Luomatta Leenaan ja Siiriin silmäystäkään luikkii Kalle makuuhuoneeseen, jossa rojahtaa likaiset, haisevat vaatteet päällään vuoteelle ja nukahtaa oitis. Kallen kuorsatessa aviovuoteessa ryhtyy Leena toimiin. Hän sijaa itselleen vuoteen pieneen vierashuoneeseen ja siirtää sinne kaikki omansa ja Siirin tavarat.

Huone on todella pieni. Kun Siirin vuode, koppa ja vaunut on siirretty sinne, on se jo tupaten täynnä. Mutta huoneessa on eräs etu. Sen oven saa lukkoon. Se on tärkeä asia nyt, kun Kalle on tullut kotiin. Lisäksi huone on lähellä kylpyhuonetta, mikä on tärkeää Siirin hoidon kannalta.

Saatuaan kaiken kuntoon pakkaa Leenan Siirin tärkeimmät tavarat mukaan, lukitsee heidän uuden huoneensa oven ja lähtee kotoa. Hän päättää mennä täksi päiväksi lapsuudenkotiinsa, jonne tietää olevansa aina tervetullut. Ennen lähtöä hän vielä syöttää Siirin ja pukee hänet sitten lämpimästi. Ulkona on pakkasasteita, eikä lapsi ole vasta kuin parin viikon ikäinen.

Leena ihmettelee itsekin omaa rauhallisuuttaan. Hän ei hätäile eikä hosu, vaan toimittaa kaikki asiat ripeästi, mutta hermostumatta. Kallelle hän ei jätä mitään viestiä siitä, minne on mennyt. Tuskinpa Kalle on edes kiinnostunut asiasta. Sitä paitsi parin viikon ryyppyreissun jälkeen saattaa uni maittaa hänelle paremmin kuin hyvin.

Illaksi Leena kuitenkin aikoo palata kotiin. Hänen sisällään voimistuu kaiken aikaa ajatus, että kotiaan hän ei jätä. Jos joku lähtee, se on Kalle. Mutta tällä hetkellä ei Leenalla ole halua olla samassa tilassa Kallen kanssa. On parasta antaa miehen ensin selvitä ja sitten katsoa, miten tilanne alkaa kehittyä.

Ei Leena kylläkään usko, että Kallella olisi pienintäkään aikomusta muuttaa kotoa pois. Ei hän koskaan ajattele muita kuin itseään. Luultavasti Kalle nukkuu krapulansa pois, syö, siistii itsensä ja lähtee uudestaan juomareissuilleen. Leena on lähes varma, että tästedes on heidän elämänsä tällaista. Kalle juo, käy selviämässä kotona ja palaa uudestaan juopottelemaan. Sitä Leena vain toivoo, että Kalle ymmärtäisi pysyä erossa hänestä ja Siiristä. Sillä jos mies käy häneen tai lapseen käsiksi, ei Leena aio sitä sietää. Kalle saa vastata teoistaan, se on varma.

Pakkaslumi narskuu mukavasti saappaitten alla, kun Leena Siirin vaunuja työnnellen lähestyy lapsuuskotiaan. Muutaman kerran hän pysähtyy, kun vastaan tulee joku tuttu, joka haluaa kurkistaa, miltä uusi tulokas näyttää. Kenellekään ei Leena puhu, millä asioilla hän on. Ei se asia kuulu sivullisille. Pienessä kylässä juoruja liikkuu ilmankin, että niitä vielä lisää saatettaisiin liikkeelle.

Kun Leena punaposkisena ilmestyy kodin pihamaalle, rientää äiti rintaansa pidellen häntä vastaan. Pelko kouristaa sydäntä. Mitä on mahtanut tapahtua? Äiti kyllä arvaa, että isäntä on tainnut tulla retkiltään kotiin, mutta toivoo, että tyttären ei ole tarvinnut lähteä häntä pakoon. Luojan kiitos, tytär näyttää ainakin olevan kunnossa ja pikkuinen myös.

Sisälle päästyään Leena kuorii Siirin paksuimmista vaatteista ja antaa hänet äitinsä syliin. Sitten tulee itku. Aamun jännitys purkautuu rajuina nyyhkytyksinä. Äiti ei kysele mitään, vaan antaa Leenan itkeä rauhassa. Tytär kyllä kertoo kohta, mitä on tapahtunut…