Kun puhe nyt kääntyi sairauskertomusten puolelle, niin muistelenpa vähän muitakin pitkän elämäni aikana minua kohdanneita vaivoja. Paljoa en ole sairastellut, mistä olen iloinen, mutta aina jotakin harmia on ollut.

Jo pennusta asti olen kärsinyt huonosta vatsasta. Vaivaani, jos se äityy oikein pahaksi, ilmennän olemalla levoton, vinkumalla, tärisemällä ja yöaikaan en anna kenenkään nukkua. Samaan vaivaan kuuluvat myös oireet, joissa katselen taivaalle enkä suostu tulemaan sisälle, vaan makaan jossakin varvikossa vaikka koko yön.

Rotta on arvellut, että viileä varvikko rauhoittaa kipeää vatsaani. Samoin hän on esittänyt teorian, jopa eläinlääkärille, että jos koirasta voisi sanoa sen olevan päästään sekaisin, niin taivaallekatseluoireeni viittaisivat juuri siihen. Ajatelkaa! Minusta tuollainen on hyvin loukkaavaa. Jos vatsaa kipottaa, niin kyllä siinä katselee jo vaikka mihin suuntaan apua saadakseen. No, viisaana koirana ymmärrän kyllä Rotan huolen, kun olin selvästi sairas, mutta mitään apua ei osannut antaa, joten olen mielessäni antanut hänelle anteeksi moisen möläytyksen.

Melkein jokaisella eläinlääkärireissulla siitä on puhuttu myös lääkärille, mutta kunnollista hoitokeinoa ei ole löytynyt. Nykyinen lääkärini, joka on niin taitava, että saa useimmat vaivat paranemaan jo puhumisella, on kyllä antanut kokeiltavaksi erilaisia lääkkeitä, mutta ei niistä mitään apua ole ollut. Onneksi nämäkin vaivani ovat iän myötä hiukan helpottaneet.

Kun olin aivan pieni pentu, alkoi häntääni kutittaa vallan vimmatusti yhdestä kohdasta. Jyystin sitä pienillä hampaillani saadakseni kutinan loppumaan. Se ei kuitenkaan lakannut, mutta alituisesta jyystämisestä ja lutkuttamisesta oli se seuraus, että häntäni kaljuuntui siitä kohdasta täysin. Eläinlääkärireissuhan siitä seurasi. Sain antibiootteja, ja kohta vaiva lakkasi. Kaljuun kohtaan alkoi kasvaa uutta karvaa, ja pian pälvipaikka oli peittynyt. Tuosta tapauksesta on hännässäni kuitenkin muistona selvästi erivärinen ja karvaltaan hieman tuuheampi kohta. Eivät sitä vieraat huomaa, mutta ne jotka tietävät asian, näkevät sen kyllä.

Muita suurempia tai pienempiä vaivoja ei nyt muistu mieleeni. Olen kuullut Rotan sanovan, että ”joka vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki”. Se on kuulemma ote jonkun kuuluisan suomalaisen runoniekan runosta. En siis halua minäkään olla vaivojeni vanki, vaan nautin elämästä kohtalaisen terveenä koirana vielä niin kauan kuin elinpäiviä riittää.