Kun reilut kaksi vuotta sitten muutin uudelle kotipaikkakunnalleni, jolta en ennestään tuntenut kuin tyttäreni ja hänen miehensä, mietin joskus, kuinka yksinäiseksi mahtaisin oloni tuntea minulle täysin vieraassa paikassa. Päätin kuitenkin, että itse tekisin kaikkeni päästäkseni "sisään" paikkakunnan elämään ja saadakseni, jos ei nyt ystäviä, niin ainakin tuttavia.

Onnistuinkin siinä hyvin, sillä viime kesänä minut kutsuttiin syntymäpäiväjuhliin. Kutsujana oli vesijuoksu- ja kuntosalituttavuuteni Immi, jonka kanssa olin tehnyt Viron matkankin aiemmin keväällä. Immi täytti kesäkuun alussa 70 vuotta, enkä mitenkään osannut odottaa, että hän minutkin kutsuisi mukaan juhlimaan syntymäpäiviään. Olin kuitenkin hyvin iloinen, kun niin kävi, ja tietysti osallistuin juhliin. Siellä tutustuin taas moniin uusiin, mukaviin ihmisiin.

Immikin oli tälle paikkakunnalle muuttanut joitakin vuosia sitten, joten varmasti se oli yksi syy siihen, että olimme tutustuneet. Muualta tulleiden kun tuntuu olevan aina helpompi löytää toisensa kuin paikkakunnan paljasjalkaiset, joilla jo on olemassa omat sosiaaliset verkostonsa valmiina. Lisäksi olimme Immin kanssa kotoisin samoilta suunnilta, mikä sekin varmasti osaltaan helpotti tutustumista, vaikkei mikään tae ihmisten kanssa toimeentulemiselle olekaan.

Sitten tuli juhannus, kuten se joka kesä tulee, vaikka joulu onkin vain kerran vuodessa. Sellaisiin lämpötiloihin kuin tänä juhannuksena ei viime kesänä päästy, mutta silti juhannusaattoa vietettiin mukavassa kesäsäässä, leppoisissa tunnelmissa ja hyvän ruuan äärellä taas varsin kansainvälisessä seurassa, kun tyttären porukalla oli vieraana ranskalaisia, ja juhannusjuhlien isäntä on belgialalaista syntyperää. Taisi paikalla meidän suomalaisten lisäksi olla vielä muitakin kansallisuuksia, joten kielten sekoitusta riitti.

Juhannuksen jälkeen olin taas vajaan viikon verran kotivahtina tyttären taloudessa, kun talonväki matkusti Ranskanmaalle orpanoimaan. Päivät kuluivat nopeasti eläimiä hoidellen ja maalaiselämää viettäen. Lämmintä riitti meillä Suomessakin, mutta matkalaiset hikoilivat liki 40 asteen helteissä.

Aivan kesäkuun lopussa aloimme ystävättäreni kanssa panna toimeksi syksylle suunniteltua ruskamatkaa Lappiin. Retkestä oli puhuttu jo kevättalvesta asti, ja nyt oli aika ryhtyä tuumasta toimeen. Kesäkuun viimeisinä päivinä istuimme suunnittelemaan vaellusreittiä ja katsomaan aikatauluja sekä varasimme junaliput Rovaniemelle. Kun se oli tehty, alkoi tuntua siltä, että reissu varmasti toteutuu, jos vain elinpäiviä riittää.