”Huomenta harmaasta syksy-Suomesta! :)

Kiitos viestistä!
Olin illalla elokuvissa tyttäreni kanssa ja sieltä palattuani luin sen. Tuntui mukavalta... :)
Älä suotta huolehdi epätasapainosta, minä en koe sitä niin.
Vaikka aiemmin sanoin, etten odota kommenttejasi jokaiseen pätkään, jonka kirjoitan, tuntuu silti kivalta, kun niitä saa... :))))
Lähinnä ehkä siksi, että vaikka Sinä sanoitkin, ettet ole herkästi loukkaantuva yms., niin minä kirjoittaessani olen kuitenkin koko ajan kuin heikoilla jäillä. Enhän lopultakaan tunne Sinua oikeastaan yhtään. Yritän siis sanoa, että toivon kommenttejasi heti, jos Sinusta tuntuu, että nyt olen mennyt hakoteille.
Mutta tämäkin asia on jo kertaalleen sovittu, joten kyllä minun oikeastaan pitäisi se vähemmälläkin vakuuttelulla uskoa... :))))).
Mutta nyt päivän askareisiin! Niihin kuulunee pientä kirjoituspuuhaa muun muassa... :)
Mukavaa tiistaipäivää Ranskanmaalle!

S”

Jatkoin taas tarinaa tuon tiedotuksen lähetettyäni, ja kohta sain vastauksen, joka kyllä hiveli mieltäni aika tavalla. Se minun on tunnustettava.

”Huomenet huuruisen Pariisin kyljestä. Aamulla leipurilla käydessäni piti jopa auton ikkunat raapia kuurasta joten talvi se tännekin on tulossa.

On ihailtavaa seurata miten huolta kannat tekijöistä jotka kaiken toden nimissä on jo puhuttu ja sovittu mutta meillä on aivan omat tapamme ja niille emme voi mitään. Kävi aikoinaan mielessä pieni ihmetys kun sanoit että et tarvitse kommentteja joka kirjoituksestasi, mielestäni kun artisti tarvitsee kritiikkiä edetäkseen. Niin, no ei ehkä joka rivistä tarvitse palautetta antaa mutta riittävän usein jotta liekki säilyy ja luomusta jatketaan. Onhan se niin että saadessaan palautetta ja erityisesti positiivista sellaista, kyllä se omaa itseään hivelee vaikka sormilla sitä ei tehdäkään, vai mitä mieltä itse olet.

Kun kirjoitat, tulee minulle sellainen tunne kuin kirjoittaisit aiheesta jonka itse olet kokenut, aivan kuin olisit itse elänyt tilanteen jossa … … valmistelee … hellin … ja … yhteiseen … täynnä olevaan sessioon. Saatan olla väärässä jolloin ainoaksi vastaukseksi jää, että olet todellinen … ja … taikuri.

No, se ei alkanut ainakaan vielä mutta kyllä sekin hetki koittaa kun … alkavat … … niin tahdissa kuin epätahdissa. (Kolme pistettä tarkoittavat minun sensuroimiani sanoja.)

Ehkäpä luen jatkokertomuksen huomenissa kun ajelen luotijunalla Pariisi - Nancy - Pariisi - välin.

Parahinta tiistaipäivää sinulle, S!

J”

Tuollaiseen hehkutukseen minun tietysti piti jotakin vastata. Jarkko sai illansuussa tällaisen postin.

”Iltaa, Jarkko!

Niin, tiistaipäivä on kallistunut iltaan täällä Pohjolassakin. Päivä itsessään oli ihan mukava niin säältään kuin muutenkin. Söin lounasta miellyttävässä herraseurassa ja kirjoittelin jonkin verran.
Nyt alkaa jo uni painaa silmiä, ja kohta varmaan lähden tästä unten maille, ellen sitten innostu seikkailemaan jonnekin sellaiseen paikkaan, joka takuuvarmasti karistaa unet silmistä. :).

 

Mitä tulee tuohon arveluusi, että artisti tarvitsee erityisesti positiivista palautetta kyetäkseen jatkamaan, niin siihen sanoisin, etten koe olevani mikään artisti, vaikka jonkinlaista tekstiä "paperille" saankin. Mutta tietysti kehut hivelevät aina, aivan sydänjuuria myöten. Joskus koen sellaisen sanoilla hivelyn jopa paljon … ja … kuin muun hyväilyn. Etenkin jos välimatkaa on vaikkapa useita tuhansia kilometrejä... :)))).
No joo, jos olisin järkevä, niin deletoisin tuon äsken kirjoittamani, mutta nykyisin elän siten, että pyrin välttämään liikaa järkevyyttä. Sillä tavalla saa elämästä paljon enemmän irti.
Toiseen oletukseesi en sano mitään. :)

Mukavaa Nancyn -matkaa huomenissa. En lupaa mitään varmaa, mutta saattaa olla, että jossain vaiheessa saat matkalukemista.
Jos niin käy, toivon, että se tekee onnistuneesta? matkastasi vielä onnistuneemman! Ja sen tietenkin haluaisin kuulla! :))))

Hyvää yötä!

S :)”

Jatkoin myös tarinaa, kuten olin hiukan lupaillut, ja se innoitti Jarkon vuorostaan hehkuttamaan uudemman kerran.

Moi S!

Elämässä on tosiaankin hetkiä joita ei unohda ja jotka eivät ole mielessä kuin silloin kun "stressi" on riittävän korkea. Meidän varmaankin pitäisi toisinaan keskittyä enemmän menneisyyden arvostamiseen saadaksemme voimaa ja nautintoa tulevaisuudellemme... Nautin pitkittämisestä, se on kuin ….

Tällä kertaa en tee kysymyksiä koska en halua olla tunkeileva.

Terkut,

Jarkko, vast'ikään Nancy:sta palanneena