Kun tapaaminen, ”miitinki” oli onnellisesti saatu ohi, alkoi sen jälkipuinti. Ne, jotka eivät tilaisuuteen olleet osallistuneet, olivat tietenkin jäävejä asiasta mitään sanomaan. Yleisarvioksi tuli tälläkin kertaa se, että kaikki oli onnistunut hyvin. Toki aika tyhmäähän olisi ollutkin liata omaa pesäänsä.

Mutta joitain soraääniä kuitenkin kuultiin. Eräs järjestelyissä näkyvästi mukana ollut kertoili blogissaan vallan toisenlaisia asioita kuin muut hehkuttajat. Ne voitaneen jättää omaan arvoonsa, mutta löiväthän ne kuitenkin kiilaa muuten niin yhteiseen rintamaan. Ehkä kaikki ei ollutkaan niin auvoista kuin mielellään olisi haluttu muiden, tapahtumaan osallistumattomien luulevan…

Mutta tärkeintähän oli, että mukana olleet olivat tyytyväisiä. Jopa niin tyytyväisiä, että uutta tapaamista alettiin suunnitella heti paikalla. Tällä kertaa haluttiin kokoontua hiukan keskemmällä armasta Suomenmaata, jotta mahdollisimman moni voisi tulla mukaan. Uudet vetäjätkin tapaamiselle saatiin.

Vaikka elettiin vasta kevättalvea, ja uusi ”miitinki” oli suunnitteilla kesän alkuun, aloitettiin mainostaminen heti. Se sai jotkut toiset blogistit ja lukijat nousemaan takajaloilleen. Ei siksi, etteikö tilaisuutta olisi saanut mainostaa, ei toki. Vaan siksi, että blogimerkintöjen otsikoista oli mahdoton päätellä, mitä kirjoituksissa käsiteltiin. Niinpä usein tahtomatta tuli aukaistua blogi, joka sisälsi pelkkää miitinkimainosta. Jos ja kun asia ei kiinnostanut pätkän vertaa, turhautui lukija tietenkin siihen, että aukaisi sivun, jonka olisi jättänyt aukaisematta, mikäli otsikko olisi antanut jonkinlaisia viitteitä  kirjoituksen sisällöstä.

Eräs blogisti kirjoittelikin tulikivenkatkuisia merkintöjä asian tiimoilta. Se herätti tietysti pahaa verta, sillä jostain kumman syystä blogisivulla ei sisäpiirin kirjoittamattoman ohjeen mukaan olisi saanut olla eri mieltä tai arvostella mitään. Oltiinhan tässä olevinaan ”yhtä suurta perhettä”, jonka jäsenet tukivat ja kannustivat toisiaan muskettisoturityyliin ”yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta”.

Jos joku olisi keksinyt kehottaa toisia hyppäämään kaivoon, niin sinne varmaan olisi suurin osa hypännyt sen suuremmin miettimättä. Blogisteilla tuntui olevan muita deittailijoita suurempi tarve kuulua johonkin joukkoon. Yhteen hiileen, vaikka sitten jo sammuneeseenkin puhaltaminen koettiin tärkeäksi, ja voimaa saatiin siitä, että yhteisrintamana noustiin kaikkia lintukotoa uhkaavia ilmiöitä vastaan tunnuslauseena ”Ellet ole puolellamme, olet meitä vastaan!”.

Jotta asiasta, siis uudesta miitingistä kiinnostumattomat eivät kovin paljon olisi pelihousujaan repineet, päätettiin miitinkimainokset varustaa sisällöstä varoittavin otsikoin. Tosin siinäkin jotkut tuntuivat menevän jo härnäämisen asteelle. Mutta pelihousut säilyivät tästedes kutakuinkin ehjinä, ja mainostajat saivat rauhassa mainostaa. Rauha, ainakin näennäinen oli taas laskeutunut blogivaltakuntaan, ja häiriköt oli saatu kuriin ja ojennukseen…