Saatuaan kahvinsa juotua Leena nousee seisomaan. Häntä huimaa, ja olo tuntuu huteralta. Kurkkua kuristaa esiin pyrkivä itku, ja silmät täyttyvät kyynelistä, vaikka Leena miten yrittää taistella liikutusta vastaan. Lopulta hän pakottaa itsensä rauhoittumaan sen verran, että saa sanotuksia jotain.

Ensin hän kiittää kaikkia ihania työtovereitaan, jotka ovat järjestäneet hänelle tämän yllätyksen ja ottaneet hänet näin lämpimästi vastaan. Sitten hän sanoo menetyksensä olevan vielä niin kipeä asia, ettei pysty nyt paljoa enempää sanomaan. Mutta työtoverit ovat osoittaneet, että he seisovat Leenan rinnalla ja haluavat auttaa häntä pääsemään taas jaloilleen. Siitä Leena on kiitollinen ja toivoo, että joskus kykenisi itse osoittamaan samanlaista myötätuntoa sille, joka kulloinkin sen tarpeessa on. Sitten Leena ääni murtuu, ja hän istahtaa itkien paikalleen.

Työtoverit ovat kuunnelleet hiljaisina Leenaa. Vieläkään ei kukaan sano mitään. Yksi toisensa jälkeen nousee kuppinsa tyhjennettyään ja poistuu päivän töihin. Useimmat kulkevat Leenan ohi, silittävät kumaraista päätä tai puristavat häntä kevyesti olkapäästä. Sanoja ei tarvita. Jokainen ymmärtää, että Leenan on nyt saatava rauhoittua ja hiljalleen asettua takaisin entiseen elämään, joka kuitenkaan koskaan ei ole samanlaista kuin ennen. Leenan tragedia on jollakin tavalla koskettanut kaikkia huoneessa olevia naisia, ja kukin heistä jatkaa elämäänsä ainakin hiukan eri suuntaan.

Huone on tyhjentynyt. Vain esimies on jäänyt vielä paikalleen. Hän kehottaa Leenaa rauhoittumaan kahvihuoneessa niin kauan kuin kokee tarpeelliseksi. Sen jälkeen hän voi palata entiseen työpisteeseensä. Leena voi tehdä töitä omaan tahtiinsa. Kukaan ei ihmettele, vaikkei hän vielä pystyisi samaan kuin ennen sairauslomaansa. Jos hän tarvitsee ylimääräisiä taukoja, hän voi aivan hyvin pitää niitä. Leena voi myös lähteä töistä aiemmin, ellei vielä jaksa työskennellä koko päivää.

Kun esimieskin on lähtenyt huoneesta, jää Leena vielä hetkeksi paikalleen. Hän katselee maljakossa olevia hehkuvia ruusuja ja niiden vierellä palavaa kynttilää. Ruusut tuovat hänen mieleensä muutaman viikon takaisen hääpäivän ja kynttilä pienen muistolehdon kotitalon puutarhassa. Itku puristuu uudestaan tukahtuneena voihkaisuna Leenan sisältä. Miksi hänelle piti käydä näin? Miten hän selviää tästä? Ääneensä itkien vaipuu Leena pöytää vasten ja jää siihen pitkäksi aikaa…