Sitte jossaki vaiheessa se vanha mökki alako tuntua tosi vanhanaikaselta, pieneltä ja ahtaalta, varsinki, ku tuttavilla rupes olemaan toinen toistaan komeampia pytinkejä. Mää en ollu siellä ikinä oikeen viihtyny, ku se oli rakennettu ukon entisen emännän aikaan, ja sen jäläkeen oli siellä jo muitakin ennen mua hääränny.

Eikä se paikkakaan nyt niin kaksinen ollu. Se hyvä puoli siinä oli, että sinne pääsi autolla pihaan asti, mutta siihen sen hyvät puolet sitte loppuki. Vilikasliikenteinen maantie kuluki ihan lähellä ja järvi oli pieni rupakko. Mää muistelen, että siellä aina tuuli järveltä ja oli kylymää.  

Ruvettiin suunnittelemaan isomman mökin tekoa. En tiijä, mikä hinku oli ostaa tontti saaresta, mutta sieltä se vaan ostettiin. Iso järvi varmaan houkutteli ja sitte tietysti se, että ukon paras kaveriki oli ostanu saarimökin. Jo ite tontti oli kallis, ja kun laskoo kaikki rakennuskustannukset sun muut rahtaamiskulut, niin hintaa sille mökille tuli kyllä meleko lailla.

Mää rupesin sanomaan, että ku yks pieni mökki kerran oli olemassa, niin eikö ny kannattanu oottaa niin kauan, että ois varaa rakentaa pikkusen isompi kämppä. Siinä asiassa entinen ukko mua kuunteli, ja niin sitä mökkiä suunniteltiin ja sitte aikanaan rakennettiin ku Iisakin kirkkoa. Lopulta se valamistu ja siitä tuli iso, melekeen ku se Iisakin kirkko. Emmää olis niin isoa halunnu enkä tarvinnu, mutta siinäki taas tuli esiin se ukon näyttämisen halu. Piti olla isompi ja komeampi ku muilla.

Ku mökki valamistu, alettiin juhannusta viettää saaressa. Siellä mää viihyin hyvin, vaikka vesimatka, varsinki rantaan tulo, oli joskus melekosta huutoa ja mellastusta. Kun mää oikeen aattelin sitä, että miks se oli niin vaikeaa ja kamalaa, nii mää tulin siihen tulokseen, että ukko pelekäs ite ja pelotteli kaikki muutki. Oman pelekosa peittääkseen se sitte huusi ja mellasti kun rajansiirtäjä. Yleensä mää en osannu tehä yhtään mitään oikeen ja aina ku jotaki yritin tehä niin ku eelliskerralla oli tehty, ukko taas haluski tehä asiat eri lailla.

Aina kumminki rantaan jollaki keinolla päästiin, enkä mää sitte halunnu sieltä lähteä pois, ees kaupassa käymään, ennen ku oli kotiin lähön aika. Mää yritin varata evästä aina koko reissun ajaks, ettei vaan ois tarvinnu lähteä kauppaan. Sitä ku ei tienny, millä tuulella ukko millonki sattu olemaan tai millaset tuulet järvellä kävi. Ku sitäki näin jäläki käteen aatteloo, niin oon mää kyllä liemessä ollu monellaki lailla.

Ei ne saarijuhannuksetkaan aina ihan nappiin menneet. Tuli millon mitäki, mutta ei sentään mitään vahinkoja eikä väkivallantekoja. Ja saaressa sai kumminki olla iliman sitä ainasta raatamista, kun tontti jätettiin luonnotilaan. Vaikka olihan se saarielämä ja sinne tavaran rahtaaminen kovaa hommaa jo itessään, ja veneen kans pulijaamiset kävi kyllä joskus hermon päälle ite kullaki.