Saatuaan työasiat järjestykseen alkoi Liisa suunnitella päivän ohjelmaa. Koska ulkona oli mitä loistavin talvisää, saattoi yllättäen ilmaantuneen vapaapäivän käyttää vaikka ulkoiluun. Jos sattuisi törmäämään tuttuihin, voisi ”kihlauksesta” ja ”sulhasen kuolemasta” tietämättömille kertoa olevansa sairauslomalla. Syyksi voisi ilmoittaa vaikka stressin ja työuupumuksen. Siitä syystä oli Liisa ennenkin sairauslomia viettänyt.

Jos taas työtovereihin ja muihin asiasta perillä oleviin törmäisi, ymmärtäisivät he kyllä, että raikkaassa ulkoilmassa ja kauniissa talvisissa maisemissa kävely oli parasta lääkettä suruun ja kaipaukseen. Itkettyneet silmät voisi näin kirkkaalla ilmalla piilottaa mustien lasien taakse ja ulkoiluasuksi valita jonkin tummasävyisen vaatteen, ettei ainakaan pukeutumisella aiheuttaisi pahennusta tai epäilyjä asioiden oikeasta laidasta. Jos vielä liikuskelisi lähellä kirkkoa ja kirkkomaata, ei kukaan osaisi epäillä mitään.

Suunnitelmaansa tyytyväisenä Liisa pukeutui ja lähti ulos. Siinä kävellessä oli hyvä miettiä, millaisen tarinan sitten huomenissa työpaikalla kertoisi. Liian yliampuvaa ei sen sopinut olla, mutta ripauksen romantiikkaa siihen toki saattoi sekaan ujuttaa, niin surusanomasta kuin kyse olikin. Liisa oikein virkistyi antaessaan mielikuvituksensa lentää erilaisia vaihtoehtoja punniten. Kotiin palatessaan oli hänellä kerrottavana koskettava tarina kauniista, romanttisesta, mutta ah, niin lyhyeksi jääneestä rakkaustarinasta…