Ulkona sataa hiljalleen lunta. Se on peitellyt maan, puut ja pensaat valkoisen vaippansa alle. On tulossa joulu, ihmiskunnan suuri juhla. Kaikki odottavat, kaikki valmistautuvat, jännitys täyttää mielet. Siivotaan, leivotaan, keitetään ja paistetaan. Viimeiset hankinnat on vielä tehtävä, loput lahjat saatava paketteihin. Kiire ja touhu täyttävät jokaisen mielen ja ajatukset. Nyt ei ole aikaa istahtaa edes koneelle blogisivuja lukemaan, saati niitä päivittämään! On kiire, on hoppu, tuleehan joulu!

Kärpänen surisee hiljakseen katossa ja pörräilee sinne tänne. Se istahtaa tuohon, se lennähtää tähän. Mistään se ei nyt tahdo löytää sopivaa kohtaa, johon pysähtyä tarkkailemaan ja havaintojaan tekemään. Hei, tuolla näyttäisi olevan jotain mielenkiintoista! Ei, ei sittenkään. Eihän siellä ollut kuin joku aukomassa joulukalenterin luukkua. Se on niin jokapäiväistä touhua näin joulun alla, ettei se ketään enää jaksa kiinnostaa. Ja kärpänenhän on tunnetusti niin negatiivinen olio, ettei se näe muutenkaan mitään hyvää jossakin noin tyhjänpäiväisessä touhussa kuin joulukalenteri. Jotain muuta tässä nyt kaivattaisiin.

Mitä? Tuonne on kerääntynyt joku porukka yhteen nauramaan ja rupattelemaan. Mikäs niitä nyt noin naurattaa ja miten ne nyt noin yhdessä viihtyvät, mokomat? Kateus on pakahduttaa kärpäsen pienen hyönteisensydämen. Kyllä sekin haluaisi olla toisten joukossa iloitsemassa, mutta eihän sillä ystäviä ole. Niin ilkeä se on, että kaikki sitä vähin erin karttaa alkavat. Ja niin kärpänen kääntää iloitsijoille selkänsä ja alkaa miettiä myrkyllisiä kostoretkiä, joilla toistenkin ilon saisi sammumaan.

Sillä yksinäinen, katkera, kateellinen, pahansuopa, ilkeä, pisteliäs, pilkallinen, väheksyvä: sellainen kärpänen kuulemma on. Kenestäkään se ei löydä mitään hyvää sanottavaa, mistään se ei kaivamallakaan löydä yhtään positiivista asiaa. Ihan varmasti sillä on oma reppu täynnä käsittelemättömiä asioita ja elämänkokemuksia, joita se ei ole pystynyt käymään läpi. Nyt se kostaa muille ja levittää omaa pahaa oloaan ihan tavallisten kilttien ja iloisten ihmisten päälle, jotka vain yrittävät tulla toimeen kaikkien kanssa.

Mutta nytpäs näkee, kärpänen! Jouluna, hyvän mielen ja tahdon juhlana kokoontuvat toiset yhteen iloitsemaan omasta ja toistensa onnesta. Toivotellaan menestystä, kiitellään menneestä, ollaan iloisia, kun meillä on toisemme. Mihin porukkaan mahtuu kärpänen? Ei mihinkään! Ei tuollaista pahanilmanlintua kukaan sakkiinsa huoli! Mokoma myrkynlevittäjä, pörrätköön yksinään! Niin ylpeä ja ylimielinenkin vielä, että toisten yläpuolelle itsensä korottaa ihan omin sanoin ja teoin.

Mutta nytpäs näkee, että kaiken kylvämänsä pahan saa itselleen takaisin moninkertaisesti. Yksin saa olla, kun sitä niin kerran haluaa ja kaikki keinot käyttää, että se toteutuisi. Muka oman tiensä kulkija, pah! Kattia kanssa! Sopeutumaton, epäsosiaalinen, narsisti, pahasti sairas, ellei peräti avohoitopotilas! Kyllä tuollainen pitkäaikaiseen laitoshoitoon pitäisi saada, eikä sittenkään mitään takeita paranemisesta olisi.

Kärpänen istahtaa raskaasti ilmastointikanavan suulle, huoahtaa ja tirauttaa pienen itkun. Yksin se on, niin yksin ja onneton. Ei ole ystäviä, ei perhettä, ei yhteistä juhlaa, ei mitään. Vain yksinäisyys ja ilmastointikanavan humina pienissä kärpäsenkorvissa. Yhtäkkiä kärpäslätkä viuhahtaa ilmassa. Kärpänen pörähtää säikähtäneenä takaisin ilmastointikanavaan…

Ulkona sataa hiljalleen lunta. On tulossa joulu, ihmiskunnan suuri juhla…