17.10. Saanan nimipäivänä

Noin puoli kahden aikaan iltapäivällä kutsu sitten tuli. Jännittyneinä ja pelonsekaisin mielin lähdettiin osastolle. Soile ei voinut mitään ajatukselle, että jonkinlainen ihmeparantumisen mahdollisuus olisi vielä ollut olemassa, vaikka järki sanoi, että ajatus oli täysin turha. Mutta tuntui mahdottomalta hyväksyä niin ihanan, pienen ja ulkoisesti täysin kehittyneen ja normaalin vauvan antamista kuolemalle!

Pari lastenlääkäriä ja kätilö seisoivat pienen Saanan vuoteen vierellä. Lapsi itse nukkui edelleen rauhallisesti lääkkeillä tainnutettuna. Soilelle ja Mikolle oli kerrottu, että kovien kipujen takia lapsi pidettiin lääketokkurassa. Vaikka se silloin tuntui pahalta, oli Soile siitä jälkeenpäin kiitollinen. Sen lyhyen ajan, jonka lapsi täällä maanpäällistä vaellustaan teki, sai hän tehdä sen ilman kipuja ja tuskia lääketieteen kehityksen ansiosta. Elämälle ei häntä voitu pelastaa, mutta kaikki voitava tehtiin, ja kivutta sai lapsi käydä kuolemaan.

Lääkärit kertoivat, että tutkimuksen perusteella ei lapsella ollut aivotoimintaa lainkaan. Kaikki oli pelkkää suoraa viivaa. Hän voisi tehohoidolla ehkä jäädä henkiin, mutta hänen elämänsä tulisi olemaan pelkkänä vihanneksena makaamista jossakin hoitolaitoksessa. Kotiin ei häntä saisi koskaan, hän ei oppisi puhumaan, ei kävelemään, ei syömään. Lisäksi monet synnynnäiset leikkauksia vaativat kehityshäiriöt olisivat hänen maallisen elämänsä rasitteena.

Tähän kaikkeen tietoon perustuen olivat lääkärit päättäneet, että lapsen tehohoidosta luovuttaisiin. Käytännössä se tarkoitti sitä, että lääkitys lopetettaisiin ja lapsi irrotettaisiin elämää ylläpitävästä hengityskoneesta. Soile ja Mikko saivat päättää, tapahtuisiko se nyt heti vai vasta myöhemmin, ehkä huomenna.

Kun asia näin suoraan ilmaistiin, ei ollut aikaa paljon miettiä ja keskustella. Soile se taisi olla, joka sanoi, että hengityskoneesta irrottaminen tehtäisiin heti. Lapsen kärsimyksiä oli turha enää jatkaa sillä perusteella, että vanhemmat ja isosisko voisivat käydä nukkuvaa vauvaa vielä osastolla katsomassa. Lapsi kuolisi. Asian siirtäminen eteenpäin keinotekoisesti ei häntä pelastaisi eikä surua ja murhetta lievittäisi, päinvastoin.