Alkoi maaliskuu. Heti ensimmäiselle maaliskuun päivälle oli minulla sovittuna treffit. No, treffit kävin, tällä kertaa kahvisellaiset, mutta syvempää tuttavuutta ei tästäkään treffikaverista tullut. Mies oli ihan mukava, tavallinen kunnon mies, mutta "ihan mukava" ei ole sama kuin ihminen, jota haluaa tavata useamminkin, ja jonka seurassa viihtyy pitempään kuin yhden kahvikupillisen verran.

Kuten olen jo useampaan kertaan maininnut, paikkakunta, jolla nykyisin asun, on pieni, ja sen kulttuuritarjonta erityisesti konserttien osalta aika vaatimaton. Niinpä yritänkin aina tarttua tilaisuuteen, jos paikkakunnalla pääsee jossakin kuulemaan elävää musiikkia. Useimmiten se paikka on jokin seutukunnan monista keskiaikaisista kirkoista. Mikäpä olisikaan parempi ympäristö esittää ja kuunnella musiikkia kuin monisatavuotias, kaunis ja koristeellinen kivikirkko, jossa suorastaan voi aistia menneiden sukupolvien hengen!

Tällä kertaa konsertti oli tarjolla minua lähimpänä sijaitsevassa kirkossa, joten saatoin yhdistää reippailun ja kulttuurinautinnon. Mukaan pyysin vesijuoksu- ja kuntosalikaverini, joka myös oli suuri musiikin ystävä, ja niinpä maaliskuisen lauantai-illan hämärtyessä kävelimme reippaasti kirkonmäelle. 

Konserttiohjelmisto oli sellomusiikkia, jota säestettiin pianolla. Konsertin alkupuoli oli "hartaampaa" kirkkomusiikkia ja suurten mestareiden selloteoksia, mutta loppua kohden ohjelma keveni. Vaikka kirkossa oltiinkin, ei se haitannut mitään. Sellotaiteilija soitti varmasti kaikki kappaleet Luojan kunniaksi. Erityismaininnan ansaitsee säestäjä, joka etenkin lopun kevyemmissä kappaleissa esitti lähes virtuoosimaisia taitoja.

Juuri kun olimme poistumassa tilaisuudesta, sai ystävättäreni puhelimeensa viestin, että hänen kolmas lapsenlapsensa oli hetki sitten nähnyt päivänvalon. Siitä saimme vielä uutta iloa iltaamme ja elämäämme!