Sssrrrr… ssssrrrr… kovinpa on unettavaa. Taisi kynäkin tulla teroitetuksi aivan turhaan. Eihän tuon vertaisista hiekkalaatikkoleikeistä saa aikaiseksi edes kunnon juttua.

Sitä samaa tuntuu olevan kuin ennenkin: mitä nyt joku oikeassa olemisen suurenmoisella armolahjalla siunattu vähän repii leukojaan, kun ei muuhun pysty. Senkin tekee sillä tunnetulla tyylillään, josta tavalliset kuolevaiset eivät ymmärrä tuon taivaallista, lukivatpa sitä soopaa sitten miten päin tahansa. Mutta väliäkös tuon! Pääasia, että saa olla äänessä ja näkyvillä. Onko sen nyt niin suurta väliä, ymmärtääkö kukaan, ja jos ymmärtää, niin miten. Ainahan sitä voi sitten aamulla selitellä, että taisi tulla kallistettua muutaman kerran liikaa…

Mutta hei! Onhan siellä toinenkin, joka haluaa tulla niin kuulluksi kuin nähdyksi ja ennen kaikkea ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Mutta voi, voi sentään, kun kukaan ei tunnu ymmärtävän, vaikka ihan esimerkein jopa työelämästä yrittää itseään ymmärretyksi saattaa. Pelkkää mollaamista ja jyviin ja akanoihin jakamista on touhu ollut koko ajan. Ei täällä suvaita erilaisuutta, ei eriäviä mielipiteitä, ei mitään. Ja miksei kukaan naisenpuoli suitsuta, kun minä jotakin sanon. Tuolle toiselle kyllä hymistellään ja sen tekemisiä ylistetään. Ajojahtia ja ulossavustamista tämä on. Jos et kerran ole puolellani, niin olet minua vastaan! Nyt pitäisi jokaisen nöyrtyä ja ihan polvilleen käydä tähän eteeni anteeksiantoani anelemaan. Kyllä minä anteeksi annan, minähän olen niin herkkä ja avoin ihminen. Mutta koko porukan yhteinen mielipide se vasta poikaa olisi! Sehän olisi kuin pyöreäksi hiottu timantti, ei särmän särmää missään. Mutta en minä sitä tietenkään allekirjoita, ellei se ole minun keksimäni…

On se niin ihanaa, kun on tällainen lapsenusko ja luja luottamus siihen, että vaikka mitä toisille tekisin tai sanoisin, niin kyllä Taivaan Isä sen minulle anteeksi antaa. Minä kun nyt olen tällainen hupakko, luonnonlapsi, spontaani ekstrovertti. Ei minun sanomisiani kannata niin vakavasti ottaa. Ja tuolla kv. piireissä kun liikun, niin siellä olen oppinut, että sivistyneet käytöstavat ja toisten kohtelias ja hienotunteinen kohtelu ovat täällä virtualimaailmassakin kaiken a ja o. En minä suvaitse sivuillani mitä tahansa jumalankieltäjien kommentteja ja muita törkeyksiä. Sivujanihan lukee koko suku ja niitä availlaan laajalti ympäri maailmaa. Enhän minä siellä voi oikeaa luontoani näyttää. Mutta täällä se kyllä passaa, niin että ”kärpäselle terkkuja syö paskaa. sillä elää verrkosilmät aina viikonkin.'” Ja rakkaat ystävät, ”heittäkää sinne edes vähän sontaa sille syötäväksi".

Illalla minä sitten taas ristin käteni ja pyydän Taivaan Isältä anteeksi kaikkia pahoja ja ilkeitä, jopa vähän rumia sanojani. Onneksi niitä eivät näe muut kuin te! Sitten minä laitan hyvän omantunnon pääni aluseksi ja nukun hyvin ja rauhallisesti koko yön. Niin hyvä ihminen minä olen!