Sitten kului useampi päivä, ettei meistä kumpikaan ottanut mitään yhteyttä toiseen. Minä en jatkanut tarinaa tai kysellyt muutenkaan Jarkon kuulumisia. Myöskään Pariisin suunnalta ei kuulunut mitään. Luulen, että työkiireet olivat minulla syynä vaitioloon, sillä muuta syytä minulla ei ollut olla kirjoittamatta.

Muutaman päivän kuluttua päivitin tarinaa kuitenkin taas. Minulla oli alkamassa syysloma, jonka aioin ainakin osaksi viettää tyttäreni luona. Siellä ollessani en luultavasti jatkaisi tarinaa ainakaan kovin monella jaksolla, niin olin ajatellut. Kun oli kulunut viikko tarinan edellisestä päivityksestä ja muustakaan viestittelystä, lähestyi Jarkko minua tällaisella viestillä.

”Huomenta S,

On kuin jotakin puuttuisi kun en ole saanut sinulta postia. Viimeisestä nautin ollessani Välimeren äärellä kaupungissa nimeltään Montpellier. Se mitä tähän mennessä olet luonut on hyvin innoittavaa ja antaa mielikuvitukselleni tilaa miettiä tapahtumia niin omalla tavallani kuin myös siten miten itse tilannetta, ympäristöä ja tunteita olet kuvaillut. Haluan vielä sanoa että kirjoituksesi ei mitenkään ole loukannut tai lyönyt ylitse, minä myös omaan laajan mielikuvituksen ja olen valmis moniin asioihin.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa, annahan kuulua itsestäsi ! J”

Minua ei tarvinnut kahdesti käskeä. Jo muutaman kymmenen minuutin kuluttua sai Jarkko paluupostia.

”Huomenta, J!
Kiitos postista!
En ole lopettanut, mutta mulla on ollut nyt niin monta rautaa tulessa, että olen tarkoituksella jättänyt jotain odottamaan. En meidän viestittelyämme siksi, että pitäisin sitä jotenkin toisarvoisena, pois se minusta! Vaan ehkä siksi, että vähän odottelinkin reaktiotasi, josko jo löin liikaa vettä kiukaalle... ;). Mutta onneksi niin ei ole kuitenkaan käynyt!
Mulla on nyt syysloma, ja niin ollen vähän enemmän aikaa paneutua mm. kirjoituspuuhiin. Päivitystä on tulossa... :)
Sitäkin olen kyllä pohtinut, että ihan niin kuin Sinäkin sanoit, tuntuu kuin jotakin puuttuisi, kun aamulla s-postin avatessani en löydäkään sieltä Sinun viestiäsi...
Tällä hetkellä olen kirjoittelen tätä … tyttäreni luona. Taivas on harmaa ja pilvinen, tuuleekin vähän, mutta mulla on pää täynnä innostavia suunnitelmia. Ja lomasta tietysti nautin!
Pakko sanoa, että viestisi oli yksi päivän piristysruiskeista! :))))
Mukavaa viikkoa Sinullekin!
S :)”

Vaikutti siltä, että Jarkko oli ollut jo vähän huolissaan, kun ei minusta ollut kuulunut mitään vähään aikaan. Sen verran nopeasti kopsahti helpottuneen oloinen vastaus postilaatikkooni.

”HUH !

Olethan sinä sentään siellä - pelkäsin jo pahinta mutta vastauksesi saatuani huoleni kaikkosi. Tottahan se on että useampi rauta kun on tulessa niin kaikkia ei ehdi takomaan ja ne joita ei ehdi takomaan eivät muuta kuin kuumene entuudestaan. Tässä on ollut sellainen hunajatippaolo... Siis sellainen kun kaadat lasista viimeistä hunajatippaa, se kyllä tulee reunalle mutta ei putoa avoimena odottavaan suuhun :)

Nautihan syyslomastasi vaikka taivas onkin pilvinen eikä varmaan kovasti innosta pihalle lenkkeilemään. Täällä sentään aurinko paistaa ja keli on ikkunasta katseltuna ihan kesäinen - lämpötila vaan on alle 10 joten viileetä pitää. Täällä myös on syyslomat joten nuorisoa liikkeellä, jopa siinä mäârin että eivät tiedä mitä tekisivät. Perjantaina jokunen nuori murtautui meille ja ehtivät puhdistamaan rahaa ja joitakin koruja sekä kamerani, nuoremman pojan yllättävä kotiinpaluu ajoi ryövärit pihalle mutta eräänlainen turvattomuuden tunne jäi jäljelle. Pitää tilata uusi ikkuna tähän toimistooni, edellinen kun on ihan kartongilla vain peiteltynä.

Onneksi ei lähtenyt tietokoneita, niissä kun on sellaista tietoa jota ei halua menettää. Nämä ovat pieniä huolia mutta niidenkin kanssa pitää eläâ.

 Parahinta viikkoa sinulle, S.

Terkut, J”

Nyt kun taas olimme saaneet viestikanavan auki, kopsahteli viestejä kummanlkin laatikkoon tasaiseen tahtiin. Siinä sivussa paljastui aina jotakin uutta varsinkin miehen maailmasta. Minä en kiirehtinyt omasta elämästäni kertoilemaan. Sen, mitä sitten ehkä joskus kertoisin, ehtisi kyllä aikanaan.

”Moi!
Ikävää, että teillä on ollut vastoinkäymisiä. Olivat ne sitten pieniä tai suuria, niin aina ne ylimääräistä huolta ja vaivaa aiheuttavat.
Ymmärrän hyvin tuon mainitsemasi turvattomuuden tunteen: kun eräänä kesäyönä jo vuosia sitten kaksi vierasta marssi kotiimme lukitsemattomasta ovesta, tunsin itseni kuin raiskatuksi, vaikka mitään he eivät ehtineet tehdäkään, vaan saman tien joutuivat luikkimaan pakoon.
Aika osuva muuten tuo hunaja-vertauksesi ;). Olen aika usein lainannut Nalle Puhin viisautta "Hetki ennen hunajaa on paras". Sitä mieltä olen edelleenkin...
S :), joskus hunajaiseksikin mainittu...”

Olin aamulla eräässä viestissäni luvannut jatkaa tarinaa vielä samana päivänä, joten halusin pitää lupaukseni. Jarkkokin oli odottanut päivitystä päätellen viestistä, joka saapui kohta päivityksen jälkeen.

”Moi,

Olen tänään muutamaan kertaan käynyt katsomassa josko sinulta olisi tullut juttua ja nyt tärppäsi - olit ajatellut minua... ei, meitä. Jos sanoisin että kuola valui suusta ja … … … … voisin kutsua itseäni valehtelijaksi. Kun kerron nautinnostani lukea mitä olet kirjoittanut, kerron pelkän totuuden, siis nautin vain. Olemme epätasapainossa, sinä annat mielikuvituksesi juuosta minua ajatellan mutta mitä minä voin antaa sinulle ?

Terkut, J”

Sinä iltana en enää vastannut mitään, vaan jätin kirjoituspuuhat odottamaan aamua ja virkeitä ajatuksia.