Kun Pekka aamulla heräili, tarkisti hänkin ensimmäiseksi, oliko Liisa vastannut hänen viesteihinsä. Suuri oli Pekan pettymys, kun ensimmäistäkään viestiä ei ollut tullut. Mustasukkaisena ja vähän vihaisenakin näpytteli hän ensi töikseen Liisalle viestin, jossa epäilevään ja vaativaan sävyyn halusi saada tietää, missä Liisa oikein oli ollut, kun ei ollut vastannut sen paremmin viesteihin kuin puheluihinkaan.

Pekan mielestä heidän suhteensa oli jo sillä tasolla, että toisen kuului saada tietää toisen liikkumiset ja menot. Luottamus oli kaikki kaikessa. Miten kuvitteli Liisa Pekan voivan tähän luottaa, kun ei edes yhteydenottoihin vastannut eikä vastaamattomuuttaan mitenkään selittänyt.

Arvata saattaa, ettei Liisa vastannut tähänkään viestiin. Nyt oli Pekka jo aivan hermona. Jos oli työpäivä eilen sujunut kuin tanssi, oli se tänään varsinaista tervanjuontia. Työtoverit ihmettelivät taas keskenään Pekan muuttunutta muotoa. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt mitään, sillä ilmeisen selväähän oli, että rakkauteen oli tullut pahemman sortin ryppyjä. Kunhan eivät vain kihlajaisetkin peruuntuisi, kun sulhaskandidaatti noin maansa myyneeltä näytti.

Iltapäivällä palaili Pekka myrtyneenä kotiin. Myöskään sähköpostia ei Liisalta ollut tullut. Nyt päätti Pekka soittaa Liisalle. Hänen oli saatava tähän yhteys, muuten hän mustasukkaisena keksisi ties mitä. Kädet jännityksestä ja odotuksesta täristen Pekka valitsi Liisan numeron. Suuri oli hänen helpotuksensa, kun Liisa pian vastasikin. Niin helpottunut hän oli, ettei ryhtynyt tivaamaan enää sitä, mikä Liisaa oli estänyt vastaamasta. Tärkeintähän oli, että yhteys taas toimi.

Toisessa päässä Liisa nähtyään, kuka soittaja oli, aikoi ensin olla vastaamatta kokonaan. Mutta sitten hän kuitenkin päätti vastata. Muutenhan Pekka saattaisi ruveta epäilemään ja kuvittelemaan mitä tahansa. Pekka oli niin innoissaan kuullessaan Liisan äänen, ettei taaskaan kiinnittänyt huomiota Liisan niukkoihin ja melko vaisuihin vastauksiin. Hän kertoili, miten oli netin kautta varannut jo huoneen siitä ja siitä hotellista.

Eikä malttanut Pekka taaskaan olla vihjailematta yllätykseen, joka hänellä oli varattuna Liisalle. Tuskaisen työpäivän aikana oli Pekka nimittäin päättänyt, että Liisan kihlaa jo ensi tapaamisella. Ei kannattanut jäädä odottelemaan seuraavaa kertaa. Hän kihlaisi Liisan ja sormuksella merkitsisi tämän omakseen.

Silloin viimeistään olisi hänellä kumppanin oikeus saada tietää, mitä Liisa touhusi sinä aikana, kun he eivät voineet olla yhdessä tai pitää muuten yhteyttä.

Pekan vihjailut kuullessaan päätti myös Liisa toimia. Suunnitelman osa kaksi oli otettava käyttöön. Kun puhelu loppui, kiirehti Liisa koruvarastolleen ja kaivoi sieltä esiin vanhan kihlasormuksensa. Sen hän kiikuttaisi huomenissa kultasepänliikkeeseen kiillotettavaksi.

Kun hän lauantaina menisi Pekkaa tapaamaan, koristaisi hänen nimetöntään uutuuttaan kiiltävä sormus. Siinä voisikin olla Pekalle vähän ihmettelemistä, kun Liisa kertoisi vanhasta heilastaan, jonka syksyn aikana oli tavannut, ja jonka kanssa rakkaus tuntui roihahtaneen uuteen liekkiin…