Kärpänen kuuli kyllä kaiken ja huomasi se senkin, että NKK alkoi olla jo vähän epätoivoinen. Silti se päätti vielä vähän kääntää veistä haavassa ja päästi suustaan oikein kuuluvan pörisevän kuorsauksen, niin että punahelmakin huoneen toisessa päässä nosti katseensa iänikuisista tekstiviesteistään. Kärpänen antoi myös yhden hoikista sääristään retkahtaa rentona alas ikkunalaudalta kuin sen merkiksi, että se ei tästä maailmasta tiennyt eikä myöskään välittänyt tuon taivaallista.
 
Tosiasiassa se oli hyvinkin hereillä, sillä jalan alas retkauttaminen saattoi sen laihan vartalon epätasapainoon, ja sen oli pinnistettävä kaikki voimansa pysyäkseen ikkunalaudalla. Pienikin herpaannus ja Kärpänen olisi pudota mätkähtänyt alas lattialle. Sellaista ei passannut nyt päästää tapahtumaan, jos mieli voittajana tästä kisasta ja henkien taistosta selvitä.
 
Mutta kovin kauaa eivät sen voimat enää riittäisi ikkunalaudalla pysymiseen. Nyt oli toimittava niin, että vierailijat jäisivät siihen uskoon, että Kärpänen omia aikojaan oli horroksestaan heräillyt, eikä minkään väkivaltaisen voiman hereille kiskomana. Hitaasti alkoi se taas ojennella jäseniään ja värisytellä ohuita siipiään. Samalla se puolihuolimattomasti hilasi itseään takaisin ikkunalaudalle päin. Saatuaan itselleen taas tukevan jalansijan se venytteli kaikkia sääriään, oikoi siipiään, puristi verkkosilmänsä sikkaralle, haukotteli niin, että suupielet olivat vähällä revetä ja mukamas heräsi.
 
”Jahas, vai niin surkeasti ovat blogissa nyt asiat. Mutta ei kuulkaa minua oikein kiinnosta koko blogi. Osaisinko tuota mitään enää kirjoittaakaan, ja aiheitten kanssakin on vähän niin ja näin. Niin että kiitoksia vain tarjouksesta, mutta jos eivät arvon rouvat ja ex-rouvat sitä vielä ole huomanneet, niin nyt eletään jo marraskuuta. Huomenna on marraskuun 13. päivä ja kaikkien kärpästen, pienten ja suurten on määrä viimeistään silloin olla horrostenmailla.”
 
Tuskin oli Kärpänen saanut suustaan sanat ”marraskuun 13. päivä”, kun punahelma huoneen toisessa päässä sävähti ja korkokengät kopisten kiisi Kärpästä ja NKK:aa kohti. ”Mitä, onko huomenna marraskuun 13. päivä? Anon ja Kristianin nimipäivä?” punahelma melkein huusi. Saatuaan asiasta vielä uudet vakuuttelut, kaivoi hän koristaan pienen muistikirjan ja ilmoitti KuvaKuvalle, että huomisen postauksesta ei tarvitsisi huolta kantaa. Punahilkka pitäisi siitä huolen.
 
Niine hyvineen lähti korkokenkä huoneesta punaiset helmat heiluen eikä huoneeseen jäävien ihmettelyihin vastannut enää muuta kuin ”perästä kuuluu, sanoi torventekijä”. Siihen oli NKK:n ja Kärpäsen tällä erää tyytyminen. NKK sentään oli tyytyväinen, että huomiselle oli postaus luvassa. Mikä se tällä kertaa olisi, se jäisi nähtäväksi.