Tarina edellä mainitun miehen kanssa kuivui siis omaan mahdottomuuteensa. Muutaman kerran hän otti yhteyttä sähköpostitse, mutta viestit eivät sisältäneet mitään sellaista, mikä olisi vienyt suhdettamme eteenpäin. Viesteissä hän lähinnä arvosteli naisia, joita jossakin oli tavannut. Itseään hän sen sijaan kehui ja asettui selvästi muiden yläpuolelle.

Minua ei muiden mollaaminen kiinnostanut ja päätin soittaa hänelle kertoakseni, että minulle riittää. Jos hänellä ei ole muuta puhumista, on turha sanoa tuotakaan. Mies ei vastannut soittoyrityksiini. Ensin ajattelin, että se on aivan luonnollista. Kukapa meistä nyt jatkuvasti puhelin kourassa päivystää. Mutta kun yritin soittaa useamman kerran pitemmällä ajalla ja eri kellonaikoihin enkä siltikään saanut vastausta, arvasin, että mies jätti tahallaan vastaamatta. Hän oli niitä ihmisiä, jotka pakenevat selvittämättä asioita takanaan.

Nyt olin taas täysin vapaa katselemaan ympärilleni. Suuntasin katseeni taas lähiseuduille, sillä mitä kauemmas mentiin, sen vaikeammiksi asiat kävivät kaikella tapaa. Läheisestä kaupungista minuun otti yhteyttä minua vanhempi mies. Ikäeroa taisi olla kymmenkunta vuotta, ja se oli ehdottomasti liian paljon minulle. Mutta kun mies sinnikkäästi lähetteli viestejä ja soittikin, päätin tavata hänet kahvien merkeissä.

Treffikahvilakseni oli valikoitunut mukava ja viihtyisä kahvila läheltä asuntoani. Sinne suuntasin sinäkin sateisena aamupäivänä, jolloin olimme sopineet tapaavamme. Mies, hoikka ja hento kuin pajunvarsi, ilmestyi treffeille kamera kaulassa, sillä hän harrasti kertomansa mukaan valokuvausta. Minä en lämmennyt sen paremmin miehelle kuin kuvillekaan, joita hän minusta räpsi. Se ei tuntunut minusta mukavalta, ja siihen nähden, että mies sanoi olevansa alan harrastaja, olivat kuvat mielestäni kehnonlaisia.

Koska satoi, lupasi mies tuoda minut kotiin autollaan. Vielä ennen kuin nousin autosta, hän silitteli polveani ja sanoi, että mielellään olisi tehnyt kanssani lähempääkin tuttavuutta. En kuulemma tulisi pettymään, jos katsoisin, mihin kaikkeen miehen rahkeet oikein riittäisivät. Minua tympäisi tuollainen itsensä kehuminen ja vastasin, että minä kai se päättäisin, pettyisinkö vai en. Turha oli tulla kehuskelemaan mieskunnollaan, kun ei yhtään tiennyt, mitä minä odotin. Niine hyvineen sai mies kääntää auton ja ajella kotiinsa.