Ison perheen kanssa touhutessa työtä riitti. Mutta mitä oli sen vastapainona?

Äiti oli kova lukemaan. Päivällä hän ei lukutouhuihin ehtinyt, mutta iltaisin, ellei ollut käsitöiden tekoa, äiti mielellään otti käteensä sanomalehden tai jopa kirjan. Sanomalehdestä hän luki ainakin jatkokertomukset, joita muutamissa lehdissä oli. Meille tuli yllättävän paljon lehtiä. Suuri osa niistä oli maatalouteen liittyviä ammattilehtiä, joita isä oli tilannut. En osaa sanoa, lukiko äiti niitä, mutta ainakin "Pellervo" oli mieluinen luettava. Siinä oli luettavaa myös lapsille, joten kyllä se minullekin tutuksi tuli.

Äiti oli uskovainen ja hän oli tilannut monia oman uskonlahkonsa lehtiä. Iltaisin hän luki "Päivämiestä" tai lapsille tilattua "Lasten Siionia". Taisipa meille tulla vielä "Siionin lähetyslehtikin". Mutta usko ei tehnyt äitiä kovin kielteiseksi maallistakaan kirjallisuutta kohtaan. Itse hän ei kirjastossa käynyt, mutta luki kyllä meidän lasten sieltä lainaamia kirjoja mielellään.

Isä oli saanut viisikymmenvuotislahjaksi Paavo Rintalan kirjoittaman kirjan "Sissiluutnantti", joka juuri oli ilmestynyt. Kirjahan kuvaa sotaa ja sen raa'istavaa vaikutusta ihmisiin, mutta on pohjimmiltaan uskonnollinen. Itse olin noihin aikoihin niin pieni, etten vielä osannut edes lukea. Panin kuitenkin merkille, että isä sellaisen kirjan sai.

Kun kasvoin ja opin lukemaan, kiinnostuin kirjoista kovasti ja silloin muistin tuon isän lahjakirjankin. Etsin kirjaa kaikkialta, kolusin vintin ja kaikki mahdolliset paikat. En kuitenkaan kysynyt keneltäkään mitään, etsin kirjaa vain itsekseni.

Vasta vuosien kuluttua sisareni kertoi, että äiti oli polttanut koko kirjan. Se oli ollut hänen mielestään sopimatonta luettavaa lapsille. Sitä en tiedä, oliko hän itse kirjaa lukenut, vai oliko vain uskonut niitä kohupuheita, joita tuohon aikaan velloi kirjan ympärillä aikakauslehdistössä.

Muistan, miten vihainen olin, kun kuulin, että kirja oli hävitetty. Olin vihainen myös isän puolesta. Kirjahan oli lahja hänelle. Mikä oikeus äidillä oli mennä se polttamaan, vaikka se ei hänen mielensä mukaista luettavaa ollutkaan? Vieläkin maitoni nousee, kun ajattelen asiaa. Mutta tapaus kuvaa hyvin äitiä ja hänen vakaumustaan. Se, mitä hän uskoi ja ajatteli, oli oikein. Hän tiesi, mikä oli mukamas parasta muillekin.