Pitkän tauon jälkeen tuntuu taas mukavalta, kun blogiyhteys ulkomaailmaan toimii. On hauskaa päivitellä sivuja ja kirjoitella uusia juttuja julkaistaviksi. Pitkä tauko sen oikein osoitti, miten riippuvaiseksi kirjoittamisesta olen tullut. Toki olisin voinut tauonkin aikana kirjoitella vaikka miten paljon ja niin teinkin. Mutta jotenkin vain se, ettei tuotostaan saanut eteenpäin eikä sitä nähnyt tutussa muodossa omassa blogissaan, aiheutti jonkinasteista turhautumista, ja kului päiviä, ettei virtuaalikynä sauhunnut lainkaan. Näin sateisena ja viileänä kesänä olisi tekstiä varmasti syntynyt enemmänkin, kun koneella tuli oltua tavallista useammin. Onneksi minulla kuitenkin on olemassa muitakin julkaisukanavia, joten aivan pussissa en ollut paitsi niinä muutamina heinäkuun päivinä, kun toiselle sivustolle hyökättiin, ja sivut siitä syystä olivat poissa käytöstä.
 
Kommenteista en ole riippuvainen, sillä harvoin kukaan nykyisin kommentoi tekstejäni mitenkään. Osasyynä siihen voi olla se, ettei tapanani ole kommentteihin vastailla ainakaan julkisesti. Sitä pidetään yleisesti huonona tapana, tiedän sen, mutta näin olen toiminut alusta asti enkä aio tapojani, olkoot sitten miten huonoja hyvänsä, mihinkään muuttaa. Joskus olen sanonutkin, että yritän postauksessani sanoa kaiken oleellisen ja tarkoittamani niin tarkkaan kuin mahdollista, ettei sitten tarvitse kommenttivastauksissa selitellä sanomisiaan. Se ei kaikkia miellytä, mutta en pidäkään blogia muita miellyttääkseni. Ainoa ihminen, jota sillä haluan miellyttää, olen minä itse.
 
Silti tietoisuus siitä, että minulle tuiki tuntemattomat ihmiset lukevat, mitä olen kirjoittanut, lämmittää mukavasti sydänalassa. He voivat olla asioista samaa mieltä tai eri mieltä, ei sen väliä. He voivat kovasti pitää tyylistäni ja tavastani ilmaista asioita tai sitten he inhoavat niitä niin, että päivästä toiseen on pakko käydä kurkistamassa, mitä typeryyksiä NoitaKuvaKuvan kynästä tänään on bittiavaruuteen lennähtänyt. Ne luettuaan voi taas tyytyväisenä tuntea inhoa, jopa halveksuntaa moista kynäilijää kohtaan: eihän se edes osaa kirjoittaa!
 
Kun blogiongelmat alkoivat, olin ulkomailla. Niinpä sain tietää niistä vasta sitten, kun tulin kotiin. Aluksi näytti siltä, että julkaisu joka tapauksessa toimii. Päivittelinkin blogiani muutamaan otteeseen, kunnes sitten kirjoittelemaan ei enää päässyt ja kyselyn jälkeen sain viestin ongelmista s-postiini. Siihen oli tyytyminen, että ongelmat jatkuvat toistaiseksi. Koska en ole Facebookissa, en ollut tietoinen edes niistä väliaikatiedotteista, joita ylläpito sinne laittoi. Ei siis auttanut muu kuin joka päivä käydä omalta sivulta tarkistamassa, joko tänään kaikki olisi kunnossa.
 
Olin enemmän kuin iloinen, kun sivut sitten eilen aukenivat normaalisti. Tilastoihin ei tosin edelleenkään pääse, mutta se on pieni murhe. Nyt voin joka tapauksessa julkaista tekstit, jotka tauon aikana kirjoittelin ja kirjoittaa uusiakin, kuten nyt tämän. Aiheen tähän sain lueskellessani muitten kirjoittajien uusia postauksia. Vähintäänkin joka toinen ilmoittaa siirtyneensä tai siirtyvänsä toiselle sivustolle bloginpitoon. Syyksi mainitaan ongelmat täällä. Samoissa uusien osoitteitten ilmoitusviesteissä harmitellaan kadonneita kuvia ja hukkaan mennyttä työtä. Jotkut tuntuvat olevan kiukuissaan kuin pienet lapset, joiden tikkari on syöty.