Niin kuitenkin kävi, että Heikki sai houkuteltua Leenan kihlautumaan kanssaan. Kaiken aikaa Leena kuitenkin muistutti, että hän oli kihlautunut oikeastaan vain Heikin painostuksesta eikä suinkaan omasta halustaan. Heikin oli siis turha odottaa, että kihlautuminen heidän tapauksessaan tarkoittaisi lupausta avioliitosta.

Oikeastaan Leena ihmetteli, miksi Heikillä oli niin kova hinku kihloihin, kun kuitenkin tiesi, ettei avioliittoa koskaan Leenan kanssa solmisi. Hän kysyikin sitä Heikiltä suoraan. Ei Heikki siihen oikein mitään syytä osannut sanoa. Hänestä vain tuntui mukavalta ajatella, että Leena oli hänen kihlattunsa. Siihen vastaukseen oli Leenan tyytyminen.

Kihlaus kesti kaiken kaikkiaan vähän yli vuoden. Sitten pariskunta yhteisestä sopimuksesta purki sen. Heikki sanoi kaiken aikaa kuitenkin elättäneensä toiveita, että Leena jossakin vaiheessa suostuisi hänen vaimokseen. Kun ei sellaisesta näyttänyt olevan mitään merkkejä, oli viisainta erota. Heikki halusi perustaa perheen, ja hänen aikansa kuluisi hukkaan Leenan kanssa, kun lopputulos kuitenkin oli molempien tiedossa.

Leena oli tavallaan helpottunut ratkaisusta. Tietysti hän tunsi pientä haikeutta rinnassaan, nyt kun hänellä ei enää ollutkaan Heikkiä, johon turvata kaikissa tilanteissa. Mutta kihlaus oli ollut hänelle myös painolasti. Niin kauan kuin hän oli kihloissa Heikin kanssa, ei hän oikein voinut etsiä muuta seuraa.

Sillä Leenasta oli jo pitkän aikaa tuntunut, että elämällä oli tarjottavana hänelle vielä vaikka mitä. Yksin asuessaan oli hän huomannut pärjäävänsä vallan loistavasti. Hän oli edelleen hehkeä ja hyvännäköinen viisikymppinen nainen, ja elämänkokemukset olivat tuoneet hänen olemukseensa varmuutta ja kypsyyttä. Heikki ei ollut hänen elämänsä mies, vaikka Kalleen verrattuna sellaiselta ehkä aluksi oli vaikuttanutkin.

Kihlauksen purkauduttua oli Leena taas yksin. Nyt hänellä ei tuntunut olevan mitään kiirettä löytää uutta seuralaista. Hän nautti yksinolosta ja täydellisestä vapaudesta. Omassa kodissa riitti aina puuhastelua, ja jos ei siellä viitsinyt olla, saattoi tapailla ystävättäriä tai osallistua uusiin harrastuksiin, joita tuntui nyt löytyvän roppakaupalla.

Deittipalstat olivat tuohon aikaan rantautumassa Suomeen. Niiden kautta löysi Leena uutta vipinää elämäänsä pitkäksi aikaa. Hän tapasi useita miehiä ja seurustelikin jonkin aikaa joidenkin kanssa. Mutta aina tuntui välimatka muodostuvan suurimmaksi esteeksi suhteen kehittymiselle.

Joitain suuria pettymyksiäkin Leena deittimaailmassa koki, mutta ymmärsi sitten, että siellä ei oikein kukaan tainnut olla tosissaan liikkeellä. Useimmille tuntui riittävän se, että flirttaili tai viestitteli hetken aina uuden ihmisen kanssa. Moni tuntui myös kuvittelevan, että virtuaalimaailmassa ei oikeita ihmisiä ole lainkaan. On vain virtuaalihahmoja, joita voi kohdella miten tahansa.

Leena ei kuitenkaan ollut itse sellainen, ja pian hän saikin tarpeekseen moisesta kevyestä menosta ja päätti etsiä seuraa muilta foorumeilta...