinkin kysymyksiin. Aiemmin ei hän ollut suostunut pohtimaan mitään henkilökohtaista tai tunnetasolla liikkuvaa asiaa. Hänen viestinsä olivat käsitelleet päivänpolitiikkaa, energian hintaa, verotusta, hänen omia arkisia töitään ja muuta sen kaltaista. Minä taas olisin halunnut puhua suhteestamme, ihmisten välisestä kanssakäymisestä yleensä, elämästä ja tunteista. Nämä asiat eivät vain olleet ottaneet tulta, vaikka kuinka olin yrittänyt.

Nyt minullekin tarjoutui tilaisuus, ainakin jonkinmoinen, kertoa hiukan omasta elämästäni. Siitä, mitä ajattelin oppineeni, mitä elämältä halusin, ja mitä en missään nimessä halunnut, jos itse päättää saisin. Mieskin paljasti sisintään sen verran, että aloin jo hiukan ymmärtää, mistä hänen pidättyväinen käytöksensä johtui.

Mies kysyi, olinko koskaan pettänyt aviomiestäni, josta jo tuolloin olin eronnut. Tämä tieto tuntui olevan miehelle hyvin tärkeä. Sitä hän ei paljastanut, oliko itse tullut joskus petetyksi, mutta kertoili kyllä ikävistä asioista, joita hänen omassa lähipiirissään oli tapahtunut.

Kuten jo aiemmin kerroin, täyttyi tupa nyt television kailotuksen sijasta levyiltä raikuvasta musiikista. Raikumisesta nimenomaan oli kyse, niin että minun oli pakko pyytää miestä soittamaan musiikkia hiukan hiljempaa, sillä se alkoi ottaa jo korviin ja vaikeuttaa keskustelua. Kokonaan ei mies halunnut musiikkia sammuttaa. Siitä mies saikin taas hyvän tekosyyn luikahtaa pois vierestäni sohvalta, kun tunnelma alkoi käydä hänelle liian kuumaksi.

Ilta alkoi olla jo sen verran pitkällä, että oli aika katsella yöpuuta. Olisin mielelläni jäänyt sohvalle nukkumaan, kun siinä muutenkin jo puoliunessa torkuin. Mutta mies herätti minut ja kehotti siirtymään makuukamarin puolelle oikeaan sänkyyn. Siellä olisi parempi nukkua kuin sohvalla. Niin asetuin miehen viereen nukkumaan lakanoille, joita ei ainakaan minun vierailuani varten ollut vaihdettu. Mutta oli sentään lakanat. Muistui mieleeni sekin herrasmies, joka nukutti minua pari yötä pelkällä runkopatjalla, vaikka kaapeista mukamas löytyi satiinilakanoita kaikissa punaisen sävyissä.

Hammasta purren ajattelin, että koska leikkiin olin ryhtynyt, sen myös kestäisin. En ryhtyisi nipottamaan lakanoista, vaikka niissä toivomisen varaa olikin. Asumattomassa talossa ja kauan avaamattomana olleessa vuoteessa lakanat olivat kylmän kosteat ja tunkkaiset, mutta elättelin vielä toivoa, että lämpöä syntyisi, kun kaksi ihmisvartaloa kietoutuisi toisiinsa.

Mutta vaikka kuinka sinnikkäästi yritin, ei miehen mielenkiinto tuntunut heräävän, ja lopulta luovuin yrityksestä. Tyhjän saa pyytämättäkin, ajattelin ja kääriydyin tiukasti omaan peittooni. Niin näytti mieskin tekevän. Mukava olisi ollut tuntea lämmin miehenvartalo omaa paljasta ihoa vasten, mutta tänä yönä se jäisi haaveeksi. Olihan tällaisia miehiä aiemminkin tullut vastaani. Yö kului toki niinkin, mutta minusta tuntui, että se oli yksi elämäni pisimmistä öistä.

Vielä aamulla ojensin kertaalleen käteni kokeillakseni, josko yö vieressäni olisi saanut miehen lämpenemään. Mies ei reagoinut mitenkään. Lopulta kysyin asiaa suoraan, mutta mies vaikeni kuin muuri. Pakko oli nyt uskoa, ettei miestä kiinnostanut tuottaa mielihyvää minulle eikä itselleenkään. Tuntui pahalta tulla torjutuksi. Ei vähiten siksi, että aikuisten ihmisten fyysisen läheisyyden pitää aina olla mielestäni molempia osapuolia tyydyttävää.

Olisin halunnut pitää miestä hyvänä ja samaa hyvänä pitoa olisin toivonut myös itselleni. Vähintä, mitä mies olisi voinut tehdä, olisi ollut se, että hän suoraan olisi ilmaissut haluttomuutensa. Nyt hän kuitenkin jatkuvasti lähetti signaaleja, jotka osoittivat mielenkiintoa, mutta kun olisi pitänyt edetä, hän taas vetäytyi selittämättä käytöstään millään lailla.

Sen oli mies illalla saanut sanotuksi, että suorat kysymykseni olivat hankalia. Hän ei osannut vastata niihin yhtään mitään. Kun epäilin, että minulle ei ollut tilaa miehen elämässä, ja siksi tämä kaikki oli niin hankalaa, mies väitti aivan päinvastaista. Tilaa oli kyllä. Sitä minun oli vaikea uskoa, sillä kyllä kai tähän mennessä olisi jo jokin kolo pitänyt löytyä, mihin minä olisin voinut asettua. Sellaista ei kuitenkaan ollut ilmaantunut, vaan miehen ulkokuori oli kova panssari, josta kaikki lähentymisyritykseni kilpistyivät jatkuvasti nuolen lailla takaisin.