Vaikka tässä viikonlopussa oli kolome vapaapäivää, se mennä hurahti ohi mahottoman äkkiä. Ku aamulla lähin töihin, tuntu siltä ku en ois levänny ollenkaan. Niin että vaikka onki mukava, ku on puuhaa monenlaista, on kumminki näillä kymmenillä jo ihan välttämätöntä seki, että saa vaan olla ku ellun kana: ei muni ei mitään.

Pyhäiltapäivä ja -ilta kulu mulla yhen suunnitelman kimpussa ja seuraavan päivän eli eilisen juhulavalamisteluissa. Oli nimittäin tulossa kaheksantoistavuotissynttärit, joille minutki oli kutsuttu. Ainoa ongelma oli se, ettei tiijetty varmaks, ilimaantuuko juhulakalu paikan päälle ollenkaan. Se ei kumminkaan estäny mitenkään valamisteluja. Juhulat oli päätetty pitää, vieraat kutsuttu ja ne piettäisiin, tulipa juhulittava paikalle eli ei.

Viimeseen asti jännitettiin, miten käy. Niinhän siinä sitte kävi, että juhulat piettiin vieraijen kesken. Mua, joka oon aivan sivullinen, ei asia isommasti liikuttanu, mutta omaiset oli tietenki pettyneitä. Vaikka kyllä määki oon surullinen sen juhulittavan puolesta. Ku ei se poisjääminen nimittäin ollu varsinaisesti sen oma valinta.

Mutta nämä on semmosia asioita, joihin ei oikeen voi mennä sekaantumaan, eikä mulla kyllä oo haluakaan sekaantua. Se nuori ihiminen tarttis ny vaan jonku, joka vähä pökkis sitä eteenpäin, että se uskaltais nousta auktoriteettia vastaan, ku tässä nimenomasessa tapauksessa auktoriteetti toimii niin väärin ku toimia voi. Muuten se on ikuisesti siinä liekanarussa.

Viime yö mulla oli kyllä ihan tuskien yö. Ensin mun kättä pakotti. Sitte pakotus siirty aivan uuteen kohtaan. Mää en saanu unta, vaan pyörin ja kääntyilin, kävin välillä yläällä ja taas kohta huokailin sängyssä. Sitte mää muistin, että oon joskus saanu selekäkipuihin relaksanttia. Aattelin kokeilla niijen tehoa, ku en mitään muutakaan enää keksiny. Heitin yhen napin helttaan ja hyvä että sänkyyn ennätin, ku olin jo unessa. Melekosia aineita nuo relaksantit. Kyllä mää heräilin sitte vielä useampaankin kertaan, mutta jännitys oli lauennu, ja sain uuvestaan unen päästä kiinni.

Sen verran tuskanen yö kumminki oli, että sain tänään aikaseks tilata ajan työpaikkalääkäriltä. Torstaina meen ja meinaan kyllä valittaa kaikki vaivani samaan syssyyn, sanokoon puoskari mitä lystää. Emmää siellä ny alavariisa rupea juoksemaan.

Mulla on tänä iltana mukavaa ohojelmaa tievossa. Meen yhteen kirijottajaryhymään. Tänään on ensimmäinen kerta. Vähä mua jännittää tai ei oikeastaan jännitä, vaan tuntuu mukavalta.  Ensimmäinen kirijotus on jo kirijotettu ja lähetetty muille. Tänään kirijotuksista jutellaan naamatusten ja tutustutaan muutenki toisiimma. Tänään saahaan kans uus kirijotusaihe. Mukava miettiä jo etukäteen, mikä se mahtaa olla.

Tyttö tuloo ens yönä Suomeen. Joskus aamuyöstä se on täällä. Seki on mukavaa, vaikka ei se jouva palijo täällä olemaan, ku se juoksenteloo ympäri maata työpaikkahaastatteluissa. No, neki juoksut on juostava, jos meinaa johonki ovenrakoon saaha jalakasa tyrkättyä.