Töistä palattuaan ja mielenrauhansa takaisin saatuaan alkoi Punahilkka valmistautua tulevaa iltaa varten. Koska hän oli vain tavallinen työtä tekeväinen hilkka, ei mikään satuolento tai prinsessojen lajiin ja sukuun kuuluva, ei hänellä ollut laajaa palveluskuntaa kamarineitoineen ja hovirouvineen, jotka hänet olisivat maidossa kylvettäneet, silkkiin ja samettiin pukeneet ja kaikin tavoin kauniiksi saattaneet.

Ei, itse oli Punahilkan treffivalmisteluistaan suoriuduttava, ja mikäs oli suoriutuessa, kun kokemusta kuitenkin oli punahilkkahameen taskuihin kertynyt jo vaikka muille asti jaettavaksi. Ja kun ei kuitenkaan aivan toiseksi persoonaksi itseään ulkoisesti aikonut muuttaa, vaan tällaisena elämää nähneenä, elämästä ja erotiikasta nauttivana keski-ikäisenä ex-rouvana sai luvan kelvata kelle vaan, oli valmistelut varsin nopeasti tehty.

Pukeutumispuoli oli mietitty jo edellisenä iltana, samoin muu koristautuminen. Nyt oli vuorossa henkinen valmistautuminen. Ei Punahilkka siihenkään kovin syvällisesti aikonut paneutua. Hän oli hetken ja intuition lapsi. Asioita oli turha yrittää miettiä ja järjestellä etukäteen. Ne etenisivät laillaan, kuten tähänkin asti. Turha hössötys ei mitään auttaisi, ainoastaan saattaisi pahentaa asiain tilaa.

Hyvä oli muistaa myös se, ettei Punahilkka suinkaan yksin treffeille mennyt. Olihan siellä myös Susi, jolla omalta osaltaan oli vastuu asiasta. Ja lisäksi tulivat vielä kaikki muut tekijät, joihin sen paremmin Punahilkka kuin Susikaan eivät mitenkään voineet vaikuttaa. Parasta oli siis jättää turha pohtiminen ja tarttua kulloinkin eteen tulevaan hetkeen koko intensiteetillään tulevasta ja varsinkaan menneestä huolta kantamatta.

Näin tuumiskeli Punahilkka ja vetäytyi makuuhuoneensa hämärään kauneusunille ja miellyttävien ajatusten pariin. Puolen tunnin rentoutuminen mielimusiikkia kuunnellen ja kaikenvärisiä ajatuksia ajatellen, välillä taas täysin ajatuksettomassa tilassa leväten, teki tehtävänsä, ja ylös noustuaan tunsi Punahilkka aivan uhkuvansa elämää ja päättäväisyyttä.

Ulkona riehunut myrskykin näytti lakanneen, ja syksyinen aurinko heitteli viimeisiä, pitkiä, jo vähän valjuja säteitään maan matkaajien iloksi, valoksi ja toivoksi. Taivaalla näkyi myös loistavanvärinen sateenkaari, ja sitä Punahilkka, joka ei varsinaisesti mihinkään enteisiin uskonut, piti nyt varmana ennusmerkkinä siitä, että tämä ilta Suden kanssa tulisi onnistumaan.