Ei ollut minusta pitkään nukkujaksi kolmantenakaan lomapäivänäni, vaikka eilen olin ahertanut mattoja ja kaikenlaista muuta pesten ja kuivumaan laitellen kirjaimellisesti hiki hatussa. Laskin huvikseni, että olin kulkenut portaat ylös alas ainakin kaksikymmentä kertaa päivän aikana. Asun toisessa kerroksessa, ja portaita asuntooni on yhteensä kaksikymmentäneljä. Tuo luku kerrottuna kahdellakymmenellä antaa mukavan kokoisen tulon.

Talossamme on kyllä hissi, mutta se on rakennettu taloon vasta jälkikäteen, ja on ilmeisesti siitä syystä hidas kuin etana. Käytän sitä ainoastaan esimerkiksi matkalle lähtiessäni, kun minulla on paljon raskaita ja isoja kantamuksia. Lisäksi ajattelen, että kulkemalla portaat jalkaisin saan samalla sopivaa hyötyliikuntaa ja reippailua ihan huomaamatta. Tällä kertaa hyötyliikuntani kyllä myös huomasin, sillä oikean jalkani nilkka, joka on kipuillut jo parisen vuotta, äityi moisesta ramppaamisesta ja muistuttelee vieläkin, että liika on liikaa, joskin kohtuus on liian vähän.

Kun rappukävelyyn lisää vielä muun kävelemisen sekä pyöräilyn mattorantaan ja takaisin, niin johan olisi luullut uuvuttavan kaiken liikkumisen jälkeen helteisen päivän päätteeksi. Iltahämärissä sänkyyn oikaistessani muistan vilkaisseeni kelloa. Se oli puoli kaksitoista. Kun sitten jo viiden tienoilla varsin virkeänä kuikuilin uudemman kerran kellon suuntaan ja lähes saman tien pomppasin pystyyn, ei unta ollut tullut kuin reilut viisi tuntia. Se ei ole paljon, mutta on kai se uskottava, että tässä iässä ei unta enää niin paljon tarvitse. Ja näin lomallahan voin ottaa nokoset, silloin kuin huvittaa ja siltä tuntuu.

Join aamukahvin taas parvekkeella. Siihen aikaan ei oikeastaan ollut vielä minkäänlaista liikettä missään, vaan sain nauttia luonnon rauhasta melkein pikkukaupungin keskustassa. Aurinko paistoi heleästi, mutta ei vielä kuumasti parvekkeelleni ja linnut lauloivat läheisissä puissa. Elämä tuntui taas todellakin elämisen arvoiselta.

Eilisestä viisastuneena päätin lähteä mattorantaan heti aamutuimaan. Tällä kertaa otin mukaan kaksi hieman eilisiä mattoja isompaa mattoa. Ajattelin olevani liikkeellä niin aikaisin, ettei vielä kukaan muu olisi ennättänyt paikalle, mutta eipäs vaan. Kolme pesupaikan kuudesta altaasta oli jo varattu, kun tulin, mutta muut olivat tyhjiä, joten ei muuta kuin matot altaaseen, vettä päälle ja pesemään.

Liekö aikaisen, tyynen aamun syytä, vai mistä mahtoi johtua, että myös nuo Suomen suven suloiset mustat pikkuötökät olivat ahkerina purren ja maistellen pesijöitten hikisiä ihoja. Eilen en niitä vielä ollut lainkaan huomannut. "Ystävien" myötämielisellä avustuksella matot tulivat nopeasti pestyiksi. Vielä hiukan jutustelua paikalla olleitten tuttujen ihmisten kanssa ja sitten kotiin.

Virkistävän, viileän suihkun jälkeen oli toisen aamukahvin vuoro. Nautin senkin parvekkeella, ja kahvin kyytipoikana toimi lapsuudesta tuttu herkku: voilla sivelty pullasiivu. Lapsena maalaistalossa isossa, köyhässä perheessä ei juuri herkkuja tarjoiltu, mutta eipä niitä siihen aikaan tainnut olla juuri muillakaan. Äidin joka viikko leipoma tuore pulla oli yksi harvoista herkuista, joita saimme.

Muistan äidin kertoneen, että pullaa kului paljon. Siksi hän yritti tehdä siitä vähän mautonta, jotta se ei olisi niin hyvin tehnyt kauppaansa. Mutta sekös auttoi! Kun pullan päälle siveli paksun kerroksen voita, oli se sellaista herkkua, jota vieläkin muistelen.

Nyt minulla itselläni sattui olemaan ”pitkojen pitkoa”, joten ei muuta kuin voita pullasiivun päälle ja kahvihetken herkku oli siinä. Eihän se ehkä niin terveellinen saati vyötäröystävällinen valinta ollut, mutta siitä viis! Hyvältä se maistui ja toi mukavia muistoja mieleen. Se on tärkeintä.

Kahvihetken jälkeen päätin päivittää blogiani ja heti sen tehtyäni oli tarkoitukseni lähteä  hautausmaalle. Suunnitelmiin tuli kuitenkin pieni muutos, kuten niihin usein varsinkin näin lomalla tuppaa tulemaan. Tuon muutoksen myötä siirtyi hautausmaakäyntini iltapäivään, mutta sekään ei mitään haitannut kuin korkeintaan siinä mielessä, että helle sen kuin yltyi. Valittamaan en kuitenkaan ryhdy. Kesä on kesä ja lämmin kesä se vasta ihana kesä onkin!