Jotku päivät on semmosia, ettei niistä muista oikeen mitään. Keskiviikko oli niitä päiviä. Vasta iltapäivällä alako tapahtua. Mun yks työkaveri oli luvannu mulle kukan, ku niillä oli tehty remonttia ja kukalle ei ollu enää sopivaa paikkaa. Se oli iso amppelissa oleva kissus. Kukka näytti kuvassa komealta, ja mää lupasin sen ottaa. Ei mulla kyllä oo katossa ainuttakaan koukkua, johon amppelin vois laittaa roikkumaan, mutta mää aattelin, että pistän ruukun kukkapylyvään päähän könöttämään. Sitte vois amppelinki palauttaa saman tien omistajalleen.

Mää lähin taas autolla, että saisin kukan tuotua, ku työkaveri toi sen mukanaan töihin. Iltapäivällä mää sitte nostin amppelin kukkineen auton peräkonttiin ja köryyttelin kotiin. Työkaveri oli jo varottanu, että kukka on kuiva ja pölynen. Kotona mää kuskasin sen ens töikseni kylyppäriin ja alon irrotella amppelia sen ympäriltä. Siinä samalla kukasta irtos muutama lehti ja tais siinä mennä oksiaki, ku mää en tapaa niin helläkätinen noijen kasvien kans olla.

Ku amppeli oli riivitty pois, näytti koko kissus aika surkealta. Siinä samassa mää päätin, että se saa kokea nuorennusleikkauksen. Mää hain sakset ja leikkasin kaikki oksat poikki melekeen juuresta. Vaan pari pientä, uuven näköstä versoa jätin siihen. Ny se vasta surkealta näyttiki.

Mutta mää luotin siihen, että oikeen kunnollinen leikkaus saa sen virkistymään ja kukoistamaan kohta entistä ehompana. Sitte vaan vettä niskaan ja laiha kukanluikku parvekkeelle karastumaan. Näillä konstilla mää oon ennenki saanu hyviä tuloksia, vaikka moni on epäilly. Aika näyttää, miten tämän joriinin kans käy. Nyt se mahtuu ainaki hyvin kukkapylyvään päähän.

Oonko mää muuten muistanu kertoa, että kanat on saaneet uuven kodin? Oikeen taakka putos harteilta, ku ei tarttekaan asetella niijen päitä pölökylle eikä haeskella niille lahtaajaa! Ne menöö semmoseen paikkaan, jossa on ennestäänki muutama kotkottaja. Ens viikon keskiviikkona ne lähtöö. Punaheltat pitää kuulemma siirtää yön pimeinä tunteina uuteen kotiisa, ettei tuu tappelua muijen kanojen kans.

Niin se on kanakesä sitte eletty. Jotenki tuloo ihan ikävä niitä, vaikkei ne oo ku kanoja. Mutta ne on kumminki jokainen oma persoonasa, nyt ku ne on oppinu tuntemaan. Koppasella, sillä pomokanalla on jotaki ongelmia munimisen kans. Se munii väärään aikaan, mihin sattuu ja usein heikkokuorisia munia. Mutta kanojen uus omistaja oli luvannu ottaa senki tarhaasa. Jos ongelmat jatkuu, niin se sitte päättää, mitä tehään. Pitäsköhän Koppaselle antaa vähä terapiaa, jos se siitä tokenis.

Keskiviikkona illansuussa mää lähin taas kesäteatteriin. Ilima oli hyvä, mutta mää varasin kaiken varalta sajevehkeet mukaani, niinku mää nykysin teen aina. Lähin meleko myöhään enkä meinannu ensin löytää autolle parkkipaikkaa. Löyty se kumminki sitte.

Sitte oli eessä seuraava ropleema. Teatterin lippuluukulla oli mahoton jono ihimisiä kaikki pyrkimässä samaa esitystä kahtomaan. Siinä vaiheessa, ku mää tulin paikalle, myytiin enää seisomapaikkoja. Mää jäin kumminki jonottamaan, vaikka mua kauhistutti aatella, että pitäs seisoa kaks tuntia paikallaan, ku mun jalat on muutenki nykysin semmoset kopulat.

Kohta kumminki kuulutettiin, että seuraavana päivänä järijestettäs ylimääränen näytös ja siihen oli ny mahollista varata paikkoja etukäteen. Mää päätin käyvä varaamassa lipun ja tulla seuraavana päivänä vasta nauttimaan esityksestä. Sais ainaki istua, vaikkei ne puupenkit ny niin kovin houkuttelevilta nekään näyttäny. Niin mää sitte tein ja lähin kotiin. Ei multa tuossa hommassa tärvääntyny ku aikaa, mutta sitä ny jokahisella on se määrä, mikä on.

Tänään illalla mää sitte olin siellä. Nykki oli hyvä keli. Mää lähin jo hyvissä ajon ja istun etupenkkiin, että nään ja kuulen kunnolla. En kyllä muista, millon oon noin hyvää näytelmää ollu kahtomassa. Se oli kepeä, niin ku kesäteatteriin sopiiki, mutta siinä rinnalla kuluki semmonen vakava, elämänmakunen säie. Teksti oli semmosta ilotulitusta, ettei paremmasta väliä, ja näyttelijätki onnistu erinomasesti. Mulle jäi siitä tosi hyvä mieli ja nauru karehti suupielissä koko kotimatkan ja pitkin iltaa.

Sattu siellä yks mukava sattumuski. Mää tapasin siellä yllättäin yhen ihimisen. Mää näin sen  ensimmäisen kerran elämässäni, mutta voi että meitä kohta jo nauratti, ku vanhoja tuttuja. Joienki kans sitä vaan tuloo heti juttuun! Siitäki asiasta mulle jäi hyvä ja ilonen mieli.